Radio on ihmisen kodin perustarvike. Monena aamuna herättyäni avaan radion, kuuntelen uutiset. Tänä aamuna nukuin vapaapäivän kunniaksi sen verran pitkään, että osui olemaan menossa ykkösaamu-niminen ajankohtaisohjelma.

Ohjelmassa tuli Jari Ehnrothin (oliko nimi oikein?) kolumni, joka ei ollut ainakaan minun korvasyyhyyni, paremminkin ajattelin, että jos tuo toteutuu, niin olenpa ollut sangen onnekas mies, koska en ole saattanut maailmaan yhtä ainoaa lasta. Sillä jos tämän kolumnistin ajatukset osittainkin toteutuvat, tulee tästä maailmasta minun kaltaiselleni heikommalle ainekselle melko lohduton paikka.

Kolumnisti käytti termiä ”oikeudenmukaisuus”. Hänen mielestään oikeudenmukaista oli se, että jokainen vastaa itsestään kaikin tavoin. Jos hankkii kakkostyypin diabeteksen, alkoholismin tms. sairauden, vastatkoon itse. Mielenkiintoinen ajatus. Jatkoin ajatusta välittömästi. Jospa tällainen menestyjäohjus kaahatessaan Audi A8:llaan  joutuu liikenneonnettomuuteen, niin olisikos oikein, ettei hanta hoidettaisi tai otettaisi edes ensihoidon kuljetettavaksi?  Itsehän hän piittaamattomuudellaan joutui kolariin, eikö?

No, tämmöistähän tämä  on, oikeudenmukaisuus. Sehän tuo termin sisältö riippuu ihan kokonaan, keneltä kysytään.

Minä olen verovaroilla eläjä, joten en pysty oikein hirveän voimakkaasti syyllistämään sosiaalituilla tai vaikka yritystuilla eläjiä  Sitä en kuunnellessani  tiennyt, mistä tuo mainittu kolumnisti palkkansa tai toimeentulonsa saa. Onko silkalla lahjakkuudellaan bisnestä tekevä?  Sikäli kun Internet vastauksia antaa, on tama kolumnisti verovaroilla eläjä, kuten minäkin. Silloin miehen puheet ovat pohjaa vailla, ihan armotta.

Tuollaisia puheita voisi nimittäin legitiimisti puhua ainoastaan omillaan toimeen tuleva yrittäjä, ei minkään yliopiston tutkija tai vastaava.  Talonpoikia ei omillaan toimeen tulevia taida olla kovinkaan monta, tukiaisilla elävät. Saavat monet pörssiyhtiötkin yritystukia, että ovat nekin ohkaisella Ehnroothin logiikassa.

Ei ole Ehnroothin logiikan oikeutettuja kannattajia muita kuin täysin omillaan tuleva yrittäjä, joka ei saa tukea mistään, vaan tulee toimeen raa’assa kilpailussa omilla kyvyillään. Tunnen jokusia tällaisia, mutta he eivät ajattele läheskään hänen tavallaan.

Joten arvioin kaverin kohtalaisen kevyeksi. Mene, tekel U-farsin. (Punnittu ja kevyeksi havaittu).

Nimittäin yliopistossa tms. ura on verovaroin rahoitettu. Edellyttää se, että joku hyväntahtoisesti suvaitsee ajattelijalle tämän toimeentulon. On Jari Ehnrothin tämän aamuinen puhe huonosti perusteltua, jos palkka tulee yhteisestä pussista.

Minä toisaalta noita äärioikeistolaisia hellästi mutta jyrkästi, kuten muinoin radiossa Hannu Taanila, rakastan. Ovat kaiketi vilpittömiä, mutta vähän yksinkertaisia, eivät näe omaa surkeaa napaansa pitemmälle. Niin tai no, en kyllä näe minäkään, että sikäli ollaan ihan samassa kelkassa. Puhelevat kuin olisivat jotenkin kykeneväisiä, vaikkeivät olekaan. Kuten en toki ole minäkään, tosin en mikään yhteiskuntavisionääri olekaan tai sellaiseksi tekeydykään. Kunpahan katselen maailmanmenoa tästä äijän pienen ihmisen näkökulmasta, heikomman aineksen ominaisuudessa.  Vaikka ei ne vasemmistolaiset eikä kepulaisetkaan sen kummempia ole, jos ovat aatteeseensa uskossa.

Tämä näin täältä, jossa ei olla politiikassa mukana ollenkaan. Saahan sitä ihmisellä aatteita olla, ja pitääkin, ei siinä mitään. Ja tama demokratiahan on semmoinen, että mielipiteitä saa ja pitää esittää. Meidän, jotka mahdollisesti sanasen sanomme neljän vuoden välein, tehtäväksi jää sitten valita ne vähiten kahelit päättämään. Sen onnistuminen onkin sitten jo enempi tuurinpeliä…

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s