Vuonna 2011julkaisin BoD- palvelinkustantamon kautta semmoisen pienen kirjan, jonka nimi oli Joskus voi käydä melkein hyvin, alaotsikolla Pieniä kertomuksia tavallisista ihmisistä.

Sen taru on sikäli lopussa, että olen irtisanonut ylläpitosopimuksen BoD:n kanssa ilman mieltä väärää BoDia kohtaan. Vaan en ole kehdannut itseäni tykö tehdä mihinkään paitsi tuohon ehkä edelliseen tai sitä edelliseen blogiini, ja siellä saavutetut kontaktit miltei säännönmukaisesti kirjani hankkivat ja lukivat, osa jopa arvioikin, mistä mitä jyrkimmät kiitokseni.

Siinä kirjassa, sen alkuosassa, on osio Katkelmia erään rovastin elämästä. Siinä on muun muassa sivuilla 8-10 kertomus, jonka rupriikki on ”Talven ensimmäiset kinkerit”.

Juuri tänään, keskiviikkona 9.tammikuuna armon vuonna 2019, oli tämän talven ensimmäiset kinkerit. Ne pidettiin tuolla Selkämeren rantamilla talossa, josta olen vuosien mittaan hakenut maittavat varhaisperunat ja -sipulit sekä myöhemmin kesällä mansikat jokusia kertoja viimeisen reilun puolentoista vuosikymmenen aikana. Näiden tupailtojen tunnelman ja jutut pyrin tuohon pikku lastuuni tallentamaan.

Tänään minua väsytti, sillä viime yönä joidenkin mentaalisten seikkojen vuoksi nukuin vain hieman yli viisi tuntia. Päivällä olin valmistellut tulevien pyhien musiikkeja kotivirtuaaliurkujeni ääressä, käynyt hiihtämässä ensimmäisen kerran tänä talvena ihan oikean taivaan alla, istunut taloyhtiön hallituksen kokouksessa ja lopuksi niillä kinkereillä.

Monessakaan paikassa näitä kinkereitä ei enää pidetä. Meillä pidetään, ja jos oikein kuulin, niin vuodeksi 2020 jo seuraavat sovittiin. No mikäs, minä olen seurakunnassa töissä, ja teen, mitä tehtäväksi annetaan. Siitähän ne minulle palkkaa maksavat. Tosin täytyy sanoa, että enemmän olen innoissani siitä, kun tulossa on Taiteilijatohtorin kanssa sävelhartaus lähiviikkoina. Saan laulaa Händeliä, Buxtehudea ja Franckia, ja nuo jutut valmistellaan kriittisessä seurassa kunnolla.

Onneksi Taiteilijatohtori kelpuuttaa lauluni, vaikka hänellä on kyllä tosi koviakin tekijöitä, ihan eri luokkaa kuin minä kylälukkari, käytettävissään. Mutta tosi kovat tekijät onkin sellaisia, että suostuvat tekemään ainakin joskus meidän tavallisten tattanoiden kanssakin, ja tekevät siinäkin parhaansa, ja vetävät meidät tavallisuudetkin hieman tasomme yläpuolelle.

Mutta siis että miten kirjani ovat syntyneet. Nuo rovastitarinat syntyivät alunperin muistaakseni vuosina 2007-2008 sellaisina päivinä, kun olin silloisen naisystäväni, nykyisen vaimoni,  luona tuolla ruotsinvallan aikaisesen pääkaupungin luonnonläheisessä kaupunginosassa vapaapäiviäni viettämässä. Naisystävä, sittemmin vaimoni,  ja tyttärensä, sittemmin tytärpuoleni, lähtivät usein vapaapäivieni aamuina töihinsä ja kouluunsa, ja minulla oli koko päivä aikaa tehdä mitä tykkäsin. Usein otin läppärin syliini, ja aloin naputella web-editoriin kuvitteellista tarinaa rovastista. Julkaisin ne blogissani, ja sain monelta lukijalta kannustavaa palautetta. Niinpä sitten rohkaistuin ne julkaisemaan silloin vuonna 2011, jolloin asuimme jo vaimon kanssa samaa taloutta täällä maalla.

Toisaalta ne rovasti- tarinat kehkeytyivät siitä, kun olen elääkseni palvellut kirkkoa, siis tätä Suomen Evankelis-Luterilaista kirkkoa, työkseni keväästä 1996 lähtien. Tarinat syntyivät siitä, mitä näin ja koin tuolloin. Erityisesti ensimmäinen vuosi, toukokuusta 1996 toukokuuhun 1997 näkyvät rovasti-tarinoissa erityisen vahvasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s