Äijä keittelee iltateetä ja tuumii erinäisiä

Oltiin juuri puolison kanssa uimassa. Tapasin tämän puolison syyskuussa neljätoista vuotta sitten, ja siitä asti ollaan pärjäilty keskenämme. Yksitoista vuotta jo papin aamenenkin jälkeen. Puoliso ahertaa jo toista viikkoa lomansa jälkeen, ja olen sitä koittanut vähin kipparoida, hoitanut nenänaluset normaalien aamukahvien ohella. Aamulla keitin mannapuuroa, ja päivällä tarjoilin kreikkalaista salaattia ja grillikanaa, joita itsekin hyvillä mielin kyllä söin. Niin, uimassa oltiin.

Kalaa kävin aamupäivällä koittamassa. Jigasin ahventa, vaan eipä tärpännyt. Sitten vedin puolen peninkulmaa uistinta, ajattelin jo, että jos haukikin menisi, mutta eipä tokannut. Eikä ole väliäkään, se on kesähauki melko mitätön kala. Kun sen fileeraa ja leivittää ja paistaa sipulirenkaita siinä samalla, niin se tuoreena menee. Mutta jos hauki on vähänkin isompi, ja sitä jää säilytettäväksi, niin ei se ylöslämmitettynä ole oikein mitään. Olisi parempaa ahven tai kuha tai siika. Kyllä niitä kaikkia näistä vesistä on saatu, mutta enimmäkseen verkolla. Onkipelissä melkein puoli vuosikymmentä sitten viimeksi syödä asti tuli ahventa.

Tulin kotiin, ja laitoin leivänjuuren käymään. Jos huomenna, viimeisenä lomapäivänä, tekisi ihan sitä oikeaa ruisleipää, kun onnistuin saamaan arvostamaltani kolleegalta 130 vuotta vanhan juuren. Ihan ruisleipää meinasin, kaksi limppua. Se on nimittäin hapanjuureen tehty leipä, ja jos on vielä luomujauhotkin, niin tosi hyvää. Viimeksi kun tein, niin ensimmäinen limppu meni alle vuorokaudessa. Kun ne valmistusaineet ovat vesi, ruisjauho ja suola. Ei mitään muuta. Se hapatekin on ihan ruisjauhoa kokonaan. Ah sitä ihanan rapeaa kuorta ja täyteläistä sisusta.

Sitten tuli oltua tunti toista riippumaton ajatushautomossa. Luumupuussa ei vielä sato ole kypsää, joten se kestää riippumattoon nousun ja sieltä laskeutumisen. Ne luumut ovat muuten hyviä, puun brändi on kai Sinikka. Tuossa elokuun lopulla sato kypsyy, ja on meinaan hyvää syötävää silloin kaiken muun ohella vaikka kuinka. Voi laittaa vaikka rommiluumuja. Ne tehdään näin: otetaan puhdas lasipurkki. Sitten laitetaan aina kerros luumunpuolikkaita, joista on kivet rassattu pois. Siihen päälle rivautetaan ruokosokeria, sitten taas kerros luumuja, ja tätä toistetaan, kunnes purkki on täysi. Sitten otetaan mustaa rommia, narskautetaan korkki auki ja kaadetaan se purkki melkeinpä saati ettei piripintaan sitä rommia. Sitten suljetaan kansi, ja laitetaan se jääkaappiin. Kun on sitten syöty samana vuotena jouluateria, ja otetaan jäätelöä jälkiruuaksi, niin sen päälle nuo rommiluumut on aivan taivaallisen hyviä. Ja kun luumut on syöty, on siinä lasipurkin pohjalla oivallista luumulikööriä, joka hyvin pärjää sille kuuluisalle madeiralaisellekin.

Kun nousin riippumatosta, ja puoliso vieläkin ahersi töissään, otin jokusen pakasterasian, sellaisia litraisia ja nousin polkupyörän selkään ja poljeskelin vuosia sitten löytämääni paikkaan. Jätin polkupyörän hakkuun myötä ruohottuneen metsätien päähän, ja käppäilin sellaisen 30 metrin matkan. Ja istu ja pala! Vaikka entinen ihana metsä oli pois hakattu joitakin vuosia sitten, oli tien päässä kanttarelleja ihan poimia asti. Litran pakasterasia täyttyi kevyesti. Sitten poikkesin sellaiset 150 metriä sivuun, ja jo kaukaa näin, että kyllä. Vanha paikka ei petä. En tiedä, onko siinä ollut muinainen luonnonniitty vai mikä, mutta joka vuosi siinä kasvaa kanttarelleja. Vajaa litra tuli siitäkin, ja palasin pikajalkani luokse. Vielä palatessa piti kopaista yksi paikka, ja se toinen litran purkki tuli uhkatäyteen.

Kotiin päästyäni aloin putsata saalistani, kuuntelin samalla yhdysvaltalaista B52’s yhtyettä, jonka kaksi levyä minulla nuorena hyllyssäni oli. Sitten siirryin keittiöön, ja sen putsatun saaliin keittelin kokoon paistinpannulla. Sen tultua valmiiksi laitoin esipaistetut sienet kylmään rasiassa, sillä aion tehdä niistä huomenna hyvää ruokaa, joka myöhemmin selviää.

Sitten siirryin mustaviinimarjapensaaseen, josta keräsin parisen litraa kuunnellen The Gun Club- yhtyeen albumia Miami. Sekin on nuoruuteni juttuja, tykkäsin Jeffrey Lee Piercestä kovasti. Hän valitettavasti kuoli jo vuonna 1996, kun oli herkkä ihminen, ja joutui käyttämään kaikenlaisia päihteitä selvitäkseen. Onnensa oli, ettei tarvinnut Trumpia nähdä isänmaansa johdossa.

Mutta niistä kanttarelleista teen huomenna hyvää ruokaa. Otan pari meidän maassa kasvanutta kesäkurpitsaa, ja halkaisen ne veitsellä kahtia. Koverran ne sellaisiksi kaukaloiksi. Huomenna haen heti aamulla, kun olen saanut ruisleipätaikinan nousemaan, kasvimaalta pari kesäkurpitsaa. Halkaisen ne veitsellä pitkittäissuunnassa, ja koverran puolikkaat ontoiksi lusikalla.

Laitan pannulle ensin kanttarellipaistoksen, sitten paloitellun tomaatin ja sipulin ja kesäkurpitsasta koverretun sisuksen kanssa paistumaan. Sitten, kun paistoksesta alkaa vesi häipyä, laitan siihen jo odotellessa paloiteltua fetaa sekaan. Tällä seoksella täytän koverretut kesäkurpitsat, pippuria ja kaikkinaisia yrttejä voi laittaa sekaan. Kun koverretut kesäkurpitsat on täytetty, otan mozarella- juustoraastetta, jota laitan täytettyjen kesäkurpitsoitten päälle. Laitan ne 225-asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Siinä ajassa päällä oleva juusto alkaa ruskistua.

Siihen päälle viimeistään nyt, jos ei jo ennen paistamista, oreganoa.

Tämä ruoka on siitä hyvää, että jos sitä syö ylihuomenna, se on vain parantunut tässä välillä.

Osittainen omavaraistalous

Olen syntynyt ja kasvanut perheessä, jossa oli itsestään selvää, että kotona kasvatetaan osa ruuasta. Mitäs kun isä kalupakkeinensa oli ainut tienestissä käyvä viisihenkisen perheen pää. Päivät työmailla, usein iltaisin ja viikonloppuisin viraapelihommissa ihan 1970-luvun alkuun asti.
Kotona oli perunaa, mansikkaa, marjapensaita ja kasvimaa kesäisin . Niiden hoitoon jouduttiin osallistumaan, ja sekös silloin syletti.

Mutta mitä havaitsen tässä kuudenkympin lähestyessä? Kasvihuoneessa on tanskanvientitomaatit, ja kurkut, paprikat ja chilit. Kasvimaalla perunat, porkkanat ja sipulit, pensas- ja härkäpavut sekä silpoydinherneet. Vielä on takaterassilla monta ruukkua pensastomaatteja, puissa luumuja omenoita ja vielä avomaan kurkkuakin kasvamassa tässä kanttorinviran ohessa.

Syy on sama kuin lapsuudenkodissa. Halu saada hyvälaatuista ja tuoretta syötävää. Kyllä tätä kaikkea marketistakin saa, ei siinä mitään. Olisi varmaan saanut silloinkin. Ero on siinä, miltä maistui kodin marjat, vihannekset ja juurekset verrattuna vaikka koulussa saatuihin, jotka oli vissiin kaupasta ostettu.

Sillä kaupasta et osta samana päivänä maasta nostettua tai poimittua. Sen kerran kun meillä vaikka perunaa heinä-syyskuussa syödään, haen ne minuuttia ennen keittämistä maasta. Poimin tsatsikin tai kreikkalaisen salaatin kurkut, tomaatit, punasipulin ja paprikan pikku puutarhastani hetkeä ennen valmistamista. Sillä on väliä näin herkkusuulle.

Tämä tietty vaatii pientä viitseliäisyyttä ja tuollaiset 10-15 neliömetriä maata paritalon pihassa. Rahaa ei paljoa tarvita. Muutama multasäkki on ostettava, ja siemenet. Alle 50 euroa siinä on mennyt.

Tämä on puhtaasti oma ja kattilakuntamme valinta. Jos tuntuu hankalalta, on toreja ja marketteja hoitamaan sama asia.

Koronakesän elokuu

Niin olemme suloisessa elokuussa. Juuri tänään mietimme, että jos on oikein hyvä tuuri, niin kesäisen lämpimiä riittää vielä liki kaksi kuukautta. Mutta voi tulla se syksy jo aiemminkin. Se tulee kun se tulee, eipä siihen ole nokan koputtamista.

Se voi joku aamu olla jo semmoinen sumuinen, kun yöllä on ollut jo viileää, ja aamuaurinko nopeasti ilman lämmittää. Pakastin on jo melko täynnä mustikoita, ja kurkkuja on niin paljon, että jääkaapissa tsatsiki on jo ihan peruskauraa. Onpa tehty jo yksi kreikkalainen salaatti niin, että kurkku, tomaatti, punasipuli ja paprika olivat itse kasvatetut, ja ainoastaan feta, oliiviöljy ja oliivit olivat kaupasta hankitut. Basilikakin oli omasta maasta.

Se muuten on se kreikkalainen salaatti aivan erinomaisen herkullinen lounasruoka! Siihenhän tulee punasipulia renkaiksi viipaloituna, kurkkua, tomaattia sekä paprikaa paloiteltuna, päälle fetajuustoa, salaatin päälle kaadetaan oikein kunnon loraus oliiviöljyä. Siihen sitten asetellaan jokunen oliivi, ja koko juttu koristellaan joko tuoreella tai kuivatulla basilikalla. Että on hyvää tuo salaatti. Sellaisen kun huiviinsa heittää, ei kaipaa muuta ruokaa jokuseen tuntiin.

Mitä koronasta? He, lienemme ainakin siltä vakavalta muodolta toistaiseksi välttyneet. Tehtiin itsellemme selväksi se, että nyt ei ole se aika, jolloin matkustetaan ulkomaille, vaan että nyt ollaan kotimaassa ja varovasti täälläkin. Ja he, olemme taudin välttäneet. Ravintoloissa emme ole resunneet. Ahvenanmaan reissussa heinäkuun alkupuolella söimme kyllä ravintoloiden loistavia annoksia, jotka sisälsivät kalaa ja vihanneksia, mutta eipä tuota keuhkoihin menevää infulenssaa ainakaan sieltä saatu.

Meillä koronaan suhtaudutaan niin, ettei ollenkaan ylimielisesti. Kaikista viimemmäksi niin kuin The Republican Uncivilized Moron President.

Mutta ei vouhkatakaan, sen on tuon äsken mainitun henkilön heiniä se.

Että hyvää elokuuta vain kaikille.