Vuosia sitten ystävä soitti. Sai houkuteltua minut ryhmään, joka kokoontuu neljä kertaa vuodessa Helsingissä. Mikäpä siinä, hetken emmittyäni sanoin tuolloin, ja tänään oli tämän vuoden kolmas kerta. Niinpä lähdimme vaimon kanssa hävyttömän aikaisin kohti Turkua aiheuttaen tällä menomatkalla 10,53 kilon hiilidioksidipäästöt.
Junan lähtöön oli aikaa, poikkesin nykyaikaisessa konttorissa, jonne vaimo meni. Saavat valita työpisteensä, olla avokonttorissa tai mennä koppiin. Ja voi olla etänäkin, vaikka kotoaan. Hyvin etevää on nykyaika joissakin ammateissa…
Siirryinpä asemalle odottelemaan junaa. Kaupunkikulttuurin korkea oppineisuus hämmensi. Oikein viidellä kielellä ilmoitettu, että tuosta kiskoilla-kulkevan kyytiin pääsee…
Tulevaisuuden arkeologit ihmettelevät raunioita kaivellessaan kulttuurimme värikylläisyyttä ja symboliikkaa, joka henkii korkeaa oppineisuutta ja mittavaa vaurautta. Huomaavat metallikappaleiden jäännöksistä työstön olleen tarkkuudeltaan suurta.
Portaita olisin mieluusti laskeutunut, vaan aikaamme kuvastava taide, jolla hissi oli koristeltu, kiinnosti siinä määrin, että valitsin hissin. Jos Pasilassa sitten portaita…
Ja niin tuli juna, sähkömoottorit vaimeasti huristen, ei ollut dieselveturin pakokaasua tai höyryvetorin koivuhalon tuoksua ilmassa. Könysin vaunuun, istuuduin paikalleni ja kaivoin repusta matkalukemisekseni varatun kirjan. Mobiililaitteiden annoin olla taskussa, pois otin hetkeksi, kun kiskoilla-kulkeva pysähtyu nykyisen valtionpäämiehemme syntymäkaupungissa, jonka rautatieasemalla kulkija toivotettiin tervetulleeksi näin:
Mikseipä se jossain Uskelan perillä saattaisi onnistuakin, mutta melko neutraalit olivat odöörit ainakin tuossa kohdassa.
Ja ei kun eteenpäin, kieli keskellä suuta kuin Korventaustan väki siinä Ahon tarinassa. Mutta eipä tullut kisälli juttelemaan kik kik, kuk kuk. Ei. Pasilaan saavuin aikataulussa, kiipesin portaita kiinnittämättä huomiota taiteeseen, joka oli minut jo Turussa (aika monetta kertaa mykistänyt), matkustinpa huvikseni ratikalla pikku piustaleen, haljuilin jossain kaupungilla tovin, palailin samaa tietä mennäkseni tähän kokoontumiseen, johon olen vuosia sitten lupautunut. Mutta ei siitä sen enempää, semmoista toimituskuntahommaa vain.
Palaverin jälkeen jaloittelen mukavasti Pasilan raiteelle seitsemän, johon vajaan puolen tunnin päästä tulee juna. Nousen vaunun toiseen kerrokseen, yritän lukea ja saankin luettua muutaman kymmenen sivua, kunnes alkaa ankarasti väsyttää. Silmäluomi painuu kiinni. Kirja reppuun.
Oikeastaan virkistyn vasta Kupittaalla, jossa poistun junasta. Kävelen vastaan tulleen vaimon kanssa sukulaisen autotallille, johon olemme saaneet kumijalkamme päiväksi jättää, ajamme kotiin aiheuttaen 10,53 kilon hiilidioksidipäästöt. Junien käyttämä kilowattituntimäärä ja niiden ilmastovaikutukset eivät ole tiedossani, kuten ei myöskään niiden käyttämän sähköenergian tuotantotapa.
Mutta se ei olekaan se pointti junan käyttämisessä, ei ainakaan kokonaan, ei ainakaan minulla. Se on melko edullinen tapa matkustaa maitse, ehdottomasti mukavin maakulkuneuvo, jossa jää aikaa lukemiselle, omissa ajatuksissa olemiselle ja vaikka torkkumiselle.
Äijäblogi IV 
äej
kulttuurimatkasi oli alakulokulttuurimatka meidän Ainoloihin verrattuna.
Mitenkä osasit ostaa raitiovaunulipun? Vai pummillako?
TykkääTykkää
Onhan se tosiaan ollut se kansallisen heräämisen kulttuuri vähän toisenlaista kuin tämä postmodernin ajan ilmaisu, josta kansankielinen ilmaisu taitaa olla töherrys. Mutta töhertäjinä sitä pidettiin impressionisteja ja ekspressionisteja taikka naivisteja, mutta niin vain museoiden johtajat ja amanuenssit niitä asiantuntevasti ja analysoiden tänä päivänä esittelevät.
Raitiovaunulipun ostin ihan HSL mobiililla moternisti kännykällä. Männätalvena vierailtiin Helsingissä perheen nuorimmaisen luona, ja käytettiin metrot ja bussit, että se meni ihan vanhasta muistista ja helposti. Sillä HSL mobiililla kun laittaa lähtöpaikan ja määränpään, niin se ossaa kertoa, minkälainen lippu pitää ostaa.
TykkääTykkää