Tunnustuksia

Äijän on nyt pakko tunnustaa muutama kaiketi rikos.

Ensimmäinen on se, että olen pian 58 vuotta täyttävä valkoinen kristitty heteromies. En ole koskaan tuntenut vetoa samaan sukupuoleen. Tunnustan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uskoa, joka lienee kauheaa.

Lievennykseksi tahdon sanoa, että pidän tätä yksityisasianani. Jos joku on sitä mieltä, että elän ja uskon väärin, niin suon tälle lähimmäiselleni sen oikeuden, jos hän suo minulle samoin omani.

Toinen on se, että vierailin hiljattain eräässä kuningaskunnassa.  Viivyin siellä kera vaimoni kaksi viikkoa. Tässä kuningaskunnassa on voimassa laki, joka tuntee majesteettirikoksen, jollaisesta on seuraamuksena ankara vankeusrangaistus. Matkustimme tuohon kuningaskuntaan lentokoneella aiheuttaen aivan hirmuiset hiilidioksidipäästöt. Takaisin tulimme aiheuttaen toisen mokoman hirmuiset hiilidioksidipäästöt.

Lievennykseksi tahdon sanoa, että tuon kuningaskunnan kansalaisista kohtalaisen moni saa toimeentulonsa kaltaisteni länsimaalaisten halusta päästä ihmettelemään heidän elämänmenoaan. Ellei meitä olisi, heillä olisi totinen ihmetys siitä, mistä saada jokapäiväinen leipä. Ihan kuin Suomen Lapissakin. Jos me etelän miehet ja naiset emme siellä kävisi, niin mistä tulisi elanto.

Kolmas, ja raskauttavin on se, etten ollut pätkääkään kiinnostunut Huuhkajista. Ulkomailla oloni rikosta raskautti se, että lukiessani siellä maamme eittämätöntä päivälehteä Internetitse, ihmettelin, että mikä ihmeen huuhkajat. Mikä se on. Mitä erinomaista se tai ne on tehnyt, että niistä pitää päivätolkulla kirjoittaa.

Niin.

Teimme tosiaan sellaisen vääryyden, että lensimme täydellä charter-koneella Helsingistä eräälle kaakkois-Aasian lentokentälle. En tohdi edes arvella, montako tuhatta tonnia hiilidioksidia vapautui. Kahden viikon päästä teimme saman tempun, lensimme täydellä charter-koneella takaisin. Kone oli jokseenkin täynnä rikostovereita sekä mennessä että tullessa. Hotelli oli sama, jossa olimme nelisen vuotta sitten.

Paikallisen valuutan käytimme pääosin sikäläisten paikallisten yritysten palvelujen maksamiseen. Söimme aina paikallisten toimijoiden omistamissa ravitsemusliikkeissä. Käytimme paikallisen skootterien vuokraajan skoottereita neljänä päivänä.

Seven eleven-ketjun liikkeessä kävimme kaksi kertaa, oltuamme paikallisen tuk-tuk- kuljettajan kyydissä ja valistettavina, vaihdoimme paikallisen elintarvikeliikkeen palveluihin. Se oli paitsi edullisempaa, ilmeisesti eettisempää.

Tietenkään emme saa synninpäästöä, kyllä myönnetään. Ökyilyähän se tämä tässä isossa kuvassa on, ihan verrattavissa Gary Grantiin Hitchcockin elokuvissa.

Pahin tunnustus tulee kuitenkin nyt:

En ja emme tunne pienintäkään häpeää tehtyämme nämä hirvittävät rikokset.