Uusi polvinivel hoitaa hommansa jo sangen mallikkaasti. Jopa polkupyörällä pystyy ajamaan, kunhan ei nyt hirmu matkoja ja hirmuvauhdilla mene.  Lisäksi polven taipumaharjoituksissa on polkupyörä aivan verraton kapistus. Jalkaterää pedaalilla siirtämällä voi säätää taipumaa. Leikkauspöydällä ortopedi on ollessani unten mailla taivuttanut polvea 0-140 astetta, mitä voi pitää hyvänä. 0 on vielä hakusassa, mutta myös 140. Ihmeesti valveillaolo rajoittaa…

Eilen kävin vaimoni suosiollisella myötavaikutuksella kaupunkimme keskustaajamassa, pitkästä aikaa. Olen nimittäin vielä reilun viikon ajokiellossa, ja asiointi maalikylissä edellyttää, että joku toinen ajaa.

Kävimme yhdellä ns. kirpputorilla, josta mukaan tarttui Pentti Saarikosken Juomarin päiväkirjat sekä perunakuokka, sellainen 3-piikkinen. Kirpputorilla vietimme kelpo piustaleen aikaa, katselin siellä esillä olevia tavaroita. Kirjoja, äänilevyjä, jopa yksinlaulunuotteja. Astioita, keittiön työkaluja, muita työkaluja. Oli jopa sopraanosaksofoni.

Kirpputori on metka. Joku on nuo kirjasarjat, levysoittimet tai leipäkoneet aikanaan ostanut, kukaties osamaksusopimuksia tehnyt niitä varten. Ne on kannettu kotiin kaupasta tai postista posket hehkuen, sitten niistä on tullut arkipäiväisiä, ja vanhainkotiajan tai viimeisen soutajan myötä perikunta on kärrännyt tavarat tänne myytäväksi. Monta ihmisen elämää… Saarikosken päiväkirjat olen joskus tavaillut kirjaston lainana, mukavahan se on omassa hyllyssä olla. Ja perunakuokka, se on maalaisihmisen ehdoton tarvekalu. On mukavaa käydä hakemassa tuosta mäen alta tarvittava määrä Siikli-perunaa, ja laittaa ne muutama minuutti nostamisen jälkeen kattilaan kiehumaan. Maku on aivan toista kuin K- tai S- marketista kannetun vastaavan…

No, matkamme jatkui supermarkettiin. Kaupungissamme ei ole City-marketteja eikä Prismoja, mutta supermarketeiksi itseään kutsuvien kauppaliikkeiden valikoima on täysin vertailukelpoinen muiden nuhjuisten kirkonkylien ja pikkukaupunkien markettien kanssa. Eli löytyy peruselintarvikkeet vaikka missä lajeissa ja vielä tuoreenakin.

Oli tavallinen arkiperjantai, ja puolen päivän tienoo. Marketti kuhisi porukkaa, ostoskiiman oikein aisti. Mieleeni tuli, että tämä se taitaa olla nykyihmisen tärkein tehtävä. Käydä työstä tai sosiaalitoimesta tai eläkelaitoksesta saamansa tulot käyttämässä, laittamassa kiertoon tämänkaltaisissa paikoissa. Jos tyytyy käyttötavarassa vanhaan kuokkaan, kirpputoreilla pääsee halvemmalla.

Onko se paha asia?  Siis tämä kuluttaminen, ja talouden rakentuminen kuluttamisen ja palvelujen ympärille. Mietitäänpä hetki. Siellä marketissa oli monta ihmistä täyttämässä hyllyjä, joku istui varmana konttorissakin, ja kassoillakin ahersi monenmonta ihmistä. He saavat siitä sitä samaa rahaa, joka sopii käyttää tällä tavoin. Iiro Viinanen aikanaan jyrähteli, että emme vaurastu toistemme paitoja pesemällä, mutta ei kaikki niin halua vaurastuakaan. Jos vuokransa tai vastikkeensa saa maksettua ja ostettua kotiin ruokaa ja vähän keskiolutta, niin kaikki on hyvin.

Jos ajatellaan vertailua vanhoihin hyviin aikoihin, niin marketin työntekijä tekee siistiä sisätyötä, ei joudu riehumaan painavaa puunrunkoa lumessa kahlaten reen päälle tai nostelemaan hangolla heiniä kuivamaan seipäille sadepilviä pälyillen paarmojen ahdistaessa ja isäntäväen hoputtaessa tai lypsämään lehmikarjaa aamuyöllä ja iltamyöhällä onnettomalla palkalla.  Tehdassalien jyrinä ja yksitoikkoinen työ on mennyt pääosin kiinalaisten ja intialaisten tai entisten sosialistimaiden ihmisten rasitteeksi. No, onhan meidän kaupungissamme sentään teollisuutta, oikein autoja pykäävät, ja ovat tehneet verrattoman hilpeän näköisen kylän uusille työntekijöille. 7 neliön huoneen saa 430 eurolla kuukaudessa, ei sillä esimerkiksi ruotsinlaivalta hyttiä saa… Mutta epäilen, että on se ehkä mukavampi kuin entisten metsätyömiesten kämppämajoitukset luteineen ja kamiinoineen. Vai miten lie, mene ja tiedä.

Ehkä vanhaa aikaa ja nykyaikaa ei siltikään pitäisi keskenään verrata. Onhan tässä moni asia muuttunut, jos kohta pysynyt ennallaankin, jokunen kaiketi hullummaksikin mennyt…

Semmoinen hyvä puoli nykyään kyllä on, että kaltaiseni heikompaan ainekseen kuuluvakin saattaa saada vaivoihinsa hoitoa. Jos olisi itse pitänyt joka penni maksaa vaikkapa tänä vuonna saaduista hoidoista, niin ei olisi minua hoidettu yhtään! Ei olisi ollut näillä palkoilla ja tällä menneisyydellä varaa.  Ehkäpä kohotan varovaisen hyvä- toteamuksen tämän päivän maailmalle. Ja kyllä se markkinatalouskin menettelee, kun siihen sekoittaa ripauksen koti-, omavarais- ja keräilytaloutta.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s