Aamulla herättyäni ja kahvinkeittoon mentyäni muistin, että jääkaapin yläkaapissa on leivänjuuri käymässä. Sen päällä oleva kumihanska torkotti tomerasti ylöspäin, joten siinä kahvin tippuessa tein hapanjuuritaikinan, jossa on 500g vettä, juuri, 350 g vehnäjauhoa ja 350 g täysjyväohrajauhoa.

Kahvin tultua valmiiksi oli taikina jo autolyysivaiheessa liinan alla, otin kaksi mukia ja hipsin makuuhuoneeseen, jossa tarjoilin vaimolleni ja itsekin otin kahvia ja luin Helsingin sanomia. Se ei tunnu olevan järin puolueeton lehti, mutta on se hyvin toimitettu. Vaihtoehtoja olen hakenut, ainoastaan Kaleva täyttää osittain vaatimukset. Mutta Hesaria on nyt maksettu tovi eteenpäin, että tulkoon. Laajalti saa oppositio tänään palstatilaa, Jyri Häkämies ja Antti Häkkänen paheksuvat pääministerin politikointia Kaipola-asiassa. Hehän itse eivät toki koskaan politikoi, vaan ovat aina pelkästään ja vain isänmaan asialla… Mainittakoon, että tämän kirjoittaja on sinänsä neutraali, mutta huomaa kyllä sen, kenen saappaita vaikkapa maan eittämätön ja tärkein päivälehti alttiisti nuolee…

Tämä kanttori soitti tänään kaksi jumalanpalvelusta. Aamulla keskiaikaisessa kivikirkossa, jossa oli väkeä paikalla ehkä kuusikymmentä henkeä. Saattoi olla enemmänkin, en tullut suntiolta kysyneeksi. Urkuparvelle kipusi lisäkseni yksi henkilö, tässä kirkossa aina välillä niin käy. Toinenkin kävi kääntymässä, vaan painui alas takaisin. Kirkossa on mukava kappalainen, joka on jäämässä nyt lomille ja virkavapaille.

Menojen jälkeen, soitettuani Bachin Orgelbüchlein- koraalin Vater unser im Himmelreich kävin sakastissa vaihtamassa soittokengät tavallisiin, lykkäsin iPadini ja AirTurn-pedaalini kenkien kanssa kassiin, käppäilin väen läpi autolleni, kaasutin kohti kotia.

Siellä odotti vaimon laittama tomaattikeitto, omista tomaateista, omista chileistä. Se oli vahvaa ja hyvää. Syönnin jälkeen köllähdin vähän, sitten lähdettiin vaimon kanssa kävelylle. Siellä tuli mieleen, että jos käydään meressä uimassa. Ei kun kotiin. Sitten muistin, että autolyysissä oleva leipätaikina kaipaa suolausta. Niinpä suolasin taikinan, kääntelin sen reunoja itsensä ympäri, ja laitoin kulhon takaisin jääkaapin päällä olevaan yläkaappiin liinan alle.

Lähdimme Selkämeren reunalla olevalle hiljaiselle hiekkarannalle uimaan. Ranta on pienen metsätaipaleen takana, noin 250 m päähän pääsee autolla tai pyörällä. Se ranta on ihana. On aaritolkulla matalaa vettä, jota ei enää sinileväkään vaivaa. Siitä kahlattuaan tovin voi pulahtaa uimaan raikkaaseen murtoveteen, jota nämä Suomen rannikon merten vedet ovat. Ei likikään niin suolaista kuin Välimeressä tai Andaamienmeressä, joissa on joskus tullut pulikoitua.

Sieltä tultua oli aika pukeutua taas pukuun, kammata hiukset, kauhistella harmaata partaansa, jota ei ole viitsinyt ajella. Niin, ja se leipätaikina on touhuttava jääkaappiin kylmälepoon. Ei kun soittokengät, iPad ja AirTurn- pedaali kassiin, silmille aurinkolasit, kirkkaat koteloon mukaan, ja auton keula torkottamaan kohti kaupunkimme eteläisintä taajamaa, jossa on vuonna 1765 rakennettu puinen kirkko puisine veistoksineen ja alttari-ikkunoineen. Puinen votiivilaiva kirkon katossa on luonnollisesti, kuten täällä rannikolla aina.

Saarnavuorossa on pitkäaikainen työtoveri, entinen pitkäaikainen esimiehenikin. Kirkon oma kappalainen on lomalla. Väkeä kertyy kirkko huomioon ottaen todella mukavasti, ja soitan pienin poikkeuksin saman setin kuin aamullakin. Eivät nämä täällä ole sitä kuulleet. Ikä tuo mukavuudenhalua. 15 vuotta sitten soitin kerran kolme jumalanpalvelusta ja yhdet kinkerit yhtenä sunnuntaipäivänä, eikä yhtään samaa virttä koko päivänä. Sen iänikuisen Vater Unserin jälkeen menen sakastiin vaihtamaan urkukengät tavallisiin kenkiin, ja lähden ajamaan liki nelikymmenkilometristä taivalta kotiin.

Niin mitkä urkukengät? Ne on semmoiset kapealestiset, joilla on hyvä jalkiota soittaa. Siihen ei vaelluskenkä saati sandaali eikä edes Reino-tossu hääviin käy. Sukkasillaankin soitto onnistuu, mutta onhan se nyt asiaa Herran huoneessa olla kenkiytyneenä. Kerrallinen kolleega kyllä irvaili joskus nähdessään minun sukkasillani soittamassa, että Mooseskos luulet olevasi, kun olet riisunut kengät pyhällä paikalla.

Että semmoista.
Epäkirkonmiehisesti käyn kaupoilla, ostamassa luomuruisjauhoja, luomuvehnäjauhoja sekä muuta ylen tarpeellista. Eilen huijausta yrittänyttä kuurojen lasten hoitokotia varten rahaa kerännyttä äidinkielenään muuta kuin suomea puhuvaa miestä ei tällä kertaa näy marketin parkkipaikalla.

Saavun kotiin melko myöhään näin sunnuntai-illaksi. On kello melkein kahdeksan. Yksi työpäivä on takana.

Huomenna ja tiistaina on vapaapäivä. Huominen mennee säilönnässä. Niin, ja aamulla otan sen kylmälevossa olleen vehnä-ohraleipätaikinan ensin tasolepoon tunniksi, sitten kääntelen sen suunnilleen leivän muotoon, annan kohota tunnin pari. Laitan uunin lämpenemään 250 asteeseen. Kun se on lämmennyt, teen leivän pintaan ristikkäin muutamia viiltoja veitsellä, ja laitan leivän uuniin. Lasken 20 minuutin jälkeen lämmöt 180 asteeseen, paistan leivän kypsäksi. Uskoisin, että siitä tulee hyvää.

Sitten aion tehdä omenachutneyta vielä yhden satsin. Sehän tehdään niin, että kuorittua ja paloiteltua omenaa on parisen kiloa. Siihen raastetaan pari ruokalusikallista inkivääriä, laitetaan pari ruokalusikkaa fariinisokeria. Pilkotaan pari isoa sipulia ja reilusti valkosipulinkynsiä, jotka tieten murskataan. Vielä haen kasvihuoneesta yhden väkevän chilipalon, halkaisen se ja poistan siemenet. Hienonnan chilipalon, ja laitan kattilan omenan ja muiden aineiden kanssa. Niin, ja kanelitanko sinne kanssa, ja pippurimyllystä monias kierros mustapippuria sinne sekaan. Sitten 2 rkl omenaviinietikkaa ja 2,5 dl vettä sinne joukkoon. Tätä keitellään, kunnes muodostuu vesihöyryä. Sitten sekoitellaan, ja laitetaan puolisen kiloa hillosokeria joukkoon, tätä keitellään välillä varovasti sekoitellen semmoisen vartin verran. Sitten laitetaan chutney kuumennettuihin puhtaisiin lasipurkkeihin, ja päälle kiehuvassa vedessä lilluneet kannet.

Omenaa tulee kahdesta puusta niin järkyttävät määrät, että on pakko menetellä näin, vaikka jo kaksi satsia on valmiina. Vielä varmaan joudutaan keittämään helpompaa sosetta pakastimeen vaikka kuinka.

Niin siunaa luonto ja Luoja meitä vakkasuomalaisia tänä vuonna. Paljon on särvintä luvassa meille, jotka olemme tämän kaikkinaisen kotipihassa kasvavan materiaalin säilöneet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s