Minulla on huomenna torstaina hoidettavana perustehtävieni lisäksi urkuvartti. Siis että soitan noin 15 minuutin ohjelman 25 km päässä olevan kirkon hienoilla historiallisilla Marcussen-uruilla.

Ennen kuin jatkat, mahdollinen lukija, arvelepa, kuinka kauan olen tehnyt töitä pystyäkseni soittamaan seuraavanlaisen ohjelman:
Johannes Brahms: Mein Jesu, der du mich
Johann Sebastian Bach (arr. Christer Edoff) Jesus bleibet meide Freude
Dietrich Buxtehude: Praeludium in D, BuxWV 139

Tämä ohjelma kestää kai hieman alle viisitoista minuuttia, mutta kun ottaa nuottikirjojenn ja perusrekisteröintien vaihtamisen (siis niiden tappien sisään/ulos liikuttamisen) vaatiman ajan mukaan, niin voi siinä vartti mennä.

Aloitin noiden kappaleiden harjoittelun huhtikuun lopussa, kun urkuvarttinakit napsahtivat, päätin tuolloin ohjelman koostumuksen ja aloin ottaa kappaleita sormiin.
Normi arkipäiväni on sellainen, että jos kokouksia tai tilaisuuksia ei ole, istun päivittäin tuollaiset 3-7 tuntia soittimen ääressä. Olen nimittäin todella hidas oppimaan. Etenkin tämän tasoisia kappaleita.

Tänään soitin noita kappaleita kotona kotisoittimella useita kertoja jokaisen, noin 3-4 tuntia.
Sitten menin kirkkoon, jossa esitän huomenna nuo kappaleet, ja vietin siellä noin 3 tuntia. Aikaan sisältyi huomenna paikalle tulevalle avustajalle ohjeiden kirjoittaminen nuotteihin, että tämä loistava muusikko, joka huomenna minua avustaa, näkee, mitä rekisteritappeja pitää laittaa päälle tai ottaa pois päältä. Myös kirjasin itselleni ohjeet käyttää osaa rekisteritappeja, eri puolelta kuin missä avustaja on.

Tämän jälkeen menin toiseen kirkkoon, johon olemme kesän ajaksi vuokranneet virtuaaliurut, ja soitin ohjelman niillä 3 kertaa läpi.

Sitten tulin kotiin, ja lähdin hoitamaan kotikylän vanhassa kirkossa kesäillan hartauden. Siitä sentään pääsee ihan istumalihaksilla ja virsikirjasta soittamalla.

Hetki ennen tämän päreen kirjoittamista soitin eilisen ohjelman kolmesti läpi kotisoittimellani.

Miksi sitä niin paljon pitää jauhaa? No, että se joltakin huomenna kuulostaisi. Jos vaikka jännittää ja tippuu riviltä, niin jotain on lihasmuistissa. Säveltäjät toki eivät makuuhaavoihin haudoissansa pääse, me turakaiset kyllä pidämme siitä huolen, että joutuvat säveltäjäparat haudoissansa kääntymään…

Niin, että montako tuntia? Pistän itse varovasti jotain 60-70. Siis olen tehnyt töitä 60-70 tuntia suoranaisesti tuon huomisen pikku tilaisuuden vuoksi. Sinne tulee parhaimmillaan 40-50 ihmistä.

Miksi teen näin?
Voisin ihan hyvin hoitaa praktiikkaani kuten alennustilavuosinani, Mennen paikalle ja soittaen miten soitan ja laulaen miten laulan.

Teen näin siksi, että pidän itse näistä kappaleista, joita huomennakin soitan.  Minusta ne ovat kaikki hienoa musiikkia, enkä tiedä ollenkaan, onko muista. Paitsi että kun tänään soitin noita kappaleita virtuaaliuruilla, niin paikalla käyneet turistit, kirkon katselijat, aplodeerasivat ja tulivat kyselemään, että mitä tämä musiikki on.

Etta ehkäpä arroganssi ei sittenkään ole se oikea tapa, vaan sen sijaan rakkaudellinen suhtautuminen musiikkiin.

Entä se arkinen työ, niin kuin vaikka sunnuntain jumalanpalvelus?

Tavallisesti käytän sen musiikilliseen valmisteluun yhden työpäivän, siis noin 8 tuntia. Jos niitä on kaksi, niin aikaa kuluu suunnilleen saman  verran, teen pääosin samalla musiikilla kummankin. Jos on sävellettyjä alkusoittoja, opettelen ne, jos päätän improvisoida, harjoittelen pikkuisen enemmänkin. Improvisaatio kun on toimiessaan äärimmäisen kurinalaista ja ennalta suunniteltua toimintaa!

Toimituksiin valmistaudun tarpeen mukaan. Jos on musiikkitoivomuksia, niin perehdyn ja harjoittelen, mutta välillä pääsee ihan ”entisillä”.

Hartaudet, piirit, Seurat ym. tilanteet puolestaan ovat tilanteita, joihin ei oikeastaan voi valmistautua, vaan ne tehdään sillä ns. rutiinilla.  Niissä vaaditaan istumalihaksia.

Olen puhunut tässä vain soittamisesta. Entä laulu? No, laulu on ihan yhtä isotöinen asia kuin soittokin. Jos haluaa laulaa kunnolla (ja useimmat meistä haluaa), niin se ei ole mikään läpihuutojuttu.  Kyllä ne laulut on harjoiteltava, on mietittävä, että onko se, mitä suustani päästän, tämän tarinan kertomista. Tiedän ja tunnenkin ihmisiä, joiden elämäntyö on ollut laulaa kunnolla. Siinä työmäärä on aivan valtaisa. Itsekin kävin selvitäkseni näistä kylälukkarin tehtävistä virassa ollessani 5,5 vuoden ajan omalla kustannuksellani laulutunneilla. Tuo loistava opettaja sai muuten kasvattamiani tomaatintaimia hiljattain omalle pläntilleen…

Entä sitten kuoro? Yhtä messua kohden harjoitan omaa vaatimatonta kyläkuoroani noin 10 tuntia.
En kirjoita tätä siksi, että joku kauhistelisi työmäärääni. Vaan siksi, että haluan kertoa, kuinka paljon rakastan musiikkia, ja mitä haluan sen vuosi tehdä. Ja kertoakseni, että olen ns. kylälukkari, eli tasollisesti aika vaatimaton muusikko. Arvatkaa, millaisen työn tekevät sellaiset, jotka mainitaan vaikkapa Helsingin Sanomain kulttuuripalstalla??!!

Hyvää tätä iltaa ja huomista päivää sinulle, ystävä, joka tätä ehkä luet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s