Tekee mieli kirjoittaa.

Luin tänään Facebookista hyvin ohuesti tuntemani tai tietämäni kolleegan päivityksen. Olen kerran ollut kanttoripäivillä tilaisuudessa, jossa tämä kolleega oli soittamassa, ja sen perusteella tiedän hänet äärimmäisen taitavaksi.

Oli tämä kolleega soittanut konsertin, ja saanut paikalle oikein tosi hyvin kuulijoita. Oli onnistunut tiedotuksessa paremmanpuoleisesti. Niinpä siinä oli oltu ihan oikeasti Pyhän äärellä – konsertin ohjelmaa tavaillessani päädyin omassa pikku mielessäni tähän ajatukseen. Ihmiskunnan suurinta musiikkia oli ollut tarjolla, ja paikallislehden hyvän jutun ansiosta ihan tavallisen maalaispitäjän oikeat immeiset oli tulleet paikalle.

No, euforiastahan tullaan aina alas. Oli tällä samaisella kolleegalla edessä Sanan ja rukouksen ilta. Siis semmoinen tilaisuus, jossa pidetään ns hengellisiä puheita, lauletaan pari virttä ja rukoillaan rukoilemasta päästyä.  Tunnen lajityypin, ja tiedän, ketkä sinne tulevat. Puhuikos se Mestari jotain semmoista, ettei terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat… Eihän niihin kukaan tavallinen tosiaankaan kehtaa mennä. ne on semmoisia enemmän kolmannen asteen herätyksen kokeneiden tilaisuuksia. Toki he tilaisuutensa tarvitsevat, en minä sitä ollenkaan.

Jotenkin kuitenkin tykkään enemmän siitä, että kaksisataa tavan syntistä tulee kuuntelemaan sellaista musiikkia, jonka säveltäjä on oikeasti ollut Pyhän äärellä. On nimittäin niin, että itsekin olen saanut joskus olla laulamassa suurenmoista Johann Sebastian Bachin Johannes- passiota. Se on puhutellut minua hengellisessä mielessä niin väkevästi, että kaikki kuulemani ns. saarnat ennen sitä ja sen jälkeen ovat tuntuneet melko ulkokohtaisilta. Jotenkin on vain niin, että vaikka tuo mainittu Johann Sebastian Bach, Georg Friedrich Handel/ Händel ovat kaikesta hengellisestä puutteellisuudestaan huolimatta päässeet tosi lähelle ns. Ydintä. Samaa on sanottava monesta muustakin, äärimmäisinä esimerkkinä yhdysvaltalaiset Blind Willie Johnson tai Aretha Franklin, jotka hekin musiikin, tosin äärimmäisen erilaisen kuin mainitsemani klassiset mestarit, keinoin pääsivät siihen tilaan, jossa hengellisellä sanomalla puhutellaan ihan tavallisia ihmisiä. Nämä musiikin keinoin evankeliumia levittävät, genreriippumattomat taiteilijat ovat omasta risaisesta elämästään huolimatta liikuttaneet ainakin minua tuhannesti enemmän kuin liperisakki koskaan.

En tahdo loukata niitä, jotka saavat saarnoista hengenravintonsa. Tosi hienoa on se, että sitäkin kautta jotkut pääsevät Pyhän äärelle. Mutta minulle ja joillekin muille tarvitaan säveltaidetta, että näin tapahtuu.

Näin olemme me ihmiset ”erinkaltassi”, kuten täkäläisellä murteella sanotaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s