Hilkka otti auton takakontista kylmälaukun ja Aarne vihannes- juureslaatikon, ja käveltiin pihan poikki alaovelle. Hilkka otti avaimen, ja avasi alaoven, ja he pujahtivat sisään, ja painettiin hissin kutsunappia. Ilman kantamuksia olisi ilman muuta menty portaita neljänteen kerrokseen, mutta näin lastattuina otettiin hissi.
Kotona jää-viileäkaappi ja pakastin käyntiin, vihannes- ja juureslaatikko purettiin viileäkaapin lokeroon.
Maalta oli tuotu myös pilaantuvat pois, siellä jääkaappiin jäi vain hilloja ja valot. Mutta Prismassa olisi lähdettävä käymään vielä tänä iltana, että aamulla päästäisiin.
– Vie sinä tämä kylmälaukku parvekkeelle, vaihdan sillä aikaa vähän ihmismäisemmät vaatteet, tokaisi Hilkka.

Aarne pisti tohvelit jalkaansa, meni parvekkeelleen. Lokakuinen sade tuntui litisevän ympärillä, asuntojen ja katujen valaistus yritti epätoivoisesti puhkaista reikää pimeään.
– Tällä parvekkeella sitä on tullut istuskeltua, onhan tämä huoneisto ollut meillä nelisenkymmentä vuotta. Isohan se jo on kovastikin omiin tarpeisiin, ja oli pienempäänkin vaihtoa mietitty, mutta kalliit putkiremontit ja muut oli tehty puoli vuosikymmentä sitten, ja vastike oli melko pieni. – Ja mikseipä sitä vanhoillaan voisi asua väljästi. Ei sitä nykyään tarvitse enää toisen kyljessä koko aikaa kyhnätä, mukavakin on, että toinen voi katsoa televisiosta mieliohjelmaansa, jos toista ei niin huvita. Pian entisessä huoneessa oli myös sohva ja pienempi televisio. -Vaikka en minä koko toosasta suuremmin perusta, mietti Aarne. Maalla on touhua muutakin, voi mennä iltasella vaikka verstaalle, siellä on aina jotain näpräämistä. Ja täällä taas Mikan vanhassa huoneessa on hänen kirjastonsa, työmieheksi hänellä on ollut paljon lukuhaluja. Hyllyssä olivat Kivet, Päätalot, Haanpäät, Huoviset, Hietamiehet ja kaikki muutkin kotimaiset kirjoittajat, ja paljon tietokirjoja, joista oli tullut ammennettua laajahko yleistieto. Pohjolan Poliisi kertoo- kirjasarjaa oli tullut ostettua yli kolmekymmentä vuosikertaa. – Televisio, se on kyllä toisaalta mukava, mutta toisaalta tylsäkin. Kaikki tulee vähän kuin valmiiksi pureskeltuna, mutta hyvä kirja alkaa luoda kuvia omaan mieleen, sellaisen näkee vähän kuin elokuvana. Ja kyllä minä pidän kirjaa sikälikin parempana kuin vaikka Internet-lehtiä, että siihen ei kukaan huutele törkeyksiä väliin, vaan kirjoittaja saa sanottavansa sanoa kaikessa rauhassa. Ja television ohjelmat on kyllä minun makuuni vähän tylsiä, niinkuin nämä tositv-ohjelmat. Miten joku semmoisia viitsii katsoa, sitä en minä ymmärrä. Joskus olen sivusilmällä katsellut, ja minua melkein hävettää niiden ihmisten puolesta, jotka siellä on. Onko se televisiossa olo niin iso juttu, että pitää antaa lausuntoja vaikka tietokilpailussa putoamisesta. No, kukin tyylillään, semmoinen minulle kyllä sopii ihan hyvin. Lähettäkööt niitä ohjelmiaan, ja katsokoot kuka katsoo, kunhan ei minun tarvitse.
Tuo mänty on tuossa jo aika komea, taitaa ulottua jo ainakin räystään tasalle. Se ja muutkin puut oli silloin istutettu, kun tämä ostettiin ja tänne muutettiin. On sitä tullut tässäkin monena päivänä tai iltana istuskeltua, neljännesvuosisata sitten tuo Prisma tuonne tuli, ja sinne tässä kohta lähdetään.

Hilkka näkyi olevan valmis, ja Aarnekin selvitteli itsensä olohuoneeseen. Ei muuta kuin kasseja mukaan, ja portaat alas. Vettä valui sen verran, että päätettiin mennä autolla, avaimet olikin jääneet Aarnen housuntaskuun. Onhan se vähän noloa puoltatoista kilometriä autolla ajaa, mutta polkupyörät olivat varastossa, ei mitään tietoa onko renkaissa ilmaa ja valot kunnossa. Huomenna Hilkka menisi autolla töihin, sinnekään ei ollut matkaa kuin kolmisen kilometriä, mutta tämmöisessä pienessä kaupungissa ei bussit sillä tavalla kulje, ja huomiseksi on luvattu kovaa sadetta. Saisi Aarne katsella pyörät huomenna ajokuntoon, pumppailla renkaat, varmistella, että valot toimii. Kaapissa on kyllä semmoisia vaatteita, että kelillä kuin kelillä voisi ajella, mutta kun meni tulo niin myöhäiseksi.

Hypermarketin piha oli lähes tyhjä, ja Aarne pysäköi pääoven lähelle. Ei muuta kuin ulos, ja kärryt mukaan ja sisälle kauppaan, jossa oli hehtaarikaupalla osastoja, ja käytävien vierellä vielä kelloliikkeitä, luontaistuotekauppoja ja pikaruokapaikkoja, joissa selvästikin jostain lähi-idästä tulleet yrittäjät paistoivat pizzoja tai kebabejansa. Hiljaista näkyi niissäkin olevan, varmaan joutuneet vähän sinnittelemäänkin tässä korona-aikana. Ennen autosta nousua kaiveltiin hansikaslokerosta kasvomaskit. Naamalle sitä sovitellessa mietiskeli Hilkka:

– Laitan varmuuden vuoksi tämän. Paljon ne siitä keskustelee, jotkut sanoo, että se on aasialaisten hyödytön keksintö, joku radiossa tässä joku päivä niin sanoi. Minä sanoin Aarnelle jo kuukausi takaperin, että me sitten kaupassa käydessä käytetään, eikä se suuremmin vastaan jupistellutkaan siitä, tai oikeammin oli samaa mieltä. Eihän tämä mukava ole, mutta arvelen silti, että tästä on hyötyä, sanoopa kuka tahansa mitä tahansa. Minkä takia ne leikkaussaleissakin näitä pitää, jos kerran ei hyötyä ole? Olisikohan se taas sitä valeinformaatiota. Minä pidän parempana sitä, että jos tämmöisellä naamarilla joko itse tai joku muu sitten varjeltuu flunssalta, joka voi olla vaikka kuinka vaarallinen, että sitten käytetään sitä. Maalla pärjäiltiin ilmankin, mitäs kun enimmäkseen kahden möllötettiin mökillä. Mutta täällä liikkuu ihmisiä. Nytkin tässä on kymmeniä autoja, ja tuolla kaupassa on montakymmentä ihmistä. Ei minua kiinnosta semmoinen lentsu, joka voi mennä keuhkoihin ja viedä teholle tai jopa hautaan. Sata vuotta sitten mummun täti kuoli espanjantautiin. Ei ollut kolmenkaankymmenen. Siihen aikaan ei tietenkään ollut niillä seuduilla juuri lääkäreitäkään, eikä niillä ollut varaa semmoisiin mennäkään. Se tauti kuului olleen jollain tavalla samanlainen kuin tämä korona, joka nyt vaivaa. Tympeätähän se on, kun pitää koko ajan olla varuillaan, ja jotkut on ihan uhallaan lähteneet ravintoloihin tai joihinkin muihin joukkorehkaisiin, ja jos sitten sairastuvat ja teholle joutuvat, niin ei siihen oikein muuta voi sanoa kuin että Jumala tautia lisätköön. Ei pitäisi olla ainakaan tiedosta puutetta, vaikka toisaalta niillä on nämä mitkä lie fooruminsa, jossa ne keskustelee, ja näkyy olevan niin, että kun potaskaa tarpeeksi kirjoitetaan tai puhutaan, niin aina joku hullu sitä uskoo. Nuoret on kuulemma nyt suuri sairastuneiden ryhmä, kun on näitä opiskeliajuhlia näin syksyisin. Onneksi omat mukulat on jo perheellisiä, ja kaiketi pysyneet kotosalla. Mikakin kuulemma laittanut toimistonsa niiden autotalliin, Pia koittaa makuuhuoneessa tehdä töitään. Kyllä minusta passaisi uskoa, että tuommoinen kulkutauti sopisi ohittaa varoen ja jättämällä kaiken ylimääräisen pois. En minä ymmärrä, minkä takia sitä pitää olla jossain suurissa väkijoukoissa. Minä en ole koskaan semmoisissa viihtynyt, eikä Aarnekaan. Enemmän me on oltu koti- ja perheihmisiä, ei Aarne silloin juoma-aikanansakaan missään kulkenut, kotona se tissutteli. Enkä minäkään silloin mihinkään mennyt, vaikka joskus ehkä mielikin teki. Komensin ukon nukkumaan, ja se meni, korkeintaan otti kaljatölkin yöpöydälleen mukaan, ja pian alkoi kuorsaus kuulua. Monet illat sitä siihen aikaan sai rauhassa olla ja mieleisiään ohjelmia televisiosta katsoa ihan itsekseen. Eikä kyllä sitten kun Aarne raitistui taas, niin siitä isompaa riesaa ole ollut. Jos ei sille minun ohjelma kelpaa, niin maalla se menee ulos ja verstaaseensa, täällä kaupungissa menee lukemaan tai katsomaan omiaan toisesta televisiosta. Olisi nyt sitten ihmisillä tuolla kaupassa maskit päällä, minusta semmoinen ihminen, joka kulkee ilman suojusta on välinpitämätön toisia kohtaan. Ei olisi kyllä vielä vuosi sitten uskonut, miten pahasti sitä tulee katsottua ihmistä, joka pärskii vaikka kaupassa tai jossain muualla, jossa muitakin on.

Näitä miettiessä maskit olivat jo naamalla, ja Aarne nousemassa jo autosta, kopeloi takapenkiltä kestokasseja ja käännälsi jo kärrykatosta kohti. Hilkka nousi perässä katsoi että laukussa on kukkaro, ja paukautti oven kiinni, Aarne painoi nappia avaimesta, ja auton vilkut vilahtivat sen merkiksi, että ovet ovat lukossa. Kärryt otettuaan Aarne antoi ne Hilkalle, ja sanoi itse menevänsä katsomaan pyöriin tarpeita, niinkuin paikkoja ja sitten takavalot, kun ne on nyt tulleet pakolliseksi. Niin Hilkka otti kärryt, lähti menemään ruokaosastoille päin, Aarnen mennessä toiselle puolelle kolossia. Pitkiä kulkureittejä tallatessa mieleen juolahti että tosiaan, nythän on pyhäilta. Onhan se toiselta puolen ihan mukavaa, kun ei kauppa-asioita varten tarvinnut näinä aikoina miettiä sitä, että onko arki vaiko pyhä, ja tämän kaupan kohdalla ei edes sitä, että mitä kello on. Jo tämän kokoisessa kaupungissa oli tämmöinenkin kauppa, joka on aina auki. Mutta ei tämä minulle välttämätöntä ole, mies tuumi ja jatkoi. Ihan hyvin pärjättiin silloin, kun lauantaina iltapäivällä laittoivat ovet kiinni, ja pyhänä oli ovet säpissä. Mitään ei silloinkaan puuttunut, joskin kätevää tämä tällä lailla on. Se oli vielä -90- luvulla sillä lailla, että joskus piti pyhänä, kun tuli vieraita, lähteä kioskilta hakemaan hirveään hintaan maitoa tai kahvipöytään keksejä. Mutta ei tämä ihan välttämätöntä minun kannaltani ole. En nousisi kapinaan, vaikka laittaisivat ovet kiinni. Se oli tämä edellinen hallitus, joka tämmöisen sääti, ja pikkukauppiaat olivat näreissään. Samoin huoltoasemanpitäjät. Joku oli laittanut oveensa lapun, että tankatkaa kortilla ja hakekaa ostoksenne Prismasta, siellä on halvempaa.

Hallitusten pito se näyttää olevan melkoista puuhaa, eikä muuta voi kuin olla tyytyväinen siihen, ettei ole semmoisissa touhuissa mitenkään mukana. Semmoista hommaahan se on, että kun jollekin kumartaa niin sitten toiselle pyllistää. Kovasti niiden täytyy sietää räkytystä ja arvostelua. Mikä ilta se nyt oli, kun mökillä katsottiin ensin uutiset ja sitten a-studio, niin kyllä ne sanomista hallituksen koronarajoituksista löysivät. Tuli mieleen se sanonta väärin sammutetusta tulipalosta. Mutta toisaalta minä kyllä tykkään, että vaikka tärkeitä ovatkin nämä politiikkaihmiset, niin hirveän usein niiden puhuessa on kyllä ihan sama, onko äänessä pää vaiko perse, asiaa on yhtä paljon. Kyllä minä sen myönnän, että on hirveän hieno asia, että on semmoisia ihmisiä, jotka haluamalla haluaa vaikka Eduskuntaan tai vaikka kaupunginvaltuustoihin, mutta sitä minä en ymmärrä miten ne jaksaa sen kaiken joutavan puhumisen ja mitä hulluimmat syytökset, mitä vastustajat keksii. Kyllä niillä pitää olla melkoisen paksu nahka. Minua jos sillä lailla haukuttaisiin kun niitä haukutaan joka päivä, niin sanoisin kyllä niille että tehkää miten tykkäätte, minä lähden nyt kotia. Kai se on sitten se valta, mikä niitä viehättää, ja sen höykin ne sitten sietää sitä vastustajiensa suunsoittoa ja minun mielestäni ihan lapsellista käytöstäkin. Kyllä minä sen myönnän, että Linnan Väinö kirjoitti siihen Pohjantähteensä Kivivuoren Jannen suuhun ihan asiallisen repliikin, kun sen pojanpoika naureskeli vaarinsa politikointia. Jannehan se sanoi sille pojalle, että kuulehan, ilman politiikkaa sinä olisit nyt, lauantai-iltana, palailemassa virsut jalassa savusaunasta. Poikahan ajoi vaarinsa autoa siinä. Ja samahan se minuunkin pätee. Jos ei liittoa ja semmoisia hallituksia kuin silloin nuorena minun ollessa ollut, niin olisiko ollut työterveyshuollot, lomat, lomarahat, sairasajan palkat ja sen semmoiset. Sitä kannattavuuttahan tämä kaikki kai söi, mutta minun kantiltani se oli kuitenkin hyvä asia, vaikka vartiaiset ja lepomäet mitä sanoisivat. Onneksi minun ei tarvitse noista asioista kenenkään kanssa väitellä, vaan saan ihan tässä omin päin, pyhäiltana Prisman käytäviä kävellessäni, näitä miettiä. Jaa, mutta tuossahan se onkin semmoinen osasto, josta minä löydän sen mitä tarvitsen.

Aarne kierteli hyllyjä, ja löysi pikakiinnityksellä olevat takalamput pyöriin. Niitäkin oli monenlaisia, Aarne valitsi usb-johdolla ladattavat, niin ei tarvitse sitten pattereiden kanssa saikata. Ostipa vielä etuvalotkin samalla tavalla toimivat ja ladattavat, niin on sitten Hilkan turvallisempi pyöräillä töihin. Niinhän se puheli, että enimmäkseen pyörällä kulkisi. Kotoahan pääsi sitä pitkää pyörätietä sinne hoitokodille asti ihan muutamalla kadunylityksellä. Pimeähän se aamulla lähtiessä jo on, ja samoin etenkin iltavuoron jälkeen. Hän laittoi ostoksensa koriinsa, ja lähti etsiskelemään siippaansa, joka varmaan olisi jossain ruokapuolella kulkemassa. Pian hän sen silmiinsä saikin, ja näkyi olevan valmis hänkin. Ehdittäisiin kotiin vielä iltauutisille, kuulemaan, että mistä kohdalta tulipalo oli tällä kertaa väärin sammutettu, mitä oli tehty vikaan koronarajoituksia laittaessa. Äkkiä Aarne muisti äitivainajansa, nauravaisen ja kaikki tapaukset muistavan naisihmisen. Se oli papalta oppinut semmoisenkin sanonnan, että ”Tapelkaa pojat, niin saatte tupakkia”. Sillä sanonnalla olisi nyt käyttöä…

Minkähän takia ajatus noihin niin helposti karkaa, hän vielä mietti. Vaikka omalla kohdalla on asiat niin hyvin kuin olla voi. Niin kaupunkikämppä kuin mökkipaikka maalla ovat kauan aikaa sitten maksetut, eläkettä tulee se vajaa puolitoistatuhatta nuppia päälle, eikä minkäänlaista puutetta ole näköpiirissä. Minkä takia sitä seuraa tuollaista? Kai se sitä on, että lastensa ja niiden jälkeläisten asioista huolehtii ja niitä miettii. Mahtaako lastenlapsille vielä riittää tätä yltäkylläisyyttä, jonka suurelta osin isän sukupolvi työllään ja touhullaan aikaiseksi sai? Aarne itse oli syntynyt -50- luvulla, ja hänkin oli nähnyt elämänsä aikana sen huiman kehityksen. Kotiin tuli sähköt 1964, siinä samassa paikassa heidän ollessaan katsellaan televisiota ja maksetaan laskut tietokoneella. Mutta ovatko nämä helpotukset sitten tehneet ihmiset tyytyväisiksi? Kielen ja mielen päällä oli että ei, vähänkö sitä kaikesta valitetaan. Mutta olipa vaikka hän itse, Aarne, kuusikymmentäkahdeksan vuotta. Hän oli tyytyväinen. Hänelle ruuan viljely ja kalastus olivat mukavaa ajankulua, joita varten oli hankittu jyrsimet ja moottoriveneet. Mikään pakko niitä ei ollut tehdä, kyllä pärjätty olisi. Ihan tavallisen rasvanahkatyömiehen ja – naisen palkoista oli asunnot, autot, veneet ja kaikki muut maksettu, ja oli saatu vähän sukanvarteenkin. Ei ole minulla mihinkään muuhun syytä kuin tyytyväisyyteen, teki mies loppupäätelmänsä tämän illan yksityisille ajatuksilleen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s