Parin vehnäleivän jälkeen tuli sellaista palautetta, että kyllä kyllä, tämä on ihan hyvää, mutta että olisiko mahdollista kotona tehdä ruisleipää. Kysyttyäni juuren lähteiltä asiaa sain vastauksen, että juuri on alunperin ruisjuuri, että käännä rukiille ja anna palaa.

Niinpä otin sitä vehnäjuurta, ruokin sen pelkällä ruisjauholla, ja pian torkotti hanska pystyssä kuten kellon viisarit puolen päivän tahi puolen yön aikaan.

Ei muuta kuin Maa- ja kotitalousnaisten verkkosivun mukaan tekemään sitä itseään.
Ensin juuri ja vettä 0,9 litraa, vispasin hyvin sekaisin. Sitten luomuruisjauhoa pikku hiljaa vispaten niin, että syntyi semmoinen sakea velli kulhoon. Sitten vain sinne jääkaapin päällyskomeroon, leivinliina vielä astian päälle, kuten asiaan kuuluu. Vielä iltasella myöhään otin sen alas, ja vispasin ohjeen mukaan vielä vähän ruisjauhoa sekaan.

Sitten tutumaan, ja aamusella kahvinkeittoon kävellä naksutellessani vilkaisin yläkaappiin. Istu ja pala! Siellä kuohui voimallinen ruisleivän juuri. Ei muuta kuin kahvi kiehumaan, ja kumihanska käteen, ja ensinnä kaadoin sitä juurta lasipurkkiin, kansi päälle ja laitoin visusti jääkaappiin sen.

Sitten suolaa siihen juurivelliin, merisuolaa. Sitten niitä luomuruisjauhoja ja vaivaamaan sitä juuren sekaan. Tämä on se rankka osuus. Tarvitaan miehen voimia! Lisäillään jauhoa vähän väliä, ja vaivataan. Kun taikina alkaa irrota astian reunasta ja käsineestä, ja tuntuu, että ehkä tästä leivät saa aikaiseksi, vaivataan vielä hetki, ja sitten tasoitetaan se. Jauhoja kuluu tässä tuollainen liki kilo.

Itselleni tärkeä osa on se, että teen juuri kuten isoäitini: piirrän taikinan pintaan ristin, ja ristin myös käteni. Jos maailmankatsomus tämän estää, voi toki muutenkin toimia.

Sitten se taikina vain sinne jääkaapin päällä olevaan yläkaappiin moniaaksi tunniksi. Viimeksi se taisi olla peräti neljä tuntia, ja kun otin astian alas ja liinan pois päältä, oli risti miltei hävinnyt. Taikina oli sellaista miltei sienimäistä.

Ripottelin leivonta-alustalle oikein reilusti ruisjauhoja, ja otin sellaista lastaa apuna käyttäen taikinan pois kulhosta, siihen leivonta-alustan päälle. Taikinankin päälle ripottelin surutta ruisjauhoa, sillä ruistaikina on koko pentelettä tarttumaan kätösiin. Sitten vain sillä lastalla halkaisin taikinan kahtia, ja aloin näitä kahta taikinaklönttiä pyöritellä siinä alustalla kahdeksi limpuksi. Ei siinä kauaa mene, kun sitä vain kartioksi muotoilee yhä uudelleen ja uudelleen. Nostin limput leivinpaperilla päällystetylle uunipellille pellin eri kulmiin, sijoitin ne siis kulmittain, laitoin kaksi liinaa siihen päälle, ja menin nokosille (oli vapaapäivän aamu).

Kaksikin tuntia taisivat olla limput kohoamassa siinä liinan alla. Sitten nousin nokosiltani, ja laitoin uunin päälle 225 asteeseen. Kun uuni oli lämminnyt, otin liinat pois limppujen päältä, ne olivat nousseet ja niiden päällys oli semmoinen vähän pitsimäinen. Otin haarukan, ja pistelin kummankin limpun pintaan 12 reikää sillä haarukalla. Koska haarukka on nelipiikkinen, kummankin leivän pintaan tuli 48 reikää.

Sitten vain leivät uuniin. 20 minuutin kuluttua kävin laskemassa lämmön 180 asteeseen, ja menin vieläkin nokosille, laitoin kännykän ajastimen 40 minuutin päähän, koko paistoaika on näinollen 60 minuuttia.

Kun ajastin alkoi piipittää, nousin, ja avasin uunin luukun. Selvää on, että koko huusholli tuoksui ruisleivältä.
Otin leivän suojakäsineen suojaamaan käteeni, koputtelin sen pohjaa. Se kumisi, joten leivät olivat kypsät.

Laitoin limput liinojen alle leivonta-alustalle, eikä aikaakaan, kun jo oli veitsi kädessä, ja kantapala leikattu irti. Siihen päälle levitettä, joka suli siihen saman tien.

Se on lapsuudesta tuttu maku. Isoäitini oli mestari tekemään ruisleipää, ja uskon hänen sieltä pilven päältä minulle nyökyttelevän, kun leipää haukatessa rapea kuori rasahtelee ja pehmeä, hapan, rukiinen sisus hyväilee makuhermoja.

Paras tietämäni leipä on isoäitini (1914-1994) leipoma ruisleipä. Hyvänä kakkosena tulee konnevetisen Mannisen leipomon ruisleipä, jota en ole kohta 25 vuoteen saanut. Mutta kolmosena on tuo kotona tehty leipä, jonka juuri on 130 vuotta vanha.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s