Olemme puolison kanssa olleet kesälomalla. Puoliso aloitti viikkoa ennen minua, mutta nyt olemme jo lähelle kaksi viikkoa olleet yhdessä.

On reissattu Ahvenanmaalla ja Turunmaan saaristossa, jotka ovat autuaalliset. Muutoin on kerätty kypsyneitä mustikoita ja ne säilötty pakasteina. Kodin puutarhassa avomaankurkku ja Siikli-peruna ovat alkaneet antaa satoaan samoin kuin sipulit, jonka siemenet tuossa toukokuulla kylvettiin.

Autuaallinen on se kreikkalainen salaatti, jossa on oma punasipuli, oma kurkku, oma paprika, tomaatti, feta, oliivit ja oliiviöljy on vielä ostettu.

Vielä on mainittava hapanjuurileivonta. Ystävä lähetti 130 vuotta vanhaa juurtaan hiljattain, ja nyt on juuri uunissa ihan näillä näppäimillä valmistumassa täysjyvävehnä- ohraleipä. Olen jokusen hapanjuurileivän tässä kesäkuukautten aikana leiponut ja paistanut, ja hyvin on kelvanneet. Parhaiten ehkä toissapäivänä tehty ruisleipä, joka vaivoin riitti eilisaamuun asti.

Lapsuudenkodissani oli se komento, että juurikasvit, sipulit, perunat, mansikat ja herukat kasvatettiin siinä omakotitontilla. Siinä jouduttiin me lapsetkin töihin, mutta vuosikymmenten jälkeen havaitsen tekeväni sitä samaa.

Kasvatan tomaatit, kurkut, perunat, pavut, härkäpavut ja perunat vieläkin kotonani.

Lisäksi leivomme hapanjuurileivät, niin vaaleat kuin tummatkin suurelta osin itse.

Mikä on hyöty tästä?

Että on ihan sama, tulevatko thaimaalaiset poimijat (joiden hyviä ansioita mitä jyrkimmin toivon), sillä meillä on aina tarvittava määrä mustikoita. Ei ole yhteiselämämme aikana ollut mustikatonta aikaa!

Meillä syödään hyviä kotimaisia, pitkälti itse tuotettuja vihanneksia ja juureksia sekä itse poimittuja marjoja todella paljon. Marjateollisuuden tarvitsemat halvat ulkomaiset poimijat eivät meidän huushollia hetkauta näin koronan jälkimainingeissa kuten eivät ole hetkauttaneet aiemminkaan.

Tällä kaikella tahdon vain sanoa, että huonoissakin olosuhteissa voi itse tehdä jonkin verran elintarvikeomavaraisuuden eteen. Tulossa on vielä sienten riemupäivät. Itse kaipaan eniten kanttarellien ja suppilovahveroitten riemupäiviä.

Sillä se omavaraisuus on kuten perse penkissä tai nuotti kanttorin kurkussa, kuten Volter Kilpi sanoi.

2 kommenttia artikkeliin ”Paras talousjärjestelmä

    1. Hikkaj….
      Kolmatta päivää tässä olen Härkämäen kanssa piippua valinnut ja erinäisiä tuuminut…
      Pukkilan mielensäpahoittaminen myös mieleen jäänyt…

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s