Hävyttömän varhain tiistaiaamuna matkapuhelimeen integroitu herätystoiminto ajaa ylös tämän tarinan kertojan. Hän nousee, pakkaa kassiinsa vielä nukkumista varten tarvittavan teknisen laitteiston, hammasharjan, lääkkeitä.  Vielä varmistaa hän, että kassissa on myös puhtaat alusvaattet loppuviikolla tapahtuvaa paluuta varten. Sitten hän laittaa kahvinkeittimen päälle, lataa siihen pienen annoksen tarpeita, ja kahvin tiputtua herättää puolisonsa.

Kello viisi kertoja sulkee kotinsa oven, kävelee autokatokselle, napsauttaa kauko-ohjauksella ovet pois lukosta, istuu kuljettajan paikalle, ja käynnistää dieselmoottorin karheaääniseen raksutukseensa. Pian auto kulkee halki metsien ja niittyjen keskelle tehdyn tien oikeaa reunaa mukaillen. Saavutaan mainittavammalle tielle, nopeus kasvaa.

Kuluu tunti, ohitetaan ruotsinvallanaikainen maamme pääkaupunki sen koillispuolelle tehtyä ohitustietä pitkin. Saavutaan valtatie numero 1:lle, jota pitkin saa ajaa peräti satakaksikymmentä kilometriä tunnissa. Mennään tunnelin läpi, ja vastaan tulee yllättäen tienhaara kovasta rakennemuutoksesta hiljattain kärsineeseen kaupunkiin. Körötellään aamuruuhkassa, ja useiden mutkien jälkeen ollaan perillä, tarinan kertoja kaartaa auton pääovien eteen, pysäköi sen, ottaa kassinsa ja luovuttaa ajoneuvon puolisonsa ajettavaksi. Puoliso menee päiväksi töihin entiseen pääkaupunkiin, ja kertoja vakuuttaa puolisolleen, ettei ole minkään kohtuuden mukaista ajaa noin kuudenkymmenen kilometrin matkaa monta kertaa päivässä. Muutaman päivän tama reissu kestäisi. Tulen sitten taksilla kotiin.

Mies kävelee sisään sairaalalle, ottaa kassistaan ohjepaperin, jossa neuvotaan, mihin pitää ilmoittautua. Mies nousee hissillä kolmanteen kerrokseen, ja löytää oikean oven. Sitten hän kävelee osastolla, ja nähtyään henkilökunnaksi arvioimiaan naishenkilöitä menee, esittäytyy ja sanoo olevansa tulossa osastolle hoidettavaksi. Hoitaja myöntää paperistansa sellaisen nimen löytyvän, ja johdattelee miehen käytävän päähän huoneeseen, jossa on kaksi muuta tänään hoidettavaa sekä yksi pari päivää aiemmin hoidettu mieshenkilö.

Mies vaihtaa sairaalan vaatteet päälle, hoitaja tulee haastattelemaan, tutkii miestä vielä siltä varalta, että löytyisi jotain kohta tehtävää hoitotoimenpidettä haittaavaa. Ei löydy, joten hoitaja hake jonkin surisevan koneen, jolla hän poistaa ihokarvat hoidettavalta alueelta, desinfioi navan pumpulipuikoilla ja desinfiointiaineella.

Kun kello lyö kahdeksan, hoitajan taskusssa oleva puhelin soi, ja hän kehottaa miestä laittamaan tohvelit jalkaan, ja seuraamaan. Hoitaja työntää sänkyä, mies kävelee vieressä. Leikkaussalin ovella odottelee lääkäri, joka piirtää tussilla hoitoalueen päälle merkin, ja mies kävelee leikkaussaliin.

Siellä hän asettuu kapealle pöydälle, ja saa rintaansa ja otsaansa erilaisia tunnistimia, joihin hoitaja kiinnittää johtoja. Joku hoitaja tunkee kanyyliä vasempaan käteen, ja pian se onkin paikallaan. Paikalle tulee nukutuslääkäriksi esittäytyvä mies, joka alkaa annostella jotain lääkettä kanyylin läpi kertojan verenkiertoon, ja tästä hetkestä alkaa vaihe, josta kertojalla ei ole empiiristä havaintoa.

Kuitenkin tietää kertoja, että ovat leikanneet pitkän haavan vasemman polven kohdalle, katkaisseet sääri – ja reisiluun  polvinivelen ylä-ja alapuolilta, ja laittaneet tilalle teräksestä ja muovista valmistetun keinonivelen, kiinnittäneet sen luuhun luusementillä. Lisäksi ovat irrottaneet suuria lihaksia vanhan polvinivelen ylä- ja alapuolelta, ja kiinnittäneet ne uuden nivelen suhteen samankaltaisiin paikkoihin uudelleen.

Tapahtumien tässä vaiheessa kertoja palaa empiirisesti havainnoimaan tilannetta. Kertoja havaitsee olevansa takaisin siinä sängyssä, mitä hoitaja jokin aika sitten työnti käytävää pitkin. Kertoja ei tunne varsinaista kipua eikä edes vilutusta, mutta hampaat hakkaavat toisiaan vasten aivan mielettömästi.  Lääkäri tai hoitaja käy vähän väliä vierellä, katselee monitoreja, ja pistää kanyylin läpi kertojan elimistöön jotain lääkeainetta, ja miehe olo vähin erin kohenee.

jo ennen puoltapäivää on hän huoneessa, tietenkin vahvojen särkylääkkeiden huumaamana.

Jatkuu myöhemmin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s