Suomen kielessä on peräti omituinen verbi koskien juhlapäivien tai minkä tahansa tapahtuman läpielämistä: viettää.

Vietetään joulua, pääsiäistä, juhannusta, vappua, jotain muistopäivää tai teemaviikkoa. Minä olen suuresti allerginen tuolle ilmaisulle. Huutelen V. Huovisen novellihahmo Jooseppi Kinaretilaisen tavoin uutiskommentaattoreille saatanoita, kun ne kertovat, että tällä viikolla on vietetty maitokannujen hakijoiden teemaviikkoa erilaisin tapahtumin ympäri maata. Se kertoo minulle siitä suuresta turhuudesta, että vouhakkeet eivät osaa olla pönöttämättä.

Minulle viettäminen on kaltevan pinnan ominaisuus. Meillä takapihalla rinne viettää kohti länsilounasta, mikä tekee siitä kohtuullisen paikan kasvimaalle. Aurinko hellii, ja kylmistä tuulista vain luoteinen siihen vähän ottaa. Kunpa viettäisi etelään, olisi vielä parempi.

En tiedä, että ammattiko minusta tämmöisen teki. Istun erilaisissa tilaisuuksissa ja juhlissa normaalisti yli sata kertaa vuodessa. Kun olen ollut näissä hommissa 21 vuotta, se tekee kaksituhatta sata kertaa. Niinpä voin sanoa, että kun joku kaivaa paperin taskustaan, ja alkaa pitää puhetta, minun ainut toivomukseni on se, että se olisi lyhyt. En ole kuullut yhtään, en siis yhtä ainutta, sellaista laadittua puhetta, joka olisi millään tavoin tuntunut hyvältä tai mistä olisin löytänyt ajatuksen kultajyvää. Työtoverini papit ovat joskus yltäneet siihen, että olen punninnut heidän sanomisiaan hetken.

Mutta ihan oikeasti, kun jotain vietetään, ja joku laatii juhlapuheen, niin minun hartain toiveeni on saada olla jossain muualla kuin tuossa tilaisuudessa, sillä latteuksista ja itsestäänselvyyksistä olen tarpeeni saanut jo ensimmäisenä virkavuotenani. On muuten peräti erikoista se, että puhujilla ei ole juurikaan muita kuin kaluttuja latteuksia tarjottavana. Se on toki turvallista. Niillä saa kohteliaat aplodit, jotka tulevat käytännössä siitä, että puhuja ymmärsi lopettaa.

Toki olen omasta työstäni kuullut samanlaista palautetta. Oliko pakko soittaa niin pitkään, eikö lyhyempi olisi riittänyt.

Omasta puolestani sanon, että jo kohtalaisesti toteutettua musiikkia jaksan kuunnella vaikka kuinka pitkään, mutta puheen täytyy olla veitsenterävää ajattelua, että jaksaisin sitä edes kolmea minuuttia.

2 kommenttia artikkeliin ”Juhlapäivien viettäminen ja juhlapuheet – kerettiläinen näkökulma

  1. äej
    hiton vaikijaa päästä kommentoimaan; monesko kerta lienee sutia, mutta: tätä piti sanomani =

    Muuan opekollegani laski eläkkeelle pääsyään joulujuhlien määrällä: ”Enää kaks, enää yks juhlajärjestely!”
    Sitten helpottaa.

    Eli juhlissahan on jos ei itse tarvitse olla kaiken takana!
    Juhlat jos vain tulevat ja menevät, niin ihan OK!
    – nimim. ’Samoin tuntenut’

    Tykkää

    1. Saattaahan se olla, että kun Hoosiannaa ei ole enää edessäpäin, sitä meneekin mielellään välillä, valmiille, vastaanottamaan.
      Tänään käytiin perinnepäivien tapaisella. Maamoottori ja sen jatkeena oleva pärehöylä oli mukavat, ja ihmisten kanssa jutustelu.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s