Joskus muusikko saa kuulla kuulijaltaan suunnilleen tällaiset sanat: ”On se hienoa, kun jollakin on tällainen lahja”.

Otaksuttavaa on, että kuulija on tällöin pitänyt kuulemastaan musiikista. Joskushan muusikko havahtuu siihen, että kuulijat istuvat hiirenhiljaa. Se on merkki siitä, että musiikki on jollakin tavalla koskettanut kuulijaa, herättänyt heidän mielenkiintonsa. Asennon muuttamisesta kuuluva istuinten narina tai kolahtelu puolestaan kertoo ikävystymisestä tai siitä, että kuulija ja esittäjä eivät ole päässeet samalle aaltopituudelle.

Olen minäkin nuo sanat joskus kuullut, ja tykönäni niitä mietiskellyt.
Tekee mieli vähän saivarrella.

Ymmärrän sanan ”lahja” siten, että ihminen saa jotain itselleen näkemättä saamansa eteen vaivaa. Tuo alussa lainattu lause sisältää siis ajatuksen, että musiikilliset taidot tulevat ilman vaivannäköä.

Jos se tarkoittaa juuri edellä kerrottua, niin en ole joutavampaa roskapuhetta koskaan kuullut.

Mitä parempi muusikko on kysymyksessä, sen todennäköisempää on se, että k.o. henkilön elämästä erittäin suuri osa kuluu harjoitteluun. Käsky kuuluu: ”Unohda Trump, Brexit ja muut toisarvoiset asiat, ja mene harjoittelemaan.”

Mutta toisaalta, voihan sen lahjan ymmärtää toisinkin.

Vaikka niin, että jollekin sävelet merkitsevät niin paljon, se muusikolle parhaimmillaan tuleva Suuren Läsnäolon tunne maistuu niin makealta, ettei edes tunnu hankalalta käyttää suurta osaa ajastaan taitojensa kehittämiseen tai ylläpitoon. Sitä kun tavallaan lakkaa itse olemasta siinä, enemmänkin saa olla semmoinen välittäjä – tämä on siis se tunnetila, mikä siitä tulee, kun oikein hyvin onnistuu. Niinä kertoina, kun minun tapauksessani alakerrassa vallitsee sormet ja varpaat koskettimilta nostettuani täysi hiljaisuus, vaikka salissa on ihmisiä.

***

Ei minulle monesti niin käy, joskus on käynyt. Kyllä sieltä usein kuuluu sitä penkin narinaakin, tai mutinaa, ”tälkertta toi Piiparine ei meinan maltta lainkas lopetta”.
Kerran kauan sitten soitin mielestäni varsin kohtuullisesti Bachin jotakin kappaletta, ja paikallisen mieskuoron äijät pölöttivät vieressä tyyliin ”eiköhän lähetä tästä verkoille kunhan tuo ymmärtää lopettaa”.

Mutta on sentään joskus, ihan joskus niitä hetkiä, kun lopetettuani ensimmäinen nousee penkistä vasta 8-12 sekunnin päästä lopettamisesta.

Ja ne sekunnit maistuvat soittajasta makeilta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s