Aarne oli hakenut matot sisälle, levittänyt ne lattioille – juuri ajoissa, sillä harmaa taivas alkoi syytää vettä. Mutta eipä hän aikonut heittää pitkäkseen tai käpertyä sohvan nurkkaan, vaan suunnitelmissa oli kiertää kaupungin nelikilometrinen ulkoilureitti tai pururata, miksikä sitä nyt kutsuisi. Ja Aarne on niitä miehiä, jotka ei säitä pelkää. Töissä oli venttiilit testattu ja huollettu, oli sitten kaatosade, tulipalopakkanen, helle tai viima. Eläkepäivilläkään ei ollut sattunut niin hyvää tai huonoa keliä, ettei hän olisi ulkoillut. Ainoastaan kipeänä ollessaan hän oli päivittäisen ulkoilunsa laiminlyönyt. Sateella oli hyvät, älykangasta olevat ulkoiluvaatteet, liukkailla liukuesteet. Hän piti esimerkiksi kaatumisonnettomuuksia, joita joka syksy sattui, valtaosaltaan pienenä löperyytenä, vaikkakin salaa.

Niinpä mies pukeutui kaikessa rauhassa, veti hupunkin niskaansa ja otti komerosta vielä kävelysauvatkin, ja laskeutui portaita neljä kerrosta, meni alaovesta ulos ja suuntasi oikopolulle, josta oli liityntä ulkoilureitille. Sade valui, jäähdytti hartioita, jotka ahnaasti heiluivat sauvojen kanssa. Saattoi joku tippa mennä hupun aukosta väärälle puolellekin, mutta hän ei sokerista ollut. Ja näillä lenkeillä Aarnelle ominainen ajatuksenkulku alkoi taas keräänsä keriä.

Aamulla oli taas lehti ollut alkupuoleltaan täynnä tietomurtoa. Oli joku tai jotkut murtautuneet yksityisen terveysfirman tietoihin, ja nyt kiristivät sekä firmaa että niiden asiakkaita rahallisesti. Mikan vaimon, Sonjan, sisko oli yksi niitä kiristettäviä, oli eilen tullut pojallekin soitettua, ja semmoista oli puhellut. Ne oli ollut koko perhe siellä Sonjan sisaren luona ja koittaneet sitä rauhoitella, ja sanoa, ettei kiristäjälle passaa mennä maksamaan.
– Kyllähän tämä melkoinen asia on. Minä olen pitänyt tietotekniikkaa kätevänäkin asiana, pankkihommat ollaan hoidettu sillä kurin niin kauan kuin se on mahdollista ollut. Konehan oli hommattu jo lasten kotona ollessa, kun ne sitä pysivät, ja kyllähän siitä iloa oli jo silloinkin. Mekin Hilkan kanssa istuttiin kansalaisopistossa yksi syyskausi, ja suoritettiin se tietokoneen ajokortti. Kyllä siitä hyötyä oli, kun alkoi vähitellen ymmärtää sen rakkineen mahdollisuuksia. Mutta nyt tämä asia, että ihmisten asiat tulee kaikkien töllättäväksi, on kyllä aika paha. Vaikka minua ei ole toisten asiat koskaan sillä tavalla kiinnostaneet, että olisin laskuja roskapöntöistä kaivellut kuten eräät, ja niitä tutkinut, niin on kuitenkin olemassa ihmisiä, joita tämmöiset asiat kiinnostaa. Valistaa voisi vaikka kuinka paljon, mutta mitenkäs ihmisen pään uusiin ajatuksiin ruuvaat? Ihan sama kuin se, että minä en osta iltapäivälehtiä enkä niitä netistäkään pahemmin lueskele. Silti niitä myydään ja klikkaillaan niin paljon, että se roska tunkee päälle kauppojen eteisten lööpeistä. Niinpä on varmaankin paras asennoitua näihin asioihin niin, että mitä et halua kylällä räknättävän kahvipöydissä ja muissa juorusakeissa, niin pidä omana tietonasi. Sen takia ei olla me Hilkan kanssa siihen Facebookiinkaan menty, vaikka monet tutut on sitä niin mukavaksi sanoneet. Minä kysyin Mikalta, että mitä se sanoo, niin sanoi ettei kannata. Tympeätä valitusta enimmäkseen ja poliittisia kokkapuheita. Jos niistä tykkää, niin sitten sinne sopii mennä. Minä en niistä pahemmin välitä, että olkoot niissä twittereissään ja facebookeissaan. Mitäpä semmoista seuraamaan, josta ei sen kummempaa ole odotettavissa kuin että juupas ja eipäs. Kyllähän joku siitä nauttiikin, mutta en minä. Mutta siitä vuodosta olen tässä ajatellut monenlaistakin. Tietenkin se on kauheata, että joku alkaa tuommoisella asialla kiristää. Hyvin voisin itsekin olla siinä tilanteessa, jos vaikka en siitä tissuttelusta olisi omin päin yli päässyt. Ja pitää minun myöntää sekin, että kun en yksityisestä lääkäribisneksestä tykkää, niin ajattelin rehellisessä mielessäni, että osinkoja ajatellessaan olivat säästäneet väärästä paikasta. Samalla laillahan minä ajattelin silloin, kun uutisoitiin siitä, että yksityisellä oli leikkaussalissa joku aivastanut, ja potilas kuoli. Mutta kaipa nämä töppäilyt on ihan yhtä mahdollisia julkisellakin puolella. Mutta siitä asiasta en kyllä tingi yhtään, että voiton tuottaminen omistajille ja terveydenhuolto ei ole minun mielestäni mikään paras yhdistelmä. Kun ne omistajat on tuolla jossain huitsinnevadassa tai missälie hallintarekisterissä, niin ei niitä kyllä liikuta pätkääkään se, jos jonkun tiedot vuotaa tai joku leikkaussalissa on tullut lentsussa töihin, kun sijaisten hommaaminen on hinnakasta ja nakertaa tulosta. En minä silti ala tästä torveamaan, kun yksityistämisen kannattaja ei vieläkään osaa muuta kuin vetää Neuvostoliiton tai kun sitä ei ole pitkään aikaan ollut, Pohjois-Korean tai Venezuelan vasta-argumentiksi. Se näistä asioista keskustelu tuppaa olemaan sitä Facebookin tasoa, eli itse kukin – minä varmaan mukaan lukien – ollaan siellä omissa asemissamme ja röykytetään sinne vastapuolen asemiin järeimmillä sanoilla mitä löydetään. Sen takia en ole koskaan ollut kiinnnostunut osallistumaan mihinkään politiikkaankaan. Kyllä kai sielläkin tosin suurin osa on semmoisia, että osaavat ihmisiksi olla ja sillä lailla, että asiat riitelee eikä ihmiset, mutta kun näkymään ja kuulumaan pääsevät vain ne tympäisevimmät ja typerimmät, jotka ei osaa toisista, eri lailla ajattelevista, puhua muuten kuin nälvimällä. Olin minä vielä töissä silloin, kun se yksi porukka sen jytkyn sai, ja töissä oli jokusia, jotka siitä mielissään oli. Ne puhui vihervasemmistolaisista ja punavihreistä, enkä malttanut olla sanomatta silloin, että kai te nyt muistatte sanoa tuon vihervasemmistolaisen ja punavihreän samalla lailla kun jotkut sanoi silloin meidän nuorina ollessa sanan riistäjäporvari. Toisaalta samanlaisia oli innokkaimmat liiton miehet silloin ennen, ne puhui kanssa riistosta ja työläisen sortamisesta, vaikka meidän hommissa ei semmoisesta voinut mitenkään puhua. Toiselta puolen, kyllä se liiton ansiota oli, että oli töissä suihkut ja saunat, palkalliset sairaslomat ja että saatiin kunnolliset vermeet vaikka mitä kelejä varten. Ei tarvitse muuta kuin tehtaan museossa käydä, kun näkee ne rähjäisissä kamppeissa touhuavat äijät. Tai katsoa televisiosta dokumenttia intialaisista kangasvärjäämöistä, jossa porukka painaa pitkää päivää hirvittävissä olosuhteissa. Mutta silti ihmiset ostaa niitä rättejä verkkokaupoista. Tai on siitäkin juttua ollut, minkälaisissa olosuhteissa kaivetaan mineraaleja vaikka tietokoneita tai nytkin taskussa olevaa kännykkää varten. Varmaa tietysti on, etten sen kummemmin minä kuin kukaan muukaan vapaaehtoisesti luovu näistä mukavuuksista, etenkään kun ne on sen hintaisia, että meikäläinenkin niihin yltää. Onko se sitten mahdollista sen takia, että joitakuita pidetään pikkuista vaille orjina tuolla jossain maailman toisella puolella. Kohtalaisen varma olen siitäkin, ettei osakkeenomistajat ole valmiita osingoistaan tinkimään. Että onko tämä maailmanmeno sittenkin kiinni siitä, että vahvemmat syövät heikot. Siinä tapauksessa minä kannatan liittoja, sillä niiden avulla me saatiin ihmismäiset olosuhteet. Muistan minä, kun tehdas -70- luvun alussa alkoi. Siihen aikaan sattui semmoisia vahinkoja, että joltakin meni sormet, yhdeltä koko käsikin. Kun porukalla elikkä liitonkin avulla vaadittiin, niin niiden oli pakko pikku hiljaa parantaa olosuhteita. Eikä se aina ollut tuotostakaan pois, niin kuin ne silloin perusteli. Se kun on ihminen semmoinen, että kun se on johonkin tottunut ja sitä selvänä pitää, se ei pienessä kummassa uudistuksia halua. Sitten jäljestäpäin sitä saa miettiä, että olinpas minä hupsu kun tuommoistakin – nyt itsestäänselvyyttä – vastustin. Mutta kyllä näissä uudistuksissa sudenkuoppansakin on, niin kuin nyt aamusella ennen touhuamaan rupeamista tabletilta luin. Kuinka moni itkee nyt surkeuttaan, kun sen asioita levitellään pitkin pimeää verkkoa. Ei tavallisista kunnon ihmisistä luultavasti niillekään mitään harmia ole, mutta kaiken maailman liivijengiläiset ja muut moottoripyörämiehet saattaa heidän henkilötietojaan käyttää omiin paskamaisiin tarkoituksiinsa, ostaa toisten piikkiin tavaraa jostakin vinkuintiasta, jossa ei muusta välitetä kuin että rahat kilahtaa tilille. Luulenpa, että siinä on seuraava kohde, joka porukalla maksetaan, niinkuin on makseltu Kullbergin rahanvapauttamisesta seurannut lama, samaisten raikulipoikien ansiosta 2008 alkanut lama. Se kun on pörssipeluri semmoinen, että se mielellään pistää saamansa voitot talteen verottajalta, mutta kun se saa näpeilleen, se menee valtionvarainministerin puheille, että nyt pitää saada tukea kun muuten menee koko hieno systeemi nurin. Ne puhuu vapaasta markkinataloudesta, mutta paskat se mikään vapaa ole. Tai se on sillä lailla vapaa, että pahimpien raikulipoikien törttöilyt maksetaan porukalla. Ne puhuu yrittämisen riskeistä, mutta se on erilainen erilaisilla yrittäjillä. Mikkosen Topilla oli korjaamo, ja ne sen silloin -90 – luvun lamassa ihan seisovilta jaloiltaan pisti lihoiksi, ja Topi ei siitä ikinä toipunut. Suljetulla osastolla oli neljä, viisi vuotta, ja sitten pääsi avohoitoon. Se ei päässyt ikinä yli katkeruudestaan, enkä toisaalta ihmettele. Teki kolmekymmentä vuotta töitä pitkää päivää, pärjäsi, ja sillä oli aina ollut velkaa. Sitten pankki teki sille sen tempun, minkä tekivät monelle silloin. Sanovat uskovaiset, että vääryys saa lopussa palkkansa, ja jos se lause paikkansa pitää, niin silloin menee siihen tuliseen järveen, josta Pekka joskus puhuu, nämä meidän aikamme suuret sankarit niin että kitku haisee vaan, ja sitä parkumista me tavalliset mielellään kuuntelemme, vaikka kenties itsekin perästä mennään tai jo edellä ollaan menty, kukapa senkään osaa sanoa. No Pekka, mutta epäilen kyllä sen pätevyyttä näissä asioissa…

Ajatuksenkeränsä kieräessä oli Aarne tallannut lokakuisessa sateessa hyvinkin nelisen kilometriä, ja alkoi olla taas lähellä sitä polunpäätä, josta kääntyisi kotiin. Hetken mietti mies, pitäisikö kävellä toinen kierros, mutta mukavuudenhalu ja laiskuus voitti. Jos menisi tästä kotiin, katsoisi valmiiksi ruoka-asiat, että olisi Hilkalle syömistä, kun se oletettavasti väsyneenä tulee töistä. On joutunut varmaan koko päivän olemaan maskin kanssa, ja se käy kyllä pitemmän päälle tukalaksi. Kyllähän sitä tunnin, kaksikin sen kanssa on, mutta että koko päivän, niin varmaan tuskaksi käy.

Alaovella mies pudisteli päältään enimmät pisarat, meni rappukäytävään ja nousi portaita neljänteen kerrokseen. Ranteessa oleva älykello, lapsilta jouluksi saatu, tärisi riittävän liikkumisen merkiksi portaita noustessa. – Mihin lie menevät nekin tiedot. Kun minä ne näen siitä laitteitteni ruudulta, niin tottahan ne näkee joku muukin. Ja minkä muun takia ne niistä kiinnostuneet olisivat, kuin että mainostavat jotakin sillä perusteella. Mutta minun kohdallani kyllä menee se homma hukkaan, luulisin. Jos tarvitsen jotain, niin käyn hakemassa, kaiken maailman mainokset hyppään yli. Television mainoksista en nykyään mitään tiedä, kun en ole muuta kuin ykköstä tai kakkosta katsonut varmaan kymmeneen vuoteen. Kanavia toosassa näkyy olevan tuossa vapaassa verkossa yli viidenkymmenen, ja jokainen täysjärkinen ymmärtää, että suuri osa sisällöstä, mikä siitä tulee, on aika heppoisesti tehtyä. Mutta niin vain nekin tekijät saa asuntolainaansa ja vakuutusmaksujaan maksettua, siirrettyä muutaman päivän elämänsä kerässä. Onko näin hyvä, sitä saa pohtia joku muu. Minä, kohta seitsemänkymppinen eläkeläinen, en osaa katoa maailmaa kuin omasta pienestä vinkkelistäni, ja ajattelen kaikki siitä lähtökohdasta käsin. Minun on vaikea ymmärtää sitä, joka tienaa leipänsä roskaa suoltamalla, mutta toisaalta kai kaikkien on leipänsä jotenkin ansaittava. Ei ole kaikkialla Kelaa tai kassoja kuten meillä täällä. Ja saahan ne lähetyssignaalit tuosta mennä, kunhan minun ei tarvitse niitä katsella.

Kotioven takana oli tuttu oma maailmankaikkeuden puolikas, vai olisiko vähän alle. Jotenkin se kotipaikka tuntui enempi kodilta, vaikkei tässäkään vikaa ollut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s