Tasan vuosi sitten, ihan päivälleen ja kellonlyömälleen, makasin uneen huumattuna tai tainnutettuna varsinaissuomalaisen sairaalan leikkaussalin pöydällä, ja ortopedi lienee askaroinut vasemman alaraajani keskimmäisen nivelen vaihtoa.

Olikohan se siinä puoli kymmenen aikaan, kun heräsin anestesiasta, tai tulin herätetyksi.  Vaikka oli paha olo ja leikkauskivut olivat vähintäänkin mainittavat, tiesin siinä hetkessä, että puolitoista vuosikymmentä jäytänyt kipu on nyt poissa.

Nyt, kun on tuon operaation vuosipäivä, totean olevani erittäin kiitollinen sille systeemille, joka mahdollistaa myös tällaisen armeijan säästönsä muinoin hupuloineen huithapelinkin saada hoitoa vaivoihinsa. Katselin minä sitä yksityispuoleltakin, ja kyllä siinä ihan hyvän henkilöauton hinnan olisi saanut pulittaa. Kun toisaalta olen maksellut – ja mielelläni – veroja ja maksuja julkisen terveydenhuollon ylläitämiseksi, en nähnyt järkeväksi ottaa tuota todellista valinnanvapautta käyttöön… En ole suuremmin kaivannut  uussotevalinnanvapautta, vaan hyvin on minua ne kerrat, kun olen hoitoa tarvinnut, hoidettu ihan tuolla karvalakkipuolellakin.

Onhan se syntymäpaikkakuntani murteella sanottuna ”velehoa”, kun on saanut liikuntakykynsä takaisin. Entisestä kotipihassa ja tupasalla käpsehtivästä, kourakaupalla särkylääkkeitä napsivasta ja ontuvasta ukosta on tullut reippaasti kävelevä ja pyöräilevä keski-ikäinen äijä, joka nauttii suunnattoman paljon tunnin- puolentoista kävelyretkistä kera puolison. Gasellinketteräksi en toki ole tullut, vähän kankea ja kömpelö olen, mutta pystyn kävelemään, pystyn pyöräilemään, pystyn hiihtämään. Päivän askelmäärä menee tavallisesti kevyesti yli kymmenentuhannen.

Minun paha ominaisuuteni on jankuttaa. Nyt jankutan sitä, että tämä poliitikkojen sote perustuu varmaan ihan tarpeeseen, mutta olisiko vanhaa korjaamalla saatu kelvollinen?

Mikä se nyt sitten tuossa valinnanvapaudessa, aiotussa, ja maakunnissa, on sellaista, joka laittaa jankuttamaan vastaan? No se, kun asiantuntijat sanovat, ettei sillä säästetä mitään. Ja sitten vielä se, että mieluummin minä ne veroroponi suon menevän vaikka julkisen sektorin kolmenkymmenenkahdeksan vuosilomapäivän saavalle henkilökunnalle kuin pörssiyhtiöiden osakkaille.

En sano tätä siksi, että bisneksessä jotain pahaa olisi itsellään. Minä rakastan pieniä ja keskisuuria yrityksiä, ne antavat töitä ja tuottavat sen arvon, että mm. minä pikkuvirkamies, kunnallisten liikuntapaikkojen hoitaja, terveyskeskuslääkäri tai vaikka työkyvytön tai töihin pääsemätön kukin saadaan iskeä hampaamme ruisleipään.  Vaan nuo pörssiyhtiöt on ainakin minun yksinkertaisessa logiikassani sellaisia, ettei olla kaukana muinaisesta huonoksi havaitusta kaskiviljelystä.

Saatanhan olla väärässäkin, en minä miksikään guruksi tässä tekeydykään.

Mutta vähän pahuksen hyvän polven se ortopedi minulle tasan vuosi sitten teki ja laittoi. Hyvin hoitivat hoitajat, hyvä oli fysioterapeutti siellä sairaalassa. Hyvät lääkkeet syöttivät, että pahimpien kipujen aikana saamani huumaavat aineet tekivät olon siedettäväksi. Hyvin annostelivat ne lääkkeet, ettei ollut lähelläkään opiaattiriippuvuus, joka kuulemma tuolla Amerikassa saattaa ihmisiä rappiolle ja jopa tappaa onnettomimpia. Hyvin tuki Kela toipujaa, että pysyi näkkileivänsyöntioikeus pitkällä toipumislomallakin, hyvää oli jälkihoito tikinpoistoineen, jälkitarkastuksineen ja kuntoutusohjeineen. Itse ei tarvinnut muuta kuin niitä noudattaa – sentään eivät jumppaa puolestani tehneet…

Ja hyvä tuli, kuten olen todennut. Työkyky on palannut. Aluksi piti urkupenkkiin korokkeita laittaa, kun ei polvi oikein taipunut, vaan nyt menee jo vähintään yhtä hyvin kuin se vaurioitunut rohjo ennen leikkausta.  Niin olen kiitollinen tästäkin saamastani hoidosta, että olen aikonut jatkaa työntekoa yli varhaisimman eläkeiän, jos vaan muuten terveenä pysyn. Ihan vaikka vielä reilut kymmenen vuotta. Siinä ajassa ehtii oppia vielä monta Bachia ja Buxtehudea, ehkä jopa Franckiakin.

 

 

2 kommenttia artikkeliin ”Vuosikatsaus

  1. Täällä toinen tyytyväinen veronmaksaja. Yli neljä vuotta omaishoitajana, jonka käytännön järjestelyihin rakennettu yhteiskunnan piikkiin pyörätuoliluiska ja uusi kylpyhuone. Omalla kohdalla pari vuotta sitten tehty eturauhassädehoito – yksityisessä syöpäsairaalassa henkilöauton hinta, yliopistollisessa robottioperaationa alle satasen.

    Sote ja maakuntahallinto saa olla mikä vain, kunhan – kuten ennenkin olen todennut – eivät maakunnan miehet tule aamuyöstä mustalla autolla hakemaan haastatteluun.

    Liked by 1 henkilö

  2. äej + kavi

    samaa mieltä Kemppinenkin, maan johtavin blogisti, sydämen rytmihäiriön saatuaan:
    ’Poliittinen maailmankatsomukseni muuttui eilen täydellisesti. Jorvi eli julkisen puolen palvelu oli joka suhteessa tyrmistyttävän hyvä. Koko henkilökunta toimi komeasti yhteen…’

    samoin kanssanne meikä, jolle vetästiin tulitikkulaatikon mittanen oja sydämeen jokunen vuosi sitten.

    Turhaa touhua koko sote, mutta kaipa pörssärit sitä vaativat.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s