Tahdonpa tässä muistella nuoruuteni kirjallisia löytöjä.
Olen syntynyt pienessä keskisuomalaisessa pitäjässä, käynyt siellä kansa- , oppi- ja peruskouluni loppuun, sitten mennyt lukioon maailman vanhimpaan suomenkieliseen oppikouluun, ja pääsin sieltä ylioppilaaksi keväällä 1980.
Menin armeijaan vapaaehtoisena kesällä 1980, ylioppilaslakin kutreihin jättämien jälkien tuskin tasaannuttua. Siellä sotilaskodin kirjastossa luin ensimmäiset Kalle Päätalon kirjat, jotka olen käsiini saanut. Kalle Päätalosta pidin kovasti, ja hän kirjoitti kirjoissaan Pentti Haanpäästä, johon vannoin tutustuvani heti kun mahdollista.
Kun kotiuduin armeijasta helmikuussa 1981, menin töihin rakennuksille. Kävin ahkerasti kirjastossa, ja ennen pitkää löysin Pentti Haanpään. Olin hänet kotiutumisen riemussa unohtanut, mutta syksyllä 1981 otin kotipaikkakuntani kirjastosta hänen Kootut teoksensa teholuentaan.
Jos Kalle Päätalosta olin pitänyt, niin Pentti Haanpää teki jotenkin käänteentekevän vaikutuksen. Nimittän siinä oli se kirjailija, joka kertoi jälkipolville sen, mistä olemme ihan oikeasti tulleet. Mietipä: Maa- ja metsäkyliltä, Kenttä ja Kasarmi, Syksyä ja ikävää Napasalon kirkolla, Remu-Eemeli…
Ei ole monta vuotta siitä, kun jostain antikvariaatista – olisiko ollut Ilkan kirja Reisjärveltä – hankin Pentti Haanpään koko tuotannon kotini kirjahyllyyn. Se on se Eino Kauppisen toimittama, ei ihan yhtä hyvä kuin kirjastosta kantamani Otavan sarja, mutta samat jutut löytyvät.
Kun lukee vaikkapa Laumaa tai Noitaympyrää, ei voi mitenkään välttyä tietyiltä analogioilta tähän päivään. Siinä se on Pentti Haanpään arvo: hän onnistui ehkä tietämättäänkin kertomaan jotain hyvin oleellista ihmisestä.
Kalle Päätalon Iijoki- sarjan olen jokusia kertoja lukenut. Mutta kirjahyllyssäni ei ole yhtään Päätaloa. Mutta Haanpäät on, ja vankasti. Samassa osastossa, missä ovat Dostojevskit, Tolstoit ja Waltarit. Niiden yläpuolella ovat Tawaststjernan Sibelus-kirjat, ja suomalaisten säveltäjien muistelmateokset. Sekä Suomalaisen musiikin historia- teokset, kahdeksan nidettä.
En epäröi kutsua Pentti Haanpäätä merkittävämmäksi 1900- luvun kirjailijaksemme. Vaikka hänen elämänsä päättyikin vain 50- vuotiaana vuonna 1955. Kyllähän hänen jälkeensä vaikka Veikko Huovinen tai Päätalo jotain oleellista kirjoittivat, mutta kyllä Haanpää on kirjallisuutemme kulmakivi Kiven ja Ahon ohella. Olavi Paavolaiseen en ole onnistunut suhdetta luomaan, mutta yritän kyllä kovasti.
Olen aika niipollinen lukija. Ennen tietokoneaikaa luin melko lailla kaiken, mitä käsiini sain. Tietokone vei mielenkiinnon kohdistumaan osittain epäolennaisiinkin, mutta sentään Haanpään suuruutta ei ole edes Internet pystynyt muuksi muuttamaan.
Tämä kirjoitus on voimakkaasti subjektiivinen, kirjoittajansa omaan arvo- ja kokemusmaailmaan perustuva. Jos arvoisa lukija tuntee toisin, siitä ei tarvitse tuntea mitään angstia – tämähän on vain yhden käypäläisen tulkintaa maailmasta.
Äijäblogi IV 
äej
sullako kirjahyllyssä kirjoja! 😉
TykkääTykkää
Jokunen.
TykkääTykkää
monelle alkaa kirjahylly olla tuntematon käsite, sillä minä vaan.
Mullakin Haanpää täydellisenä, Päätalolla voitan siut!
TykkääLiked by 1 henkilö