Veikko Huovisen lause

Kanttori Äijä on ollut sitten perjantaisen siunaustilaisuuden ja sitä seuranneen tulevaa viikonloppua koskevan puhelinkeskustelun jälkeen ns. vapaalla viikonlopulla. Perjantai-iltana teimme puolison kanssa pitkän kävelylenkin paikkakuntamme maisemissa, eilisaamuun herättiin virkeinä ja levänneinä. Miten antaakin yöunelle syvyyttä ja rauhaa tietoisuus siitä, että ei ole mitään suoritettavaa seuraavana päivänä edessä.

Eilen suunnattiin auton keula siihen kaupunkiin, joka toivottaa tulijat tervetulleeksi tienvarsitaulussa murteellisella ilmaisulla : ”Ol ningo kotonas”. Hieno on tuo kaupunki, kitukrännikujineen ja puutaloineen, vähän kuin tämä kotikaupunkikin. Kaupungista tultiin hyvissä ajoin iltapäivällä, ja suuntasimme kulkumme kotikaupungin hiihtoputkeen, jossa nautiskelimme ulkopuolella sangen tuntemattomasta hiihtokelistä kymmenen kilometrin verran.

Ja tämä päivä on sujunut ulkoilun ja melkein avantouinnin merkeissä. Vaan jo toissailtana otin sulamaan pakastimesta suuren möykyn lampaanpaistia. Veikko Huovinen lausuu Lampaansyöjät (1971) – romaaninsa alussa laittamattomat sanat: ”Saakeli, kun ihminen lampaanlihaa syö, niin jo tulee hyvä mieli”. Nämä sanat ovat todet ja vastaanottamisen arvoiset, kuten tulen myöhemmin tässä päreessä todistamaan.

Nimittäin eilisiltana hiihtämisen ja saunomisen jälkeen otin lihaklöntin tuohon työpöydälle, kuorin ja paloittelin moniaat valkosipulinkynsit, löin veitsellä reikiä paistiin, ja upotin näihin reikiin halkaistuja valkosipulinkynsiä. Vähän kohmeessa paisti vielä sisäosiltaan oli, mutta otin yläkaapista, siitä, missä tavallisesti nostatan leipätaikinat (jääkaappi on siinä alapuolella) suuren kuvun ja sen alusen. Upotin siis paistiin joka puolelle halkaistuja valkosipulinkynsiä, ja hieroin paistin pintaan kuivattua basilikaa, timjamia ja rosmariinia ja kiertin pippurimyllyä vähintäänkin uskoste siinä päällä. Lampaanliha on peräisin tuosta parinsadan metrin päästä yhdeltä mainiolta kyläläiseltä, joka joka kesä kasvattaa puolen tusinaa karitsaa isoiksi lampaiksi ja syksyisin teurastuttaa ne, ja myy lihat oman kylän väelle.

Tähän aamuun heräsimme sangen myöhään, tai minut herätti nuorempi kissa jo kuuden maissa, mutta hänet ulos päästettyäni sain nukkua vielä monenmonta tuntia. Mitäpä mieltä on herätä pimeään marraskuiseen päivään ajoissa, elleivät työtehtävät niin vaadi. Kävimme myöhäisen aamupalan jälkeen kävelyllä, jonka aikana sisään otettu lampaanpaisti oli lämmennyt noin 13-asteiseksi. Laitoin sen150- asteiseen uuniin niin pitkäksi aikaa, että paisti saavutti 70 asteen sisälämpötilan. Sitten otin sen pois uunista ja käärin sen folioon.

Tämän jälkeen pakkasimme uima-asut, pyyhkeet ja vesipullot kassiin, ja ajoimme erään yhdistyksen hallinnoimalle saunalle ns. makeanveden altaan reunamille. Kävimme saunassa ja jäätymistä odottelevassa vedessä jokusia kertoja. Sieltä tullessamme laitoin noin kilon perunoita siivutettuna uunivuokaan, murskasin sekaan valkosipulin kynsiä useamman kappaleen. Kun perunalohkot täyttivät vuoan, kaadoin päälle kerman ja limetistä murskatun mehun seosta. Limetti pakottaa kerman hyytymään, siksi niin tein. Tämän laitoin 200- asteiseen uuniin.

Sillä välin vaimo käsitteli paketillisen ruusukaaleja, jotka laitettiin höyrykattilan ritilälle. Kun perunat olivat olleet uunissa nelisenkymmentä minuuttia, laitettiin höyrykattila päälle, ja niin oli atria valmis, tosin illan jo pimennyttyä.

Hyviä olivat valkosipuliperunat, kun juustoa päällä ei oltu unohdettu. Mainioita olivat ruusukaalit, kypsäksi höyrytetyt. Erinomaista oli uunissa kypsennetty ja folioon kääritty lampaanpaisti, joista monet makoisat siivut veitsellä leikattiin.

Saakeli, kun ihminen lampaanlihaa syö, niin jo tulee hyvä mieli, kirjoitti Veikko Huovinen. En pysty asettumaan häntä vastaan.