Kuten olemme tässä vuosien varrella seuranneet, on Kaukon elämä kuten jono samankaltaisia, harmaita, ankeita päiviä. On niin kuin hänellä olisi koko ajan marraskuun pimeä aika menossa, enimmäkseen taivas on töhryisen pilviverhon peittämä, joskus sieltä tulee hyytäviä pisaroita tai märkinä rätteinä tulevia rännän hiutaleita. Yli neljännesvuosisadan on hänen elämänsä ollut näitä räystästipun ja räntäsateiden päiviä. Mutta lokakuulla yhtenä päivänä hänen ovikellonsa soi.

Poika siellä oli oven takana, oma poika. Sillä oli iso latuskainen laatikko mukanaan, ja sanoi, että hän toi nyt papalle kunnollisen television. Olihan Kaukolla 1990- luvulla hankittu kuvaputkiväritelevisio, mutta se ei ollut enää pitkään aikaan näkynyt, kun tuli digi-tv. Kauko vähän esteli ja ihmetteli, ja sanoi, että kun ei ole televisiolupaakaan. Mutta sitten hän kuuli, ettei semmoista enää nykyään tarvitsekaan. Poika avasi latuskaisen laatikon, ja veti reilun metrin levyisen litteän ruudun esiin, kasasi laatikosta löytyneen jalustan, ja laittoi sen vanhalle televisiotasolle. Hyvin se siihen sopi.

Kauko oli laitellut kahvia, ja ihmetteli, että miten sinä tämmöistä. Poika selitti, että oli voittanut jostakin arvonnasta, ja oli kuitenkin itse juuri ostanut suuren plasmatelevision, että tämä on hänelle ihan ylimääräinen.
– Tulehan kuitenkin kahvia välillä ottamaan, Kauko maanitteli.

Poika tuli, ja Kauko kyseli tämän lapsista. Pojanpoika on jo armeijassa, toinen lopettelee lukiotaan. Kauko mietti omaa ikäänsä. Onhan hän jo päälle seitsemänkymmenen. Poika on näin ollen neljäkymmentäkaksi. Sitä on onnistanut elämässä paremmin, ei jäänyt tehtaalle lusmuilemaan, kuten itselle oli käynyt.

Poika lähti, toivotti hyvää syksyä. Ja niin vain oli käynyt, että uusi televisio oli piristänyt Kaukon elämää. Kanavia näkyi vaikka kuinka paljon, joskin tarjonta oli semmoista, että piti muutama päivä opiskella oikein, mitä viitsi katsoa. Kaukohan on kirjastoa käyttänyt koko ajan, joten tyhmä hän ei missään tapauksessa ole, vaan näköalattomaksi yksinäismieheksi hän on monipuolisesti lukenut, hakenut kirjastosta tämän tästä milloin minkäkinlaista luettavaa. Hänen luettavansa oli ollut kauno- ja tietokirjallisuutta, ei niinkään ajan hermolla pysyttelevää sanoma- tai iltapäivälehtitekstiä.

Äkkiä Kaukolle selvisi, mistä tulevat mukavimmat ohjelmat. Luonto-ohjelmista hän oli pitänyt jo tehdastyömiesaikoina, uutisia hän seurasi myös mielellään, samoin historiadokumentteja. Oluen haku alkoi vähetä ainakin vähäksi aikaa, ja kävi semmoinenkin ihme, että kun marraskuun eläke tuli, ei lokakuun eläke vielä ollut kokonaan käytetty! Eihän sitä monta kymppiä ollut, mutta oli kaiketi ensimmäinen kerta, kun eläkettä oli jäänyt edes vähän säästöön.

Oli käynnissä ne Amerikan presidentinvaalit, ja niitä Kauko seurasi sen, minkä televisiosta näyttivät. Hänellä ei ollut sympatioita kumpaakaan ehdokasta kohtaan, hän piti Amerikkaa alikehittyneenä maana, jos häneltä olisi asiaa kysytty, hän olisi puhunut paskamaasta. Lukeneena miehenä hän, vaikka tavallaan alennustilassa oli itsekin, oudoksui hurraavia kansanjoukkoja vaalitilaisuuksissa. Koko elämänsä ajan hän oli pysytellyt hurraavista kansanjoukoista erillään, sillä hän ei ollut koskaan nähnyt niissä koskaan muuta kuin lauseen ”sakissa tyhmyys tiivistyy”. Tietenkin hän ymmärsi olevansa mielipiteensä kanssa yksin, eikä sitä missään torvennut, sillä eipä hän juuri ihmisten kanssa tekemisissä ollut. Hän ei juopotellut koskaan missään seurassa, vaan yksinään kotonaan. Mutta häntä kiinnosti se, miksi jotkut ovat valmiita hurraamaan jollekulle. Mikä hyvä siitä seurasi?

Kauko oli hurraamiset ja kulkueet nähnyt, eikä tämänhetkisellä tiedolla niistä mitään kannatettavaa löytänyt.

Mainosrahoitteisia kanavia ei Kauko kärsinyt ollenkaan katsoa. Joskus hän sinnitteli niiden uutiset, sillä lukeneena ihmisenä hän ymmärsi, että todella suuri joukko ihmisiä niitä seurasi. Ne ovat kunniallisia, töissä käyviä ihmisiä, joten mitenpä hän, pois potkittu tehtaanmies, kykenisi heitä kritisoimaan.

Mutta kaiken kaikkiaan tämä syksy oli Kaukon elämässä jotenkin erilainen. Pitkän näköalattomuuden jälkeen pojan tuoma uusi televisio toi pientä muutosta ankeaan yksinäismiehen elämään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s