Asennutin tuossa kolmisen viikkoa sitten autoomme vetokoukun ja johtosarjan. Jos vaikka, kun tässä meren äärellä ja vieläpä Selkämeren kansallispuiston kupeessa asutaan, hankitaan vaikka vene. Kun olimme viikon reissussa, ilmeni, että koukun asennuksen jälkeen joku tai jokin purkaa auton akkua hitaasti mutta varmasti. Niinpä, kun oltiin kotiin lähdössä koneen laskeuduttua ja matkatavaroiden löydyttyä ja bussin vietyä paikoitusfirman toimistolle, lähdin hakemaan autoamme muistellen, mihin sen jätin.

Löytyihän se, lyhyen etsinnän jälkeen. Painoin avaimenperässä olevaa avaa lukitus-painiketta, ja ei mitään. Tietysti jäänyt sisävalo päälle koko viikoksi, manailin. Niin nykyaikainen kuin automme onkin, niin tuota pikkuasiaa se ei osaa hoitaa. Ainakin kolmesti on näiden 7 vuoden  aikana, kun auto on meillä ollut, tarvittu apuvirtaa juuri lentokentän lähellä olevassa paikoitusfirmassa. Siellä on kyllä sitä varten olemassa pelit ja vehkeet, joten ei kun kävin pyytämässä apua, ja sitä myös sain.

Vaan eipä palanut mikään valo. Lisäksi olin ihmetellyt sammutusautomatiikan (ympäristöä säästääkseen auto sammuttaa itsensä, jos on lämpimämpää kuin +3 astetta, ovet ovat suljetut ja käytettyjen istuinten turvavyöt on kiinnitetty, vaihde on vapaalla ja akun varaus on enemmän kuin 75%) lakkoa. Eipä siinä muuta paljoa osannut kuin ossailla, että koukun sähköjen asennuksessa on sattunut joku poklomi, kuten Päätalon kirjoissa esiintyvä Satusetä sanoisi.

Ei kun heti arjen tullen, eilen, soittamaan asennuksen tehneeseen liikkeeseen, että mahtoiko sattua jotain. Yrityksen omistaja otti asian tosissaan, ja epäili johtosarjan liitoskappaletta, jotka joskus ovat viallisia. Sovittiin, että tulen tänään käymään, ja vaihdetaan se osa. Niinpä meninkin, ajelin Varsinais-Suomen kulttuurimaisemien halki aivan hiljattaisen kulttuuripääkaupungin liepeille, ja automme otettiin hellään ja ammattitaitoiseen huomaan. Itse osa oli kyllä kunnossa, vaan oli kasatessa sattunut poklomi, että oli katkennut joku johto, joka seikka sitten yhteisen käsityksemme mukaan oli akun purkautumisen aiheuttanut. Asentajat ahersivat tovin hieman harmistuneen näköisinä, mutta mina tuumin, että älkäähän, älkäähän. Aina sattuu kun hakataan. Jos tämä ongelma tällä ratkeaa, niin ei hätiä mitiä. Meni minulta tietysti vapaapäivä vähän tärviölle, kun ajoin noin 85 kilometriä suuntaansa tämän asian takia, mutta ei se haittaa, kun haanpääläisittäin pouta on kuin kupari, mutta pohjatuulella on puheenvuoro. Eli on hyisen viiltävän kylmää, hyih.

Siinä tuli kuunneltua radiota ajellessa. Uutisia taisin kuulla hyvinkin kahdet ellei peräti kolmetkin. Yksi uutisaiheista oli se, että varallisuuden jakautuminen on epätasaista. Minä siihen, että mikä ihme se nyt on, sitähän tässä on reilut kolmekymmentä vuotta kaikin voimin koetettukin.

Sanoivat, että rikkain kymmenesosa sijoittelee ja näin hoitaa talouttaan, vaan keskiluokka ja köyhemmät makuuttavat vähiä säästöjään pankkitileillä.

Siitäpä minulla alkoikin mietintä, että minkähän takia näin on. Ossailin (päätalolainen termi taas) mielessäni, että jospa se tavallinen, joka on ehkä saanut rivitalonpätkänsä maksettua, putkiremonttia odotellessaan koettaa säästää, että saisi sitten vastikevelan maksettua. Tililtä varojen ottaminen on helpompaa kuin jostain sijoitusrahastosta. Ja on vielä niinkin, että niissä sijoitusrahastoissa on ainakin pieni mahdollisuus menettää sijoituksensa. Esimerkiksi iäkäs isäni menetti 23,7% sijoituksestaan takavuosina, ja se kirpaisi kovasti entistä mökinpoikaa, joka oli omalla työllänsä vähäisen varallisuutensa hankkinut.

Eikä isä ollut ainoa, vaan aika paljon oli siinä kohdassa niitä, joilla terve epäluulo finanssimaailman lipeviä kauppamiehiä kohtaan kasvoi välittömästi oikeisiin, asiaan kuuluviin mittasuhteisiinsa.

Vielä ihmetteli tai sanoi toimittaja, että tavallinen pulliainen sijoittaa rahansa mieluummin asuntoon tai autoon. Asunto saattaa jossain kasvukeskuksessa ollakin ihan hyvä sijoitus, vaan auto on enempi sellainen rahansyöppö.

Täällä meidän pituus- ja leveysasteillahan henkilöauto on välttämätön ihmisen taloudessa. Viimeksi eilen pelastin henkilöautollamme kaksi saksalaisturistia, jotka bussia odottelivat. Pysähdyin nähdessäni heidät bussipysäkillä, ja sanoin, että jos olette tuohon lähikaupunkiin menossa, niin hypätkää kyytiin. Seuraava bussi kun tulee elokuussa, kun koulut alkavat. Heidän kanssaan kehkeytyikin oikein mukava juttutuokio, ja Saksan vajavainen taitoni sai preppausta.

Ja täällä meidän leveysasteilla asunto on kyllä vain asumista varten. Sillä on vain käyttöarvo, entinen demaripuoluesihteeri Jungner taisi sanoa, että sillä on vain jäätelötuutin arvo. Voi olla, mutta on tämä meidän koti, silti. Ei ole suuret asumiskustannukset, ja pärjäisime kaiketi jopa työttöminäkin. Etta siitäs sait, urbaani poliittisen uuden liikkeen perustaja. Metsässä on marjoja ja sieniä, meressä kalaa…  Turhaan en takavuosina kirjoittanut Puupinomiehet-novellia, se toimii vieläkin….

 

Sellaista on eloni tässä kohtaa. Kovasti toivon, ettei autovarustefirman pikku röhlömi särkenyt autostamme herkkää elektroniikkaa enempää. Kai ne sentään sulakkeilla suojaavat arvokkaat sähköpiirit, tunnun toivovan.

Mutta semmoista se on, kun on ruvennut ”tulihtoimaan” (päätalolainen termi) tänne maaseudulle. Kun olen kohta 57 vuotta kestäneestä elämästäni asunut ainoastaan  30 kuukautta kaupungissa – Tampereella tai paremmin sen liepeillä – , en varmaan osaisi bussi- tai ratikkayhteyksien varrella enää asuakaan. Yhtään en epäile, etteivätkö näissä olosuhteissa ikänsä tai huomattavan osansa siitä asuneet pitäisi kaupunkiolosuhteita kerrassaan oivallisina.

Vaan mina kun syntyjäni ja muutenkin maalainen olen, en osaa sinne itseäni kuvitella. Siksipä ajamme henkilöautolla. Perheessämme tätä kamalaa kapistusta on yksi kappale, ja pyrimme sovittamaan kaikki menemisemme siten, että pärjäämme tuolla yhdellä autolla. Joskus joudutaan tekemään kompromisseja tai jompikumpi käyttämään taksia, mutta siitä saa hyvän palkan. Vihoviimeinen tilanne olisi kaksi henkilöautoa yhdessä perheessä, olemme siihen tulokseen tulleet.

Varallisuuden jakautumisesta en sen kummempaa osaa sanoa. Vanhastaan on niin, että se, jolla on, hamuaa ja saa lisää. Jolla ei ole, siltä otetaan pois se vähäkin. Vieläpä on niin, että on ihmisiä, jotka eivät edes haluakaan omistaa. En voi heitä moittia. Huoleton on hevoseton mies, sanoo vanha suomalainen sananlasku.

Äijän tiistai-illan pohdinta ja tajunnanvirta päättyy tähän. Ystävä, joka tätä luet: mukavaa loppuviikkoa ja kesääkin. Onni on yksillä, kesä on meillä ihan kaikilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s