Juuri tänään luin ruotsalaisesta Kyrkans Tidning- julkaisusta, kuinka monet kirkkomuusikot ovat jättäneet työnsä naapurimaassa ja alkaneet tekemään muuta. Syynä oli ikäväksi muuttunut työ kokouksineen ja palavereineen, monet heistä kaipaavat ihmisiä ja musiikin tekemistä.

Minun viikonloppuni oli juurikin sitä, mitä länsinaapurin tehtävästä luopuneet kolleegat ovat jääneet kaipaamaan. Eilen oli yksi siunaus ja muistotilaisuus. Sain olla pienen matkaa mukavien tavallisten ihmisten rinnalla. Juteltiin niitä näitä, lauleskelin vähän säestämisen ohella.

Tänään soitin aamulla perhemessun kotikirkossa. Jatkotilaisuudesta sain vapautuksen selitettyäni tilanteen Primus Motorille, ja olin vaimon ja tytärpuolen kanssa suurenmoisen upeassa merenrantamaisemassa kävelyllä. Sitten tytärpuoli lähti kotiinsa Helsinkiin, ja palasimme kotiin, minä sonnostauduin pukuun, pakkasin nuottikassin ja lähdin soittamaan iltamessun pääkirkkoon.

Soitin Arvo Pärtin, islantilaisen Hildegunnur Rúnarsdóttirin, Juhani Haapasalon sekä Aulis Sallisen musiikkia virsien ohella. Ihan tietoisena siitä, että tässä myöhäiskapitalismissa saattaa hyvinkin lähivuosina tulla se tilanne, että pitää vielä kerran etsiä uusi työ – ehkä.  Ei sitä kukaan ole ääneen sanonut, mutta minä kun olen se kirottu heikomman aineksen etukäteismurehtija…

Mutta juuri tänä viikonloppuna olin valmistellut kaikki tehtäväni hyvin. Punninnut tarkkaan ns ohjelmistovalintani, käyttänyt tunti- ja päiväkausia harjoitteluun.

No, on tässä ollut ilmassa kaikenlaista. On puhuttu merkittävistä säästötarpeista henkilöstössä, ja heti vanhat kunnon 1990-luvun verrattoman hilpeät kokemukset tulevat pintaan…  Oma kantani on se, että jos loparit tulee, niin se on sitten siinä. Saa sen jälkeen tehdä hommat kuka tahtoo ja miten tahtoo, ei ole minun ongelmani enää.

Urkujensoitosta tuskin luovun, voihan sitä Bachia tai Franckia opetella ihan omaksi ilokseenkin!

4 kommenttia artikkeliin ”Kirkkomuusikon ammatin hyviä puolia

  1. Tuntuu, että vähän joka työssä nuo kokoukset, palaverit ja kehityspäivät valtaavat aikaa. Huokaus, kun vaan saisi tehdä rauhassa töitä, moni ajattelee.

    Tykkää

  2. äej

    ’lauleskelin vähän säestämisen ohella.’
    ’pakkasin nuottikassin ja lähdin soittamaan iltamessun pääkirkkoon.’
    ’Urkujensoitosta tuskin luovun, voihan sitä Bachia tai Franckia opetella ihan omaksi ilokseenkin!’

    Ai että kuinka noita taitojas kadehdin, taikka ihhailen, taikka vaikka mitä.

    Vaan tätä en:
    ’saattaa hyvinkin lähivuosina tulla se tilanne, että pitää vielä kerran etsiä uusi työ – ehkä.’

    On se eläkeläisellä se aika ohi!

    Tykkää

    1. hikkaj…
      Ihan työllähän nuo taijot on hankittu, kaipa siksi, että on ollunna mielenkiintoa asiaan. Semmoistahan se vähän on kuin sanokaamme vaikkapa urheilu. Etta jos jättää harjoittelun pois, suoritukset rapistuu silmissä tai paremminkin korvissa. Koettu on.

      Elakkeeseen on minulla vielä pitkä matka, ja onhan tässä vähän kylymä rinki että mitä sitten jos tullee vaikka ne yt:t. Ei semmosia ole kuulutettu, mutta kun on tuo äidin puolelta peritty etukäteismurehtimisen kirrous.

      Sitä vaan, että jos tässä takakaarteessa lentääpi työelämästä pois, niin on Keva mielissään, saahaan kuuausielake ihan sinne minimiin.

      Ehkäpä voisin ruveta pitämään negatiivisen ajattelun peruskursseja oikein hitonmoisella palakalla!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s