Viime vuonna teimme kolleegan kanssa ensimmäisenä adventtisunnuntaina oikein ratioon kirkonmenot, ja olihan siinä tietysti pappejakin mukana. Sen jälkeen alkoi toinen koronasulku, ensimmäisen alettua saman vuoden maaliskuussa.

Sunnuntaina laulettiin hoosianna kaksikin kertaa, aamulla nykyisessä virkapaikassani, jossa työkaverinani on se ihana perheenäitipappi, jonka vaikutuksesta hoosiannalle löysi tiensä pitkälti toistasataa ihmistä. Se on ollut ihan sama juttu pitkin syksyä, syyskuun messuissa oli sellaiset 60-80 ihmistä, loka-marraskuussa joka kerta yli 100. Illalla oli ensimmäiset kauneimmat joululaulut tuossa pitkäaikaisessa virkakirkossani, joka on oikeastaan nykyään toinen kirkko, josta vastaan. Ensimmäisenä se 1300-luvun lopulla rakennettu, tämä toinen nelisensataa vuotta myöhemmin pykätty.

Se joululaulutilaisuus (jossa hoosiannakin laulettiin) oli ensimmäinen, jossa tarkistettiin koronapassit. Yhden porukan tarkastajat joutuivat käännyttämään pois, kun ei ollut koronatodistusta tai edes rokotustodistusta tai -korttia näyttää.

Lueskelin tänään ilmestyneen paikallislehden silmäillen. Yksi mielenkiintoisimpia on tietenkin tekstiviestipalsta, joka on äärimmäisen löysäkätisesti toimitettua kansalaisjournalismia sanan vulgääreimmässä merkityksessä. Siellä otettiin kantaa niin koronapassin puolesta ja etenkin sitä vastaan. Mopoilijat ovat nyt kylmien tullen jättäneet ajokkinsa talleihin, joten heistä ei ole tarvinnut nillittää, ja ilmeisesti koirien jätöksetkin on muistettu Hauska-merkkiseen koirankakkapussiin korjata ja viedä pois. Lumen mahdollisesti tultua kakat toki jäävät sitten asukkaiden riemuksi, ja nillittämisen aika on maalis-huhtikuussa ensi vuonna. Vaan oma havaintoni on se, että hiihtoputken parkkipaikka asuu yhtä törkyisenä kuin tähänkin asti, kun Volkswagen Aktiengesellshaft- tai Bayerische Motoren Werke- yhtiön valmistamilla automobiileilla liikkuva lippalakkisakki jättää nakkikioskilta tai hampurilaisravintolasta mukaan ostamansa eväitten kääröt siihen maahan lojumaan siihen kohdalle, mihin ne avatuista sivuikkunoista pudottaen jäävät.

Mutta isompi asia on toki se, että kaupunkimme on ampaissut koronaluvuissa suhteutettuna väkilukuun ihan sinne maan kärkikastiin. Niinpä tämän kaupungin ja yhden naapurikunnan yläkoulut suljettiin tänään, ja oppilaat siirtyivät etäopetukseen. Siitä sain kouriintuntuvan havainnon eilen, kun menin nykyisen virkapaikkani yläkoululle siinä aikomuksessa, että harjoitutamme opettajan kanssa bändiä. ”Sorry, en ole ehtinyt soittaa siitä sinulle, kun tuli päätös vasta tunti sitten. Kaikki on peruttu ja koulu suljetaan huomenna”, jutteli opettaja, ja kyllähän minä ymmärsin. Kun en halua, että koteihin tukehtuu kuoliaaksi ihmisiä, kun teho-osastoille tai edes sairaaloihin ei enää mahdu.

Jotenkin näinä päivänä on ollut ikävä Urho Kaleva Kekkosta, tai jotakuta hänen kaltaistaan. Häntähän on jo reilut kolmekymmentä vuotta uskallettu haukkua, kun hänet haudattiin alkusyksystä 1986. Muistan oikein hyvin kun vuonna 1976 VR:n junansuorittajat menivät lakkoon, kun halusivat eläkeikänsä alennettavan 63 vuodesta 58 vuoteen. Näin tuumi Urkki: radio- ja tv-puheesta, jonka hän piti 10.11.1976 rautatievirkailijoiden lakon johdosta. Pieni avainryhmä, 670 junansuorittajaa, vaati eläkeikänsä alentamista 63 vuodesta 58 vuoteen. Kekkonen paheksui lakkoa ja ilmoitti päättäväisesti: ”Tasavallan presidenttinä en tule allekirjoittamaan mitään sellaista lakia tai asetusta, jossa lakossa olevan virkamiesryhmän eläkeikää alennetaan lakon lopettamiseksi. Tähän minulla on valtiosäännön antama valtuutus. Tämän pitäisi olla selvää puhetta.”

Nyt pitäisi jonkun viisastelevista oikeusoppineista huolimatta sanoa: ”Nyt, s—-na, menette hakemaan sen piikin, ettette sairastu pahaan koronatautiin ettekä sairastuta muita. Tämän pitäisi olla selvää puhetta.”

Mutta jos joko presidentti tai pääministeri tai edes sosiaali-ja terveysministeri tai THL:n ylilääkäri näin sanoisi, saisi hän kimppuunsa viisastelevat oikeusoppineet, iltapäivälehdistön, YLEn ja Helsingin Sanomain toimituksen ja disinformaatiomedian. Timo Haapala kirjoittaisi kolumnin diktaattorin elkeistä. Juuri tänään, kun kävin kaupasta työstä tullessani hakemassa linnunruokaa ja konkurssihakemuksen jättäneen firman valmistamia Mozart-kuulia, luin iltapäivälehdestä, että muuan kuuluisa näyttelijä, jota tuijotimme Salkkareissa parikymmentä vuotta sitten ja vähän myöhemminkin, oli kahdesta rokotuksesta huolimatta joutunut olemaan peräti kolme päivää sairaalassa.

Hän selvisi kolmella päivällä, mutta miten olisi käynyt, jos ei olisi rokotuksia ottanut….?

Mutta mitä minä tätä ihmettelen. On suurempiakin ihmeitä nähty. Italiassa oli semmoinen pääministeri kuin Silvio Berlusconi, Ranskassa odottaa vuoroaan Marine Le Pen, Unkarissa on Orban, Brasiliassa Bolsanaro, Puolassa Mateus Morawiezki tai jotain sinne päin. Tai onko sekään ihme, laillisestihan heidät kaikki tehtäviinsä valittiin, ja sitä ovat mainittujen maiden ihmiset saaneet, mitä ovat tilanneet. Äänestämisessä ei ole kuluttajansuojaa, kuten havaittiin vuoden 2015 vaalien jälkeen meilläkin. Aika moni ei tykännyt silloisesta komennosta. Nyt ei tykätä nykyisestä komennosta, ja epäilemättä valta vaihtuu taas. Sehän minulle sopii niin kauan, kun ihmisiä ei haeta kuulusteltavaksi ja hakattavaksi.

Hmm. Huomaan puhuneeni itseni pussiin. Arvostelin tuossa äsken oikeusoppineita, jotka viisastelevat. Anteeksi.

Mutta jotenkin silti arvelen, että ihmisten terveys ja sen turvaaminen ovat kuitenkin semmoisia asioita, jolloin normaaliaikojen perustuslain yli voi hyvin kävellä. Kuka ihmeessä haluaisi joutua teholle letkuihin? Tai vielä karmeammin, tukehtua hapen puutteeseen, kun keuhkot eivät enää toimi.

Olen käynyt armeijan, vähän yli neljäkymmentä vuotta sitten. Siellä kuvailtiin kriisiaikoja niin, että kansalaisoikeudet laitetaan tilapäisesti sivuun yleisen edun takia. Korkeimpana ihanteena oli maan itsenäisyyden säilyttäminen. Tuota voisi vähän mukailla. Entä jos ihanteena olisikin mahdollisimman monen ihmisen hengen ja terveyden säilyminen?

Mutta joo. On tulossa toinen adventtisunnuntai ja vielä itsenäisyyspäivä, jotka ovat työpäiviäni. Launtaina olen vapaalla johtuen eräästä henkilökohtaisesta tapahtumasta. En muista, koska aikaisemmin olen ollut messussa toisena adventtisunnuntaina. Sanajumalanpalveluksissa olen ollut kaiketi. Itsenäisyyspäivänä on kahdet kirkkokomennot. Varmaan Sibeliuksen Finlandian urkusovitusta Herbert M. Frickerin sovituksena tulee soitettua ainakin osin. 2. adventtisunnuntaina ajattelen vähän improvisoida, saan avukseni renessanssiajan lauluryhmän, ja vielä lopetan messun J.S.Bachin upeaan Leipzig-koraaliin Von Gott will ich nicht lassen. Niin, ja vielä iltasella lauletaan kauneimpia joululaulua virkakirkossani. Kilkuttelen Kawai-pianoa ja vähin soittelen urkujakin.

Näin kuluu aika, ja menee elämäni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s