Elettiin joulukuuta vuonna 2002 eräässä keskisuomalaisessa pitäjässä. Minulla oli keuhkoputken tulehdus, ja yskin hirvittävästi, ja yskä oli koniyskää.

Vuotta aiemmin oli siirrytty valuutassa Euroon, minulla ei ollut siitä sen kummemmin hyvää kuin pahaakaan sanottavaa. Vuoden vaihteessa (siis hieman vajaa vuosi sitten) ihmettelin maakuntalehden juttua, jossa ensimmäiset eurot nostaneet kaksi noin kolmekymppistä pariskuntaa juhlistivat tapahtumaa kilistelemällä shampanjaa öisellä kadulla.

Euro on ollut valuuttana ihan kätevä. Matkustettaessa Portugaliin, Saksaan, Itävaltaan tai Kreikkaan ei ole tarvinnut vaihtaa rahaa. Tosin Kroatian kunat tai Thaimaan bahtit tai Intian rupiat eivät ole olleet millään tavoin hankalampia, joten ei tästä sen enempää.Se kyllä on myönnettävä, että kun tulee vaikka Saksasta, Itävallasta tai Kreikasta tai Espanjasta, on kotiintulo vailla yhtä passintarkastusta. Mutta nyt palatkaamme vuoden 2002 loppumetreisin.

Tapaninpäivänä olin soittanut viimeisen jumalanpalveluksen oktaedrin muotoisessa puukirkossa. Olin pyytänyt kirkkoherralta, että saisin lukea siunauksen, ja hän myöntyi. Luin käheällä äänelläni Herran siunauksen seurakunnalle, joka minut oli viisi ja puoli vuotta aiemmin töihin ottanut, ja ihmisenä pitänyt. Paikkaa piti vaihtaa palkan tähden, tällä pikkuseurakunnalla kun ei ollut varaa kuin puolipäiväiseen kanttoriin. Silti olen heille kiitollinen, kun ottivat kesällä 1997 epäpätevän kirkkomuusikon töihin. Vuosina 1998-2001 kävin Tampereen konservatorion kirkkomusiikkilinjalla päteväksi c-kanttoriksi, ja kiitollisuudesta minuun luottaneita kohtaan olin vielä vuoden pätevöidyttyäni puolipäiväisessä.

Se kirkko oli kyllä hieno, sen kaltaiseen mielelläni vieläkin palaisin. Jopa siihen mainittuunkin, se on hieno puukirkko. Tosin menneitä ei kuulune tänä päivänä kaivata, joten palatkaamme asiaan.

Tänä päivänä vuonna 2002 heräsin aamulla virkeänä. Edellisenä iltana olin pakannut katettuun peräkärryyn suuren osan omaisuuttani. Kävin ystävieni luona sanomassa heipat ja sain lääkityksen hirvittävään koniyskääni.  Rouva palautti nokkahuiluni varustettuna puisella veistetyllä ristillä, lentäjämies kätteli ja toivotti kaikkea hyvää.

Kävelin aamuvarhaisella paikalliseen T-marketiin, jonka kauppias oli luvannut lainata minulle pakettiautoaan 50 euron hinnalla, jonka maksaisin kuukautta myöhemmin paikkakuntalaisten tullessa entistä lukkariaan moikkaamaan. Näin tapahtuikin.

Käynnistin Ford Transitin, ja ajoin kotiin. Laitoin kissan koppaan, ja Transitin takakonttiin sängyn ja sen omaisuuden, jota en ollut voinut lastata edellisiltana peräkärryyn.  Kissan otin viereeni hyttiin, kiinnitin peräkärryn ja ajoin vanhempieni luokse toiseen keskisuomalaiseen pitäjään. Sieltä lähti isä mukaani. Hän palauttaisi ystävällisen kauppiaan lainaaman Ford Transitin oikealle omistajalleen.

Ajettiin läpi kotimaakunnan, tultiin Pirkanmaalle. Ajettiin sen läpi, tultiin Satakuntaan. Ajetttiin sen läpi, tultiin Varsinais-Suomeen. Kotona aamulla oli ollut 36 astetta pakkasta ja lunta oli noin 70 cm.  Uuteen kotiin tultaessa pakkasta oli 15 astetta ja lunta reilut 10 cm.

Purettiin muuttokuorma Transitista ja peräkärrystä, tultiin kutsutuksi kahville naapuriin. Käytiin kahvilla, isä lähti palauttamaan autoa Keski-Suomeen, minä jäin laittamaan huoneistossa lämpöä päälle ja asettelemaan vähiä tavaroita paikalleen. Ford Transit palautettiin omistajalleen kuten oli sovittu. Mukana olivat isäni sekä jo edesmennyt enoni, joille kummallekaan en voi kylliksi kiitostani osoittaa.

Huoneistossa oli keittiössä hellan vieressä valo sekä ulkoeteisessä toinen. Minulla oli mukana jostain aikaisemmasta asunnosta yksi lamppu, jonka ruuvasin olohuoneen kattoon. Sen sain syttymään vaihdettuani yhden sulakkeen.

Tietokoneessani oli modeemi, ja pääsin Internetiin sen välityksellä myöhemmin illalla. Asunossa oli seurakunnan maksama puhelinliittymä. Sähköpostiin tuli muutama viesti myöhemmin illalla.

Naapuri kävi soittamassa ovikelloa. Sanoi heillä olevan kylässä muutaman perheen, että heiltä  voi jotain ääniä kuulua. Sanoin, että elämän äänet ei minua haittaa.

Kukkarossa oli rahaa viisikymmentä euroa.

Sellaisesta tilanteesta lähdin seitsemäntoista vuotta sitten. Kuukautta myöhemmin hankin laajakaistan asuntooni. Sain hankkiuduttua 17 vuoden velkaorjuuden jälkeen velkasaneeraukseen, kun oli vakituiset tulot.  Vuoden 2004 elokuussa sain hankittua henkilöauton isäni avustuksella, maksoin sen hänelle takaisin vuoden aikataululla.

Niin alkoivat vuodet vieriä. Entisestä epäonnistuneesta yrittäjästä kehkeytyi aikaa ja vakivirkaa myöten kansalainen, joka hoiti asiansa ja vielä säästi tulevaisuutta varten.

Nykyään olen ihan tavallinen kohtalaisen pienituloinen, alempaa keskiluokkaa oleva henkilö, joka kuukausittain säästää palkastaan pienen summan sijoituksiin, luottaen pankin neuvoihin. En tiedä, onko se järkevää, mutta halusin kokeilla. Eihän tyhjä mies paljoa menetä, jos laittaa reilun kymmenenneksen tuloistaan sijoituksiin.

Olin tämän kertomuksen alussa 41- vuotias. Nykyään olen 58. Minulla ei ole yhtään lasta, mutta perheeseeni kuuluu vaimon tytär, aikuinen. Kissoja minulla ja meillä on tällä hetkellä kaksi. Se aikanaan Keski-Suomesta mukaan lähtenyt kissa jouduttiin syövän takia lopettamaan kaksi vuotta sitten, mutta vuoden 2017 alussa perheeseemme tuotiin ihana tyttökissa. Viime kesänä tuli poikakissa, edellisen veli. Ihminen ei tule toimeen ilman kissaa, on vakaa mielipiteeni.

Että juuri tällä hetkellä, 2020- luvun vaihteessa, olen sangen tyytyväinen olooni. Tulevaisuus voi toki tuoda mukanaan ihan mitä tahansa, mutta se on sen ajan murhe.

Selvisin 1980- luvun jälkimaininkien hirvittävästä tilanteesta. Olin siihen itse syyllinen. Otin velkaa enemmän kuin kykenin hoitamaan. Siinä meni 18 vuotta, siitä selvitessä, ilman luottotietoja.

Niinpä uskallan sanoa tämän päivän nuorille, että jos ja kun otatte velkaa, miettikää ihan ajan kanssa, voitteko veloistanne selvitä. Velka kun on veli otettaessa ja veljenpoika maksettaessa aikakaudesta riippumatta.  Velan ottaminen edellyttää kulutuksen voimakasta supistamista. Kenellekään en suosittele itse kokemaani parhaan miehuuden luottokelvottomuutta, jolloin jopa puhelinliittymää ottaessa piti olla vakuusrahat hyppysissä. Vuokra-asunnon saattoi saada vähän syrjemmältä, mutta kasvukeskuksista en olisi saanut uutisten mukaan.

Näillä sanoilla toivotan kaikille  blogini muutamille lukijoilla hyvää uutta vuotta ja onnellista 2020- lukua.

Ai niin, näistä pääministereistä.

Kun muutin tänne, oli pääministerinä Paavo Lipponen. Hänen jälkeensä tuli hetkeksi Anneli Jäätteenmäki. Hänen jälkeensä tuli Matti Vanhanen, ja hänen lopetettuaan lyhyeksi aikaa Mari Kiviniemi. Kiviniemen jälkeen tuli Jyrki Katainen, ja hänen jälkeensä lyhyeksi aikaa Alexander Stubb. Sitten tuli Juha Sipilä, hänen jälkeensä hetkeksi Antti Rinne. En tiedä, kuinka kauan Sanna Marin on pääministerinä, hän on kuitenkin nyt.

Pääministerit tulevat ja menevät.

Yksi kommentti artikkeliin ”Seitsemäntoista vuotta sitten

  1. äej

    mielenkiinnolla luen aina juttusi: rehellisyys niissä miellyttää – ja jalat maassa, vaikka ilmojen halki silloin tällöin lentää liihotteletkin.

    Hyvät tuplatiut Sinulle ja läheisillesi + kissoillesi.

    t.
    mie

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s