Eli sekavaa reflektointia päivän lehdistä silmiin tarttuneista ja mieleen juolahtaneista asioista.

Pari vuotta ennen syntymääni Chuck Berry teki semmoisen klassisen rock-laulun kuin että Johnny B. Goode. Se kertoo alkeellisessa majassa asuvasta pienestä pojasta, joka ei koskaan oppinut lukemaan tai kirjoittamaan kaksisesti, mutta soitti kyllä kitaraa tosi hyvin. Istuskeli rautatien vieressä soittelemassa, ja sovitti soittonsa veturin jyskytyksen rytmiin ja näin hämmästytti ohikulkijat. Äitinsäkin sanoi hänelle, että sinusta poika tulee suuri tähti, jota ihmiset kaukaakin tulevat kuuntelemaan. Että kenties jonakin päivänä nimesi on suuren areenan valotaulussa, tänä iltana Johnny B. Goode!

Tämä on tyypillinen hourekuva, visio. Niin musiikissa, urheilussa, kaikessa muussakin tulee silloin tällöin näitä tuhkimotarinoita. Kuinka köyhistä oloista nouseekin kaikkien ihailema kirjailija, maalari, laulaja, soittaja, potkupalloilija, jolla on kaikkinaista, mitä vain toivoa saattaa.

Useimmat joutuvat tyytymään tavalliseen elämään. Soittajista, laulajista, kirjoittelijoistakin. Ja jos on hyvä niin muusisissa kuin fyysisissäkin taiteissa, on vielä jostain löydettävä se, joka siitä jotain maksaa. Allekirjoittanut on sangen etuoikeutettu, kun sangen vaatimattomilla avuilla sentään nauttii palkkaa virasta, mutta myötätunnolla ajattelen vaikka kevyen musiikin soittajia, joilta viime vuodet ovat kerta kaikkiaan vieneet leivän suusta.

Tämä oli semmoisena johdantona siihen, mikä pisti tämän päivän Helsingin Sanomista, sieltä verkkoversion alkupuolelta, silmään, eikä ensimmäistä kertaa. Opettajat ovat huolissaan lukutaidosta, ja koululaisten sanavarastosta. Oppilaat saattavat kysellä, mikä on vaikka sellaisten sanojen kuin huveta tai jylhä merkitys.

Arvelen, että kyse saattaa olla näistä pienistä kapistuksista, jollainen meillä miltei jokaisella on taskussamme ja ehkä melko paljon käsissämmekin. Kun olen näinä vuosina vieraillut rippileirillä, niin on havaittavissa se, että nuorelle on tuskallinen kokemus, jos kännykkä ei ole kädessä ja ei pääse someen kavereiden kanssa. Tai mitä tehnevätkään, en osaa tarkalleen sanoa.

Tohdin arvaukseni esittää, koskapa itselläkin ensimmäiset kymmenen vuotta näiden verrattomien vehkeiden kanssa on saanut aikaiseksi samanlaista käyttäytymistä. Lukeminen, siis oikeiden kirjojen lukeminen, on jäänyt vähemmälle. Toki sitä merkittävämpiä on tullut luettua mainittuna ajanjaksona. Niin kuin vaikka Dostojevskin Karamazovin veljekset, niin kuin vaikka Volter Kilven Alastalon salissa, niin kuin vaikka Mika Waltarin keskeinen ”vakavampi” tuotanto, osa siitä toki kertauksena. Mutta niin on minulle käynyt, että uudempi kirjallisuus ei ole jostain syystä käsiini löytänyt. z

Eli en ole mikään moralisoimaan lapsia taikka nuoria. Sitä vain muistelen, että omassa teini-iässäni ja pitkälti yli kaksikymppiseksi kävin kirjastossa viikoittain, ja luin kaikki lainaamani kirjat. Romaaneja, henkilöhistorioita, muistelmia. Liekö siitä johtuvaa, että kaiken sorttiset politrukit saavat minusta kenties kohtelian, mutta vähän Aukusti Päätalon tapaisen kuuntelijan, joka kyllä ei suurta ääntä pidä, mutta pysyy silti kannassaan…

Ja varmaan kaikkina aikoina, ainakin tänä, jolloin tiedonvälitystä on ollut, nämä Johnny B. Goodet ovat olleet kaikkien huulilla. Miksi eivät olisi olleet. Tottahan poikkeuksellinen lahjakkuus poikii poikkeuksellista kirjallisuutta, taidetta, musiikkia ja niin edelleen, ja sitä sopii ihastella ja siitä elämyksiä saada. Mutta näitä ihmisiä, naisia ja miehiä, ei ole läheskään joka kylässä eikä kaupungissakaan. Se opettajan tai vanhemman lehtorin välillä äreäkin katse ja kehotus ajatella, että olen sittenkin kaikesta erityisyydestäni huolimatta ihan tavallinen, ja minun on ponnisteltava päästäkseni edes siihen tavalliseen elämään käsiksi.

Minun elinaikanani tuo tavalliseen elämään käsiksi pääseminenkin on muuttunut. Vielä alle parikymppisenä, 1970- luvun lopulla ja 1980- luvun alussa, sitä saattoi päästä johonkin tehtaaseen, rakennukselle tai bensa-asemalle töihin vaatimattomammillakin meriiteillä. Palkka ei kaksinen ollut, mutta kyllä sillä eli. Muistatteko Martti Miettusen hätätilahallituksen? Työttömänä oli oliko se nyt 60000 vai 80000 ihmistä. Toissa vuoden lopulla työttömiä oli 351600 Tilastoksekuksen mukaan. Että mikä on vuoden 2020 lopun tila, jos alle sadantuhannen työttömyydellä se oli hätätila? Eipä siinä taida monella juuri muuta toivoa olla kuin tämä Johnny B. Gooden konsti, jos sattuu nyt jotain erityislahjakkuutta olemaan… Eikä edes siitä taida olla juuri nyt apua. Mitäs kun taas pistää se pöpö meidän olemaan hissukseen ja menemättä juuri mihinkään.

Tämmöisiä liikkuu kuusikymmenvuotiaan päässä tänä aamuna.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s