Missäs koira muualla vanhenee kuin juostessaan

Tuossa viime viikollako se oli, kun vielä luulin, että tässä oikein toenperrään soitellaankin ennen joulua, harjoittelin kotisoittopelillä, semmoisella sähkövehkeellä jossa on kaksi sormiota ja jalkio. Finlandian alkupuolella olevia fanfaareja (siis se ta-da-da-da-daat-tat-tat, joka toistuu) ihmettelin, että miten tämä kuulostaa niin omituiselta. No siellähän oli yksi kosketin mykkä.

Että ei kun ottamaan yhteyttä myyjään, että mikähän siinä on. Takuut on menneet iätpäivät sitten, mutta sieltä vastattiin, että koskettimen alla oleva kumityyny on kulunut ja pitää vaihtaa. Ja että itse osa on naurettavan halpa, mutta laitolle tulee hintaa. Mutta kokeile itse ensin.

Yllätyshulluna tieten rupesin. Ei kun soittopeli nurkasta vähän keskemmälle lattiaa, ja ruuvaamaan takakantta irti. Ja sitten rullakansi pois paikaltaan, siinä on ohjurit ulostuloväylän edessä, ne siis irti. Rullakansi sitten takakannen kanssa pois paikaltaan jo aiemmin nostetun jalkion päälle. Pitää siinä mukavasti sen takakannenkin, ettei lattialle kaadu.

Että tämän näköistä. Piirilevyjä siellä oli, ja ohjeena oli, että päältäpäin on purettava. Että rekisterivippataulu irti. Sitäpä siinä hetken arssinoin, ja katohan, tuolta kulmasta tuo ruuvi irti tuosta kulmaraudasta, toiselta puolelta toinen. Niin ja keskelläkin näkyy olevan yksi vippatauluntakusen piirilevyyn ruuvattuna. Ei kun irti alapäästään ja nosto… eikä inahakaan. Sitten ihmettelemään, kissakin kurkisteli sieltä etupuolelta ja tassullaan osallistui. Jaa, tuolla alakulmassa on tuommoiset puunpalat, oisivatko ruuvattu tiskin alapuolelta? Istu ja pala! Kyllä, siellä oli siinä kohdalla ruuvit! Arssinoidessa kulahti kyllä melkoisen pitkä tovi, kun joka ruuvia avatessaan sitä miettii, että mikähän tipahtaa… Jaa, ja tuossahan on niitä lapamatojohtoja montakin, täytyy varmaan irrottaa ne liittimistään, että saapi koko höskän irti. Ja päävirtajohtokin, se on kytkimessä neljällä erillisellä liittimellä, toisessa päässä on semmoinen pistoke. Siitäpä siis irti se. Ja tuolla vippataulun yläreunassa on äänikortilta tuleva lapamato, sen liitin varovasti irti ja sitten hop. Johan läks, siinä lepäsi rekisterivippataulu koreasti pöydällä.

Nyt sitten pitäisi saada ylempi sormio irki. Milläs se sitten otetaan? Ei ole ruuviloita päällä, oisiko alla? Ei kun pitkän ihmettelyn ja aapailun jälkeen lattialle selälleen ja ruuvaamaan tiskin alta kaikki ruuvit irti. Tuossa on kaksi kymppimillin kannalla olevaa paksumpaa pulttia. Ei nouse. Soitto myyjälle, joka kehoittaa kokeilla nostaa sormion peräpäästä, ja siitähän se taittuu pystyyn jotta keikahtaa! Että on insnyöri viisas ollut kun on tämänkin suunnitellut. Jaa, tuossa on semmoinen johto joka varmaan kannattaa irrottaa. Nips, siinä on, ja nyt on se alempi sormio jo melkein käsillä! Lapamadon päässä oleva johto varovasti irti piirilevystä, ja hoplaa, tässä se on, hikisten käsieni alla paljon klopissut koskettimisto pöydällä nurinpäin. Sitten ihmettelemään, että mihinkähän nämä kumiliuskat, jotka postissa tuli? Tuolla on jotain semmoista, mutta ihan erinäköistä. Soitto myyjälle, joka ihmettelee hirveästi. Minä irrottamaan koskettimia paikoiltaan, että saan sen irti. Ihan eri näköinen kumiliuska on. Kuvaamaan, ja myyjälle kohta lähetän tuon kuvan, että osaa laittaa oikeanlaiset liuskat…

Rupean kasaamaan vehjettä johonkin läjään nurkkaan odotellessa oikeita osia… Mutta hetkinen! Mitäs tuossa piirilevyssä, tuossahan on just tuolla koolla… Ai hitsi, olen ihan kosketinten resooreita meinannut vaihdella, kontaktiliuskat on tuossa piirilevyn alla! No niin, se on tuo pätkä joka on uusittava, ei kun irki! Ja sitten korvaamaan uudella, nyt tarkkana, myyjä varoitteli, että tässä on se kriittinen paikka. Sen kumimaton kontakteineen pitää olla tiukasti varten piirilevyä, muuten ei hyvä heilu. Töpötän kumisia kiinnitysulokkeita piirilevyn reikiin, korjailen, tarkastelen, kunnes olen tyytyväinen. Sitten ruuvaan piirilevyn kaikki kolmekymmentäkaksi ruuvia takaisin paikalleen, nostan klaavin paikalleen, sitä ennen laitan sen lapamadon liittimen kiinni. Varovasti, varovasti, siellä on! Ja sieltä tiskin alta ne kahdeksan ruuvia kiinni. Ja sitten tuo toinen johto sinne kakkossormion taakse, kiinni! Lasken kakkossormion paikalleen, työnnän pitkät pultit sieltä tiskin alta reikiinsä, ja jenkakin löytyy. Ei kun kiinni sanoi Kärkkäinen. Sitten rekisterivippataulu paikoilleen, siinä on näin ensikertalaisella vähän nujuamista, kun kallistuskulma pitää löytyä, eikä tullut merkittyä paikkoja kynällä. No, mitta on keksitty, ja mitan avulla löytyy lopulta ruuvin paikka vastinkappaleessa, kiinni. Sitten vielä ne kulma- ja lattarautojen ruuvit paikalleen ja kiinni, rullakansi paikalleeen, ohjurit kiinni, ennen takakannen kuuttatoista ruuvia käynnistän vehkeen, ja se toimii, se toimii!

Vielä takakansi kiinni, peli sijoilleen nurkkaan ja vilkaisu kelloon. Kellonkierto on mennyt, tämmöisessä tunnin tai puolentoista hommassa. Mutta vehje maksoi aikanaan useita tuhansia, ja sain sen takaisin iskuun muutamalla kympillä.

Silloin ennen opiskellessa opiskeltiin urkuoppia, ja opittiin korjaamaan oikeiden urkujen pikkuviat. Nyt sitten vanhoillaan piti opetella korjaamaan feikkiurun pikkuvika.

Tyytyväisenä köllähdin levolle, sillä vaikka päivä oli ollut pitkä ja siinä oli ollut muutakin vähtiä, puhelin soi vähän väliä ja kenellä oli mitäkin asiaa.

Mutta se kissan puuttuminen asiaan oli kyllä mukavinta.

3 kommenttia artikkeliin ”Vanhoillaan uudessa opissa

  1. äej

    mietiskelin jotta varmaan tuota kirjoititkin saman kauan kuin mitä korjatessa meni. ?
    Oli sen verran tarkkaa ja päätalomaista kilvenkielistä tosin.
    Taputuksia sekä tekstistä että värkin korjaamisen onnistumisesta.
    Olge hää!

    Tykkää

  2. Hikkaj… kirjoittamisessa meni sen verran, kun kauppaopistossa konekirjoituksen suorittaneelta menee tuon mittaisen tekstinpätkän kirjoittamiseen. Kävinköhän kerran hakemassa lisää kahvia mukiin.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s