11 vuotta sitten oli yksi kulminaatiopäivä.

On nimittäin niin, että 3.9.2006, veljeni tyttären täyttäessä 2 vuotta, ajoin vanhalla Ford Sierralla Turkuun, päätyen erääseen kaupunginosaan. Siellä laitoin Fordin parkkiin, ja vastaani käveli nainen.

Hänestä tuli naisystäväni. Ja 11 vuotta sitten, 22.8.2009 meidät vihittiin avioliittoon erään varsinaissuomalaisen todella vanhan kirkon alttarilla. Olen ollut avioliitossa kaiken kaikkiaan sellaiset 29 vuotta, mutta arvollisessa sellaisessa vasta 11 vuotta.

Niinku silleen arvollisessa, että on tullut meikäläisen kelvattua toiselle puoliskolle sen verran. Tuli aiemmin erehdyttyä kaksikin kertaa sellaisiin liittoihin, joiden vaatimuksiin en ihan yltänytkään.

Se päivä 11 vuotta sitten on jäänyt mieleeni. Paikalla oli vaimoni äiti ja tytär sekä minun tuolloin elossa olleet vanhempani. Äitini lähti toiseen todellisuuteen seuraavana keväänä.

Sanoin ja sanoimme silloin tahtovamme. Olemme tähän asti jaksaneetkin tahtoa, ja arvelen, että asia on ollut suurempi tehtävä puolisolleni, jolle lähetän tässä suuren kiitokseni.

2 kommenttia artikkeliin ”11 vuotta sitten

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s