Pitkän, jo loppusuoralle kääntyneen virkauran parhaita puolia on ilman muuta ne vuosilomat, joita nykyisen pääministerin edeltäjän edeltäjä halusi karsia. Kansantaloudesta en tiedä, mutta itseni kannalta tilanne on onnellinen.
Kuluva viikko on lomaviikko, lopun kesän lomaosuuden pidän sitten, kun yöt on jo pimeitä.

Sattui niin onnellisesti, ettei viime lauantaina ollut mitään, ja sunnuntainkin komennot olimme kuvanneet ja tallentaneet jo toista viikkoa sitten. Niinpä heti lauantai-aamuna varustimme itsemme polkupyörin, sivulaukuin ja tarpeellisin tilbehöörein. Pyörät kiinnitin auton peräkoukkuun asennettavaan telineeseen, ja ei kun menoksi.

Paras pyöräilymaasto on Turunmaan saaristossa ja Ahvenanmaan pikkusaarilla, siellä päin, missä on se Saariston Rengastieksi mainittu reitti. Sitähän ei tietenkään orjallisesti tarvitse noudattaa, vaan mennä juuri kuten huvittaa. Näin varhain on syytä varautua siihen, että kahvilat, ravintolat ja majoitukset eivät ole sillä tavoin auki kuin kesemmällä.

Eipä muuta kuin auto keskelle sitä kirkonkylää, minkä kylän kirkkoon menosta Volter Kilpi on oikein kirjankin kirjoittanut.

Pyörät omille tassuilleen kuljetustelineestä, teline auton takakonttiin, ja sivulaukut ja päällysnyssäkät pyöriin, ja suunta kohti Heponiemeä.

Sieltä lähtee yhteysalus Iniöön, joka pitäjä nykyään kaiketi kuuluu Paraisten kaupunkiin. Lautta nimeltään M/S Aura kulkee arkisin 7-8 kertaa päivässä, viikonloppuisin harvemmin. Matka ei hirmuisen kauaa kestä, yhteysaluksessa on niukalti sateensuojaa. Onneksi sää oli kuiva, joskin kovasti tuulinen. Ihmettelen avo-BMW:llä ajelevaa pariskuntaa, mutta pipot niillä on päässä. Meri on vielä kylmä, ja viima jäähdyttää hyvin.

Iniön Kannvikissa lautta kiinnittyy laituriin, ja avaa keulaporttinsa. Siitä sopii lähteä sotkemaan Jumon saari läpi, ja sitten on edessä lossimatka Skageniin. Näin saavutaan Iniön varsinaiselle pääsaarelle. Siellä on nähtävää, muun muassa Iniön söpö kirkko, jossa tulee aina poikettua. Samana päivänä jatkamme Dalenista Houtskarin Mossalaan, yhteysaluksella nimeltä M/S Antonia.

Mossalassa vastassa on heti lomakylä, että jos matka tässä vaiheessa väsyttää, niin siitä vain majoittumaan. Kerran reissullamme on palatessa tuota kautta poikettu siinä ravintolassa, ja siellä tarjottu paistettu siika oli taivaallisen hyvää! Mutta nyt jatkamme eteen päin. Poljettavaa on rapiat 25 kilometriä, sillä aiomme poiketa Houtskarin keskustaajaman vierasvenesataman ravintolassa puraisemassa. Mutta aikaa on reilusti, joten mitään hirmuista kiirettä meidän liki kuusikymppisten ei tarvitse pitää. Neljäköhän lossimatkaa siinä välillä on, lossit liikennöivät päiväsaikaan tarvittaessa, pitävät välillä asialliset kahvi- ja ruokatauot.

Houtskarin vierasvenesatamassa on veneilijöille kaikki mahdolliset tarpeelliset fasiliteetit. Ravintola toimii ainakin näin korona-aikana siten, että valitaan sisään mennessä menusta syömiset ja juomiset, mennään sitten maski naamalla tilaamaan, ja ne sitten tuovat ruuan. Tällä kertaa saatavissa on lähinnä pikaruokia, ja päädymme kanakoriin, jonka jaamme keskenämme. Ei ollut ihan hirmuisissa hinnankiroissakaan. Sitten haljuilemme vielä keskustassa, ja käydään Houtskarin kauniissa ristikirkossa, jonka alttaritaulu onkin yleisiin Kirkastusvuoritauluihin nähden kovastikin poikkeava. Taulu on Viktor Westerholmin (1860-1919) maalaama Jeesus Getsemanessa, hyvin vaikuttava teos. Sivuseinällä on myös viimeistä ehtoollista esittävä vanha alttaritaulu. Urut ovat yhden varhaisimmista ns. urkujenuudistusliikkeen soittimista Suomessa, tanskalaisen Marcussen & Søn – rakentamat. Näkyi olevan pääpillistö, rintapillistö ja selkäpillistö, köydet estivät täydellisemmän tutustumisen. Siellä oli muuten ennestään Zachariassenin urut, jotka on myyty Norrskatan kirkkoon.

Mutta matkamme on jatkumassa vielä Korppooseen, joten lyhyen kylätutkistelun jälkeen alamme tutkia, piisaako ketjua, ja sitähän piisaa. Kittuis tulee vastaan, välillä toki pysähtelemme ihmettelemään vielä paljaita juhannussalkoja tai tienvarren keväistä kukkaloistoa. Kevätesikot ja seljankämmekät ovat kauneimmillaan.

Kittuisiin saapuessa mereltä tulee sankka sumu, ja lauttarannasta näkyvyys on alle sata metriä. Mutta mehän ei olla moksiskaan, vaan kaivetaan pyörän sivulaukuista termospullot, ja nautimme teetä ja puraisemme kuivia eväitä. Pian kuuluu mereltä yhteysaluksen koneiden jyrinä, ja ajamme pyörät lautalle, kiinnitämme ne sivuseinään ns. mustekaloilla, jotka ovat oivallinen apuväline tähän tarkoitukseen. Houtskarin ja Korppoon Galtbyn välillä liikennöi kaksi alusta, M/S Stella ja M/S Mergus, tällä kertaa vuorossa oli ensin mainittu. Stellan, kuten muidenkin yhteysalusten matkustamossa on maskisuositus, ja me kuuliaisesti sellaisia käytimme. Stellan ravintola oli lopettanut, joten 35 minuutin matka kuluu istuskellessa.

Illan kutveessa olemme Korppoossa, ja tuumimme, ettemme kehtaa majatalojen ovia mennä kolkuttelemaan. Meillä pyöräretkivarustukseen kuuluu riippumatot, niihin tarpit eli suojakankaat, jonta riippumaton päälle pingottamalla ja reunat maahan kiinnittämällä on ihan kelpo sadekatos. Harmittelen, kun tilaamani untuvainen alushuopa eli underquilt ei ennättänyt saapua tälle retkelle, paremmalla puoliskolla semmoinen on. Löytyypä metsästä sopivasti kolme puuta, ja viritän ensiksi tarpin sitomalla köyden päät kahden puun väliin ja anikoimalla tarpin kiinnikkeet köyteen siten, ettei suojakangas liiku pituussuunnassa. Sitten sidon suojakankaan reunoissa olevista rei’istä kankaan kiinni naruilla, joko maakiilalla maahan tai sopivasti kohdalla olevaan puuhun. Sitten vain riippumaton kiinnitysremmit puiden ympäri, riippumatto koukuistaan siihen kiinni. Pyörälaukut ovat sateen pitävät, joten se on sama, missä ne on. Kengät pysyvät kuivana laajan (3×3 metriä) tarpin suojassa, ja eipä muuta kuin untuvatoppatakki päälle ja kömmin jo maassa makuupussiin, kellahdan sitten riippumattoon. Yö on kylmä, ainoastaan muutama lämpöaste. Minulla on kohtalaisen hyvä untuvamakuupussi, mutta ilman underquiltia tulee lievä vilu. Mutta kyllä minä nukun. Paremmalla puoliskolla on se underquilt ja vielä parempi makuupussi, hänellä yö on ollut lämmön puolesta oikein hyvä. Tarppiin rapsahtaa välillä sumusta tiivistyvä pisara, lähistöllä oleva joukko härkälintuja pitää omaa ääntään, laivojen sumutorvet törähtelevät. Mutta uni tulee. Jossain vaiheessa yötä herään sumutorven törähdykseen, toinen vastaa, ja havaitsen sumutorvien välisen intervallin olevan ylinouseva kvartti eli tritonus. Ja koska olen vanheneva ukko ja iltapalalla juonut kolmisen kuppia teetä, täytyy nousta tarpeilleen. Ja sitten takaisin riippumattoon, nyt löytyy oikein mukava kylkiasento, ja vaivun uneen heräten vasta lähempänä aamukymmentä. Olemme onnistuneet löytämään paikan, jonka lähistöllä ei ihmisiä kulje.

Etsimme uimarannan, jossa on pöytiä, virittelemme spriikeittimen päälle ja keitämme aamukahvit, puraisemme kuivia eväitä siinä samalla. Menee aamupalasta. Aikaa on reilusti, sillä lautta Kökariin lähtee vasta vartin yli kolme iltapäivällä. Aamupäivällä sumu hälvenee, ja tulee kaunis ja ajankohtaan nähden lämminkin auringonpaiste.

On pyhäpäivä, joten Korppoosta Långnesiin kulkeva lautta menee vain yhden kerran päivässä. Siihen nousemme, ja sanomme määränpäämme, joka on Kökar, viehättävä saari Ahvenanmaalla. Pyörämatkailijalle nämä lauttamatkat ovat tavallaan mukaviakin, sillä poljeskelun jälkeen on aikaa lepäillä ja venytellä, ja pyörän saa kyllä nyssäköineen kyytiin aina siinä missä ruuhka-aikoina autoilijat saattavat joutua odottamaan seuraavaa lauttaa… Jos Ahvenanmaalle Långnäsiin asti menisi, pitäisi lautalla saada kulumaan viisi tuntia, mutta Kökariin pääsee puolta vähemmällä. Illan suussa pyöräilemme ulos lautasta, ja suuntaamme Sandvikin leirintäalueelle, jossa on fasiliteetit niin telttailijoille, asuntovaunuille/matkailuautoille kuin veneilijöillekin. Me olemme varanneet mökin kahdeksi yöksi. Paikan henkilökunta on todella ystävällistä, olemme halunneet saman mökin kuin viime kesänäkin, mutta sanovat, että on heillä parempikin. Että kokeilkaa sitä. Hinta on sama. Ja toden totta, mökki on avarampi kuin se viimekesäinen, sisustukseltaan sama. Eli välttämätön löytyy. Sängyt, pöytä ja jääkaappi sekä sähköt. Saa vaikka kännykkänsä ladattua. Sandvikissa on ihan hyvä ravintola, joka on tähän aikaan kaiketi yksi harvoista saati ettei ainut saarella ruokaa tarjoava ravintola tähän aikaan. Paistettu lohi, muusi (oikea perunamuusi!) ja salaatti ovat herkulliset, ja olutsammiokin riittävän suuri. Valikoimaa ei nyt ole, mutta sentään nälkä lähtee. Käymme vielä iltapyöräilyllä Kökarin kirkolla, joka on hienosti merenrantakallioilla. Kirkon viereen on rakettu myös lintutorni, ja havaitsemme pilkkasiipiä, joita emme ole ennen tänä keväänä nähneet.

Kökarissa vierähtää seuraavakin päivä, nähtävää on vaikka kuinka paljon. On pronssikautista asuinpaikkaa, sotaisemmille linnoituksia. Saaren eteläpäässä on mainio Aplagärd, jossa nautimme ahvenanmaalaista pannukakkua ja kahvia. Ruotsia puhuva emäntä tulee tarinoimaan ainoiden asiakkaidensa kanssa, kaataa kahvikupin tyhjennyttyä lisää ja toivottaa tervetulleeksi uudelleen, neuvoo vielä eteläpäänkin lintutornin. Iltamassa kävelemme vanhaa kirkkopolkua, useampikin satakieli lauleskelee lehdossa. Maailma on kohdallaan, mistään ei nipistä vähääkään. Vielä käymme mökin vuokraan matalan sesongin aikana kuuluvassa saunassa, pulahdamme raikkaassa vedessä monta kertaa.

Säätiedotusta on katsottu huolestuneina. Päivälle, jona olemme suunnitelleet ajelevamme Långnäsistä Bomarsundiin, on luvassa sadetta. Toki emme ole sokerista, mutta jotenkin ei innosta. Niinpä päätämmekin Långnäsistä suunnatakin Kumlingeen, ajaa sen läpi ja tulla sitten illan kutveessa Brändöön. Lautta-aikatauluista olemme katsoneet, että Jurmoon pääsisi vielä klo 23 jälkeen, ja Jurmossa on mukava, ennestään tuttu hostelli vanhassa koulussa. Ehtisimme vaikka keitellä pastaa ja lämmittää pastakastiketta jossain Brändössä…

Långnäsissä on tunti odotusaikaa, joten pyörähdämme elintarvikeliikkeessä Lumparlandissa. Hyvissä ajoin olemme takaisin, ja saamme pyörämme yhteysaluksen kyytiin. Niin olemme ennen pitkää Snäckössä, joka on Kumlingen eteläpuolella. Ja tämä saari se onkin vallankin eteläpäästään huikean kaunis! Aikaakin on, että saatamme pysähdellä. Myös Kumlingen kirkon ehdimme käydä katsastamassa päällisin puolin, ovet ovat kiinni. Sääli, sillä kirkon maalaukset ovat kovasti saman tyyliset kuin ovat nykyisessä virkakirkossani ent. Uusikirkko TL:ssä. Rakennusaikakin näkyy olevan samoilla hujakoilla.

Yhteysaluskin tulee odoteltuamme sitä tovin, ja alamme matkata kohti Brändön Torsholmaa. Sieltä on Åvaan 23 kilometriä, ja meillä on kaksi ja puoli tuntia aikaa. Hyvin sen ehtii. Mutta katsotaanpa sitä aikataulua… hei, siinä on joku poikkeavaa seikkaa ilmoittava merkki… Ja merkkien selityksessä sanotaan, että tuo klo 23.10 lähtevä lossi kulkee vain juhlapyhien aattoina ja että se pitää tilata. Vaan on siinä lautan puhelinnumero, ja minä karaisemaan kurkkua ruotsinkieliseksi ja kysymään, että kulkeeko klo 23.10 vuoro tänään.
– Nej, vi kör den inte i dag
– Vad er den senaste tur i dag?, kysäisen.
– Klockan tjugotvå fem. Kommer ni eller inte.
Matkaa on 23 kilometriä ja aikaa tunti ja vartti. Kysäisen vaimolta, hän nyökkää. Onhan meillä ne riippumatot, jos ei ehditä.
– Kommer ni eller inte, tivaa lautturi, ja sanon, että kyllä me tullaan.

Siitäpä tuleekin semmoinen pyöräily, ettei paremmasta väliä. Google maps sanoo, että tunti viisi minuuttia, mutta että raskaat pyörälaukut ja liki kuusikymppiset pyöräilijät. No, kokeillaan. Siinä sitä sitten vintataan niin paljon kuin jaloista lähtee. Miten ihmeessä saarella voi olla koko ajan ylämäkeä, tuskailen mielessäni. Paita kastuu hiestä, syke on varmaan puolentoistasadan tienoilla. Alun perin saapumisajaksi on Google luvannut 21.54. Kun vilkaisen kännykkää jokusen kilometrin jälkeen, saapumisajaksi on arvioitu 21:55. Saapuminen karkaa pikku hiljaa minuutti kerrallaan eteenpäin. Ohitamme hienoja kohtia, joihin epäilemättä toisissa olosuhteissa pysähtyisimme kiikaroimaan ja valokuvaamaan…. ensi kerralla sitten, puuskutan ja poljen raivokkaasti.

Miten meidän kävi? No, kello 22:03 kaarran Åvan satamassa lossin kannelle ja samassa kaartaa parempi puoliskokin. Toista lossimiestä näkyy naurattavan, hän kääntelee hydrauliikkavipuja ja nostaa kulkusillan irti, yrmeämpi-ilmeinen kuljettaja ajaa tuon mutkaisen, vajaan kilometrin mittaisen reitin hymyilemättä. Enempi törtevän näköisenä se siellä ylhäisessä kopissa ohjausvipuja vai mitälie kääntelee, ja väistelee epäilemättä kymmenien vuosien aikana kertyneellä ammattitaidollaan kaikki karikot. Seurailen lateraalimerkkejä, ja melkoisen kiharainen on reittimme. Mutta niin vain tulemme Jurmoon, josta olen saanut tekstiviestitse varattua yösijan. Menemme hiljaiseen entiseen kouluun, valitsemme tutun huoneen, lämmitämme nuudeleita ja pastakastiketta ja kömmimme levolle.

Heti seuraavana aamuna, siis tänä aamuna, kahdeksan jälkeen lautalle, siitä Vuosnaisiin menevään Viggeniin. Moneskos lauttamatka tämä oikein oli? Ei ole tullut laskettua, mutta monta niitä on ollut. Täällä on elämä vähän erilaista. Kuljetaan saarten välillä, kun yhteysalukset ja lossit ajavat. Entä jos tulee vaikka aivoverenvuoto tai sydänkohtaus tai halvaus? Ambulanssiveneitä kaiketi on, Merivartioston Super Puma lienee kuljettanut TYKSiin täältä välillä kriittisiä tapauksia. Ja naapurin kanssa on pärjättävä, kun se on kuitenkin aina siinä, ja itse on tässä, vaikka mikä olisi. Näitä mietiskellessä Viggen tulee Vuosnaisiin, josta on kuusi kilometriä Vartsalaan, jonka suuremmin fiilistelemättä poljemme jokusen pisaran tullessa alas.

Lossille saapuessa sääntö on se, että kun sinne saavut, niin se on juuri lähtenyt salmen toiselle puolelle. Niin on nytkin. Edessä on 20 minuutin odotus. Aikataulusta selviää, että jos vielä myöhemmin tulimme, niin sitten olisi ollut jo puolen tunnin odotus.

Vartsalasta sitten vain mäki ylös, ja ollaan siinä kirkonkylässä, jonka kirkkoon menosta Volter Kilpi kirjan kirjoitti.

Mukavaa on pyöräily Turunmaan saaristossa ja Ahvenanmaalla. Autoliikenne tulee ”purskeissa”, eli lautan saavuttua lähirantaan parin minuutin ajan ajaa autoja ohi tai vastaan, muuten voi ajella huoletta vaikka vasenta puolta. Kasvimaailma on erilainen kuin mantereella, metsät etenkin Ahvenanmaan maakunnan puolella paljolti lehtomaisia. Ja yhteysaluksilla matkustaminen on halpaa. Pyörästä voi joutua pulittamaan kuusi euroa, mutta itse käsitän, että kyllä siihen vielä meidän veroeurojakin tarvitaan, että semmoista infraa pysytään noilla seuduilla pitämään. Onneksi on ahvenanmaalaisilla itsehallinto, ettei Suomen liikenneministeri pääse näppejään lauttaliikenteisiin iskemään.

Ahvenanmaalla on ystävällisiä ihmisiä. Kökarissakin aina morjestavat tai sanovat hej tai goddag.


Mukavaa oli.

3 kommenttia artikkeliin ”Kevätpoljento Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla

  1. Olipa ihanaa lukea reissustanne! Monet noista saarista ovat tuttuja lapsuudesta, sukulaisilla oli mökkejä siellä sun täällä.
    Viimeiset vuodet olen viettänyt kesäpäiviä Houtskarissa. Fillaroimaan en enää rupea, menen sinne bussilla ja kaupalta minut haetaan autolla ja vielä on edessä yksi lossimatka ennen mökille pääsyä. Monta tuntia menee reissuun, kun lähtee Hgistä, mutta maisemat ovat ihania ja kolme lautta- ja yksi lossimatka tuovat vaihtelua maantiellä köröttämiseen.

    Olette te aika hurjia! Bussista kun katselee Rengastietä polkevia ihmisiä, niin aina hirvittää, kun tie on niin kapea.

    Tykkää

  2. Kiitos kommentistasi, Susu!
    Ei siinä Rengastien polkemisessa oikeastansa (Vilho Koskelaa lainatakseni) mitään hurjaa ole. Autoliikenne tulee sellaisissa minuutin-parin ryppäissä, jolloin voi ajaa tien reunaa tai väistää vaikka penkereelle. Enimmän osan aikaa ajaa vapaammin kuin hiljaisimman lähiön pyörätiellä.

    Liked by 1 henkilö

  3. äej

    ihan kuin ois ite tarakalla mukana ollu!

    Teillä sama kiire lautalle, kuin meillä aikoinaan Helsinkiin, kun laiva satamasta irtoamassa illalla ja me vielä tandemilla Imatraa aamupäivällä lähestymässä. Opeseurue odottamassa Länsisatamassa.
    Luotettiin jotta junaan Imatralla.
    – Kolme pyörä paikkaa, jotka myyty jo. Sitäpaitsi tandemilla ei mitään asiaa, ilmoitti lasiluukun takaa virkailija.

    Ei mitään mahkuja polkea Hesaan.
    Liftaamaan?
    Vaimo tienvarteen tandemiin nojaamaan ja mie metsään piiloon … Tosi pienet tsäänsit.

    – Kokeilkaas jos linja-auto ottais, kun on pyhä eikä niillä rahtia. Lähtee tuosta alhaalta tunnin päästä.

    Perillä oltiin just just niin kuin tekin.

    Ja viiden päivän polkuretki Hiidenmaa-Saarenmaa -suunnalla onnistui.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s