2020 alkaa olla melko lopuillaan. Kun seuraava vuorokausi taputellaan, se on sitten siinä. Millainen se oli minulle?

Aluksi toimelias. Sain tehtäväkseni koota bändin ja esittää sen kanssa kaksi virttä ja yhden suomigospel-kappaleen juhlassa tammikuun lopulla. Nakitin suomigospel-kappaleen arrin bändikaverille, sovitin itse virret bändille, jossa oli viisi laulajaa, rummut, kontrabasso, piano ja sopraanosaksofoni ollen instrumentalistit kaikki laulajia. Arreista tuli ihan hyvät, harjoitukset sujuivat hyvin. Vaan keikkapäivänä oli joku ruuvannut yhtä mikrofonia suuremmalleen, ja eniten huolella tekemäni sovitus lässähti pahan kerran. Itse olin sen takia alamaissa monta päivää, ja kun vieläkin muistelen asiaa, ajatukseni ja sanani ovat kirkon työntekijälle sopimattomat. Mutta se on semmoista. Pitää huolehtia kaikesta, eikä vain oleellisesta.
Vihaan sähköistä vahvistusta, miten ihanaa onkaan operoida akustisin soittimin ja ihmisten luonnollisin lauluäänin! Toki soitan sähkövempelettä kotona, mutta en esitä sillä mitään! Ja samplesetit ovat aina balanssissa, eikä jonkun satunnaisen mikserin sormeilua satu.

Mutta tuo pikkuharmi jäi pikkuharmiksi, kun yhtäkkiä pistettiin kaikki ovet kiinni. Minusta tuli enimmältään esilaulaja, toiset soittivat. No totta kai, olinhan kaikista vähiten soitantoa opiskellut ja suorittanut.

Mitä eristyksestä? En siitä kärsinyt lainkaan. Työni puolesta olen saanut kohdata vuosien varrella niin paljon ihmisiä, että muutaman kuukauden tauko ei tunnu missään, paitsi korkeintaan virkistävänä poikkeuksena. Kesä tuli, saatiin vene mereen, ja tuli sen kanssa pari monttööriä vaativaa ongelmaa, mutta niinpä kuitenkin lomien koittaessa paatti kulki ja moottori toimi, ja riippumattonsa saattoi ripustaa saarten mäntyihin ja vaikka yöpyä siellä. Samoin saattoi pyöräillä jokusen päivän Ahvenanmaalla.

Töihin palattua ajat jatkuivat normaaleina myöhäissyksyyn asti, jolloin ne kirotut striimaukset tulivat takaisin. Mutta eipähän ole lomautettu. Maskia olen käyttänyt jo lokakuulta lähtien kaupoissa asioidessani, enkä harmittele yhtään.

Koronavuoden rankin asia minulle on erään ystäväni kymmenen päivää sitten tapahtunut, ainakin itselleni yllätyksenä tullut poismeno. Nuorena joutui lähtemään hän, vain 52- vuotiaana.

Tuli mieleen Vilho Koskelan mietteet: ”kauankoos minä tässä keikun?”.

Sinänsä maailma rullaa radallaan, kenties suistuneella. Eikö olekin aika outoa, että yksi kulkutauti laittaa kaiken erilaiseksi? Eikös meidän pitänyt moiset hallita? Espanjantaudilla oli se kaksi esiintymää, tuberkuloosit, rokot ja aasialaiset on jo aikaa saatu rokotteilla hallintaan. Aidskin on saatu vuosikymmenien ponnistelulla ainakin hitaammin tappavaksi. Syövälle lääketiede joskus mahtaa jotain, joskus ei.

Kaiken sorttinen hörhötys toki lisääntyy. Niinkuin vaikka rokotevastaisuus. Aika jännää, että asiat unohtuvat niin pian. Minun isoisäni syntyi vuonna 1900. Siihen aikaan ei lapsia rokotettu. Jos jollekin tuli vaikka hinkuyskä, niin se sitten kuoli siihen. Tai jos jollekin tuli tuberkuloosi, niin siihen hiipui. Kehittyvä mikrobi- ja lääketiede löysi keinot hillitä näitä lähinnä rikkaiden maitten lapsia tappaneita tauteja, ja nyt jotkut haluavat luonnonvalinnan takaisin.

Lisäksi surren katselen erilaisten ääriaatteiden nousua Euroopassakin, se on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa sille, joka tahtoo nähdä. Alkavat olla vanhainkodeissa tai kalmistoissa ne, jotka muistavat, miltä tuntuu tulla väestönsuojasta katselemaan palavan kotinsa raunioita tai millainen on luodista tai kranaatinsirpaleesta osuman saaneen valitus ennen kuin henki lähtee, tai että millaista on elää sirpale kehossaan elämänsä viimeiset vuosikymmenet, kenties ilman jotakin raajaa, silmää tai silmiä.

En ole itse näitä nähnyt. Mutta tunsin jokusen mukana olleen, jotka näkivät niitä painajaisia tai kantoivat niitä vammoja puoli vuosisataa ja ylikin. Annan arvon sankaruudelle toki, ja olen kiitollinen niille sukupolville, jotka puolustivat maamme itsenäisyyttä. Sitä vain ihmettelen, että noista kurjista ajoista ei olla mitään opittu. Jo teininä luin Veikko Huovisen jutun ”Miksi en voi sietää vetypommia”, ja tajusin siinä kohdassa, että asiaa mies puhuu. Korvikevaatteet tai -jalkineet olisivat aika vihoviimeinen asia, joskaan en tätä pysty valitsemaan, sillä olen vähemmistössä. Erilainen öyhötys näkyy olevan kovassa kurssissa, ja minä äreänä vanhana ukkona ihmettelen tätä suurta sokeutta.

2 kommenttia artikkeliin ”Merkillinen vuosi

  1. Totta, erilainen vuosi on ollut ja samaa olen miettinyt, että ohhoh, kaikki kulkutaudit oli kukistettu vaan sitten tuli covid ja näytti ihmisen pienuuden.

    Terveinä on pysytty, toivottavasti sama jatkuu sinne rokottamiseen asti.

    Osanottoni ystäväsi aikaisen poismenon johdosta.

    Sinulle ja läheisillesi turvallista tulevaa vuotta.

    Liked by 1 henkilö

  2. Kiitos Susu, ja oikein hyvää tulevaa vuotta sinulle. Sinnitellään vain terveinä itse kukin, mekin olemme säästyneet. Kerran olen testissä joutunut käymään, ja mielelläni kävinkin.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s