Eilen oli ikävä sää. Sanoi vettä koko päivän, ja kun kävin juuri sademittarin lukemassa, niin arvioon jouduin. Mittarin asteikko nimittäin loppuu 40 milliin, ja se kokoajakin oli ihan täynnä. Kun illalla jokaperjantaiselta pipe-hiihdolta kotiuduttiin, auton lasinpyyhkijöitä sai käyttää jatkuvalla nopeudella, kuitenkin sillä hitaammalla, jota sitäkin harvoin tarvitaan. Niinpä valistunut arvioni on, että vettä tuli eilisen ja viime yön aikaan liki 60 mm, ja samaa kertoo vaikka tuo kotimme lounaanpuoleisista ikkunoista näkyvällä pellolla lilluva vesi, hulasvesi.

Vaan tänä aamuna taivas oli syksyisen hailakansininen. Lauantaipäivä oli melko harvinaislaatuinen, sillä on työpäiväni, mutta koko päivänä oli vain yksi työtehtävä, viimeinen palvelus muistotilaisuuksineen kaupungin kodista katsottuna kauimmaisessa reunassa, samanlaisessa maalaiskylässä, missä itsekin asustelen, tämän ns. kaupungin pohjoisessa päässä.

Omainen, johon olin ollut yhteydessä, ilmoitti pois mennen toivomuksen olevan, että ei kirkossa, koska hän ei siihen kuulunut. Siunaus tosin oli kirkollinen, ja oli tuo omainenkin oikein rippikoulun käynyt. Minä että jos sää on hyvä, niin toki ulkona, mutta että jos sataa niin jos sitten siellä kirkossa.

Kysyi omainen, jotta voisinko laulaa Eino Leinon runoon sävelletyn laulun haudalla. Minä siihen, että olen sen satoja kertoja esittänyt, että kyllä se minulle passaa. Ja laulettiin siellä virsiäkin. Ja muistotilaisuuteen vasiten pyysivät, että jos siellä laulaisin Kristallivirran ja Niin kaunis on maa. Sanoin senkin minulle passaavan oikein hyvin, sillä näitä samoja lauluja on toivottu kymmenet jollei sadatkin kerrat tämän ns urani aikana.

Ymmärsin jotenkin, ettei kirkon touhut oikein nappaa jälkeläisiäkään, ja niinpä menin paikalle ajatellen, että tässä sitä taas ollaan tuputtamassa jotain, mistä ei välitetä.

Miten kävi?

Papiksi sattui eläköitynyt naispastori, jolla oli ollut aikaa kohdata, jutella, kuullella omaisten kertomuksia poismenneestä. Kanttoriksi satuin minä, jonka kirkkaan otsan orvasketeen on jo ammoin tullut vako.

Pastori, johon tutustuin ensi kertaa ikätoverini ja tuttujen kyläläisten lapsen siunauksessa toistakymmentä vuotta sitten, on vanhemmiten vain petrannut. Sanoi pois menneen jälkeläinen, ettei ollut osannut kuvitella, että pappi voisi olla tuollainen. Että joka puhuu niin, että se puhuttelee häntä. Minä sanoin, että ymmärrän kyllä yskän hyvin. Sillä kirkkojen sakastien seinät ovat täynnä valokuvia ankaran ja synkeän näköisistä miehistä, joilla on liperit kaulassa, tukka suittu ja tärkätty papinpaita ja rypytön kaftaanintakki päällä. Sanoinkin ihmetelleelle jälkeläiselle, että Markku Tynkkysen (pappishehkilö) kirjassa Keltainen Taunus ja muuta elämänmenoa on semmoinen luku kuin Miestenhuone, jossa kokouksen jälkeen ajatuksiaan kokoamaan jäänyt kirkkoherra miettii mielessään edeltäjiensä kuvia katsoessaan, että niin ovat ankaran ja synkän näköisiä, kuin juuri olisi todistettu, ettei mitään Jeesusta ole koskaan ollutkaan. Ja sitäkin koetin sanoa, ette ei ne enää semmoisia ole kuin silloin, kun ripille pääsitte, ja minäkin pääsin. Se oli ilotonta ja ankaraa kirkon touhu niihin aikoihin.

Mutta tämän tänään työkaverinani olleen pastorin puhe oli lämmin, osaa ottava ja pois menneen hyviä ominaisuuksia korostava, vaikka oli pois mennyt kirkon jättänytkin.

Ja mitä kävi sitten jatkotilaisuudessa? Pastori hoiti hommansa niin, että ihmiset kokivat tulleensa kohdatuiksi, ja että heistä välitettiin. Minä toteutin toivomukset, eli lauloin Kristallivirran ja Niin kaunis on maa. Jotenkin ne väkeä koskettivat, sillä sekä tytär että pojat sanoivat tykänneensä.

No, tuo on minun työtäni. Sitä minä ja lukemattomat muut kirkon työntekijät teemme kaiken aikaa. Parhaimmat ovat kuin tuo tänäinen pastori, itse luen itseni keskivertotekijöiden joukkoon. Ja sen sanon vielä ja painokkaasti, että ihan eniten tykkään tavallisista ihmisistä. Semmoisista, joilla ei ole mitään merkittävää yhteiskunnallista tai muutakaan asemaa.

Heidän joukossaan viihdyn, ja heissä olen kohdannut kotoisan ilmapiirin. En niinkään merkittävissä asemmissa olevista tai joistakin superuskovaisista.

Mutta joidenkin ihmiseten seurassa on vain hyvä olla, ja tänäiset kohtaamani ihmiset ovat sellaisia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s