Tultiin aamuvarhaisella Tampereelle. Olisi nukuttanut vielä, nykyjunien makuuhytit ovat ihan mukavia. Mutta ei kun ylös hävyttömän aikaisin, ja ulos odottelemaan autovaunun purkua. Vaunuja oli kaksi kaksikerroksista, purkivat alakerran ensin, ja meidän auto tietenkin yläkerrassa. No, mikäpä on seisoskella aamuvarhaisella Tampereella autojuna-aseman pihamaalla, kun ei sada. Mutta toisaalta sangen pian oli se hetki, kun pääsi hakemaan autonsa pois, ja lähdettiin köröttelemään kohti kotia.

Laitilasta kissat hotellistaan kyytiin, ja sitten kotiin. Tässä sitä on sitten päivän verran oltu tässä maailman parhaassa paikassa. Paljoa ei ole jaksanut tehdä, vajaan viikon reissu vaatii tässä iässä palautumisen. Niinpä katselin tabletilta pari jaksoa sarjasta ”Hullu vuosi 1991”. Minulla oli noihin aikoihin niin paljon omia murheita, ettei Neuvostoliiton hajoaminen tai Suomen talouden pohjakosketus hirveästi liikuttanut. Oma pohjakosketus oli alkanut jo vuonna 1990, ja sitä kesti aina vuoteen 2003 asti, jonka jälkeen alkoi viisi vuotta kestänyt nousu upottavalta rämeeltä kovan maan reunaan, joka kova maa jalkojen alle löytyi vuoden 2008 huhtikuussa.

Olen kaiketi loman syvävaiheessa, enkä paljoa työasioita ajattele. Sitäkin enemmän edellisen hallituksen taksiuudistusta, jonka kaunista hedelmää mukava naapuri tilitti tuossa pihassa hyvinkin puoli tuntia.

Oli hän nimittäin ortopedisessä leikkauksessa ollut kesäkuussa. Leikkaus oli mennyt hyvin, ja hoitava sairaala kotiutti hänet normaalisti, oli hommannut oikein Kela-taksin.

Taksi oli ollut ryökköisen likainen sisältä ja päältä, penkeillä oli ollut kaikenlaita tavaraa, yksi penkki yltä päältä koirankarvoissa, kuljettaja töykeä, ja mikä pahinta, polvileikkauspotilas ei ollut saanut edes jalkaansa suoraksi. Taksi oli rytyytellyt ihme kinttupolkuja, kuljettaja oli kieltäytynyt antamasta potilaalle puhelinta tämän omasta käsilaukusta, joka oli potilaan takana, oli kieltäytynyt laittamasta matkustamoa lämpimäksi, vaikka potilasta paleli, . Loppumatkasta oli vielä tullut rengasrikko, eikä taksissa ollut vararengastakaan, kuljettaja oli kysynyt kyydittävältään, missä tässä on huoltoasema…

Niin. Näin se sääntelyn purku tässä tapauksessa toimi. Sääntö-Suomessa ehkä sittenkin oli puolensa… Minun polvileikkaukseni tapahtui vuotta ennen taksisääntelyn purkua. Kelataksilla minäkin kotiin tulin. Auto oli siisti ja tarkoitettu nimenomaan ortopedisistä leikkauksista toipuvien kuljetukseen. Lonkkaleikkauspotilas matkusti paareilla, minä tilavalla istuimella, että sain polveni suoraksi. Kuski normaali reteitä puhuva taksikuski, mutta silti kohtelias ja tinkimättä sairaalasta saatuja ohjeita noudattava. Kun kävin apteekista tropit hakemassa, kuski virnuili, että on miehellä luja luottamus Crocseihin, sellaiset minulla oli jalassa. En pahoittanut mieltäni, kun juteltiin mukavia koko sataviisikymmenkilometrinen….

Lomaa on jäljellä vielä kaksi viikkoa. Vielä ei tarvitse sanoa, että voi ei.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s