Tällä kesälomalla olen siis saanut ajalliseksi lukea. Sähköinen media jäänyt vähäisemmäksi.

Haaviston kirja on ilmestynyt jotain 8-9 vuotta sitten, ja minä poloinen luen sitä vasta nyt.

En ole koskaan äänestänyt Vihreää Liittoa tai Vihreitä. En niin koskaan.  Myöskin olen valkoinen hieman alle kuusikymppinen heteromies – luulisi olevan sitä pahinta lajia.

Mutta Pekka Haaviston kirjan lukemisesta minulla heräsi yksi tunne, ja se on kunnioitus. Tai arvostus.

Pekka Haavistolla on sellainen ominaisuus, mitä ”puolueuskossa” olevilla harvoin on: kyky ymmärtää toisella tavoinkin ajattelevia, ja pitää silti kiinni omista ajatuksistaan.

Minun arvostukseni poliitikkoja kohtaan on ollut näihin asti melko alhainen. Ehkä olen kunnioittanut vaikka Mahatma Gandhia. Myös Urho Kekkosta, tuota vihattua jyrää, arvostan siitä, että hän luotsasi maamme hankalan kylmän sodan aikana säilyttäen sen sellaisena, että kokoomukselaisetkin saivat vapaasti naukua, miten heitä vainotaan. Jossain muussa järjestelmässä, jonka hännystelystä Kekkosta syytetään, olisivat löytäneet itsensä joltain internointileiriltä, mutta täällä saivat kaiken aikaa ilmaista mieltään vapaasti. Yhtään heistä ei taidettu tuona kauheana Kekkosen aikana hakea kuulusteltavaksi ja hakattavaksi ainakaan poliittisten mielipiteidensä vuoksi, vai haettiinko?

No niin. Mutta asiaan.

Pekka Haavistolla on sellainen melko harvinainen ominaisuus, että hän kykenee kohtaamaan huomattavasti eri tavalla ajattelevan ihan ihmisenä. Niinpä on hän tehnyt rauhantyötä konfliktialueilla, joskus jopa onnistunut saamaan vihanpitäjät neuvottelupöytään. Minä arvostan sellaista.

Sen sijaan en arvosta nyrkit pystyssä olijoita, olivatpa mistä suunnasta tahansa. Ovatpa vihaisia oikeistolaisia, aggressiivisia vasemmistolaisia tai radikaaleja vihreitä. He eivät ole koskaan vieneet mitään rakentavaa eteenpäin.  Toki on pakko sanoa, että mainituissa poliittisissa suuntauksissa (oikeisto, vasemmisto, vihreät, ja vaikkei mainittukaan niin kepulaisissa) on sentään sukunsa keskustelutaitoisia poliitikkoja, jotka eivät demonisoi eri mieltä olevia.

Voin siis suositella Pekka Haaviston kirjaa nimeltä Hatunnosto.

Poliittisesta elämästä tekisi näin ulkopuolisena mieli sanoa havaintonsa. Että täällä tavallisen kansan keskuudessa on tosiaankin  ihmisiä, jotka vannovat jonkin puolueen tai aatteen nimeen, ja sitten demonisoivat vastustajiksensa lukemansa ihmiset, jotka eivät ole samaa mieltä tai ovat reilusti eri mieltä. Joiden maailmankuva on niin säälittävän ahdas, ettei sinne kerta kaikkiaan sovi käsitettäväksi, miten joku v o i kannattaa sitä tai tätä.

Kyllä se on keskustelu ja eriävän mielipiteen hyväksyntä ja arvostus kuitenkin loppupelissä se, millä tätä yhteiskuntaa on rakennettu. Vastakkainasetteluilla ja viholliskuvien luomisella ei ole saavutettu muuta kuin vastakkainasettelua ja viholliskuvien luomista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s