Öylyssäaamuna tuli semmoinen ajatus, että kun on näin kaunis syyspäivä ja vielä töistä vapaapäivä, niin käynpä vuokraamosta moottorisahan ja oksasilppurin, ja siivoan vähän huonoimpia, aidastoituneimpia luumupuita pois – niitä kyllä riittää, ovat ahkerat vesomaan ne, ja sieltä vesoista ei montaa vuotta noita alkusyksyn makeita herkkuhedelmiä tarvitse odottaa. Se puutikka siinä kyllä on, että kukinnan aikaan on oltava pölyttäjiä eli pörriäisiä, muutoin jää kukinta pelkäksi kevään koristukseksi! Vaan jos hedelmöitys tapahtuu, eikä halla vie, niin on alkusyksystä makoisaa mutusteltavaa!

Ei kun tuumasta toiseen. Moottorisahaa niillä ei ollut, mutta antoivat semmoisen akkukäyttöisen, ihan tavan Jonseredin näköisen, Makitan merkiltään. Sanoi vuokraamon mies että on tehokas peli. Oksasilppuri löytyi, semmoinen väkivahvan oloinen, voimavirralla pelittävä. Antoivat vielä pitkän roikankin mukaan.

No minähän sitten syyspäivän kauneutta ihastellen, kuten Konstan Pylkkerö, työjelin tavallaan ahneesti tuolla pihalla, ruutupaitahihasillani, kun oli lämmintä kuudet-  seitsemättoista asteet. Vaan jo illansuussa tuli takapakki: kurkku kävi santapaperinkarheaksi, syystuuli mokoma kylmetti hikisen paidan kautta herranröpin, ruumiilliseen työhön muinoin tottuneen mutta jo yli kaksi vuosikymmentä uustottumattoman.

Vielä toinen takaisku, väkivahva oksasilppuripa ei paljoa muuta kuin poltti sitä puuta. Sormenvahvuinen oksa ei hääviin silpuksi mennyt, ja vähän meinasi alkaa harmittamaan. No ei kun soittamaan vuokraamoon, väittivät voimavirtavehkeen pyörivän väärin pain, ja mina siihen, että sähkömieheksikö tässä pitää lainavehkeillä ruveta. Ne, että ei toki, käy hakemassa sellainen invertteri, laittavat sinne lastauslaiturille näkyville, kun on jo sulkemisen ajat, enkä sinne ennättäisi. Niinpä vaimo asioidessaan kaupungissa kävi sen mötikän hakemassa, ja mina heti aamusta tänään virittelemään silppuria uudelleen.

Mutta voi. Eihän se mitään silpunnut. Avasin huoltoluukut, ja oli terät niin ”lutteenpersiellä”, että ymmärsin, ettei tällä vehkeellä oksia kyllä silputa. Täytyypä palauttaessaan sanoa, että laittaapa terät. Oksakasa jäi odottamaan aikaa parempaa.

Ja herranröpi tirskuttaa, köhii ja manailee karheaa kurkkuansa. Hunajateetä noin aluksi, rommia ei talossa valitettavasti ole, sehän se kuuman veden ja hunajan kanssa oivallista olisi.

Mitä herranröpi arvelee päivän puheenaiheista? Hallitus ja ammattiyhdistysliike ovat törmäyskurssilla. Kovat on syyttelyt nyt käynnissä. Ihan itse Sixten Korkman jo jyrähti aamun Хельсинская правда ssa. Sehän on tämä Sixten arvostettu mies, jonka mielipiteet otetaan ainakin punnintaan, ja jonka puhe kuunnellaan ja sitä arvioidaan, ei suoralta kädeltä mene kukaan Sixten Korkmanille sanomaan, että pidä sinä kapitalisti suusi kiinni. Eri mieltä saatetaan hyvinkin olla, vaan sitten argumentoidaan vastaan asiallisesti. Semmoista keskustelua kun enemmän olisi…

Flunssainen herranröpi arvelee täältä kansalaispassivistin paikalta, että kyseessä on pääministerin nokitus, provokaatio. Sitä ehkä korpeaa yrittäjävuosiensa väännöt ammattiliittojen kanssa, ja nyt  Kokoomuksen tupailtaosastossa valmistellaan julmaa kostoa.  Eihän toki ole pääministeri sillä lailla tyhmä, ettei tietäisi, mikä tuleman pitää, kun alkaa irtisanomissuojaa isolta, vaikuttavalta osapuolelta kyselemättä sorkkimaan. Myös ihmettelee flunssainen herranröpi, että minkä tähden ensin provokaatio ja sitten odotettu äläs tuommoisesta asiasta. Mikä järki?

Sillä helppohan se olisi yrityksille vuokravirmasta työntekijöitä ottaa pelkästään tarpeeseensa. Haastatin tuossa muuatta  pienyrittäjää, joka sanoi, että kyllä vuokravirma, ainakin hänelle siinä paikassa, kun tilapäisesti oli hommia paljon, toimi hienosti. Kun hommat loppui, lähti ukot kiltisti ja lakkoilemati ulos, odottelemaan seuraavaa työkeikkaansa…  Ihmetteli muuten tuokin itsellinen sitä, että mitä ne hallitusherrat oikein pelleilee. Ei, ei ole nykyään enää työväki paisuksissa, kuten Haanpään Noitaympyrän isäntämies Pate Teikalle valitteli tämän töitä kysellessä… Etta kyllä se aika lailla oma vika on, jos ei saamatonta työmiestä tai – naista maantielle saa maksetuksi.

Ja lyhytaikaisiin tarpeisiin on olemassa tosiaankin nämä vuokrafirmat, joilla on nöyrät ja vahvaselkäiset tekijät vähän joka lähtöön. Kätevää. Ei työterveyshuoltoa, lomia, työehtosopimuksia sun muita… sen kun laskun maksaa ja se on töttöröö. Että sillä tavalla on ammattiyhdistysväen polemiikki ”kahden kerroksen väeksi saattamisesta” vähintäänkin myöhässä, koskapa on olemassa noita työvoimanvuokrausfirmoja, joiden sopimukset lienevät tekijän kannalta mitä melkoisimpia…

Tätserikö luulee pääministeri olevansa, miettii herranröpi, valkokaulustyömies. Sehän se Tätseri pisti ammattiliitot polvilleen jo vuosikymmeniä sitten tuolla saarivaltiossa, ja siellä kaiketi hyvästi mennee, arvelee varmaan pääministeri esikuntineen. Uskollinen vasalli on sillä kanilaakson Sinisen tulevaisuuden mies, joka mieluusti tekkee kuten pyydetään, sillä tietänee, että liekö ees Arkadianmäelle enää asiaa ensi kevään jälkeen…. Paras vaan nyt tehdä ja nauttia edut pois. Ja voihan se oikeasti olla sitä mieltä, että jos saapi laittaa ukon, akan tahi neidin tai poikasen laputtamaan mielensä mukaan, niin siitä hyvä tulee. Kyllä sitä mieltä jokunen aina on, ja siitäpä nyt sitten väännetään ja kovaa, että saapiko näin tehä. Henkeäsalpaavaa. teatteria, joka joka ilta uutisista tulee, jos vain kehtaa katsoa…

Oli tuossa tuonnoittain työkaverina rouva, jonka mies on yrittäjä. Sitä mieltä oli hän, että irtisanominen pitäis olla läpihuutojuttu, ja töitä vaan niin paljon, että sitä voi huomenissa mennä seuraavaan paikkaan hommiin. Sanoi nykysysteemin olevan semmoinen, että ei ole tekijä eikä antaja kumpikaan usein tyytyväinen,  Jos se noin olisikin, niin mikäpä sitten.

Vaan herranröpi katselee sivusta, kansalaispassivistina. Ihmettelee kotkotuksia, ihmettelee lehmänänrieskapääministerin  halua sanella…

Nööh, eipä minnuu ainakaan vielä liikuta. Eilen tuli taas täysi palkkapussi, joka kyllä kaikki tuet kevyesti pesee, vaikkei suuren suuri olekaan.  Ja tuossa männälauantaina oli omainen, joka muistotilaisuudesta lähtiessäni kättä pitkään puristi ja vesissäsilmin kiitteli, kun lauloin poismenneen lempilaulun kappelilla. Etta kaipa sillä herranröpin hommalla jotain merkitystäkin on, ainakin jollekin. Minulla kun on se onni ja ilo, että tuo ihmisten kohtaaminen ja musiikin toteuttaminen on kovastikin himohommaa, josta vielä evankelis-luterilainen seurakunta on maksavinaan jonkinlaista palkkaa. Mutta onpa kelpo määrä palavereja ja kokouksia, joista en niin hirveän paljoa nauti…

Herranröpi alakaa tässä tirskuttamaan, ja pittää pakata ne vehkeet autoon takaisin vuokraamoon vietäväksi. Tuossa on iltapäivällä taloyhtiön hallituksen kokous, siinä samalla arvelin viedä. Ja sama kai se, vaikka kävisi pikkupullon mustaa rommia, kun puodin sivuitse kuitenkin ajelen.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s