Sattuu olemaan niin, että nuorena miehenä tykkäsin kovasti Neil Youngin ja Joni Mitchellin musiikista, ja taidanpa tykätä vieläkin, vaikka skaala on laajentunut noista päivistä suorastaan eksponentiaalisesti.

Nyt ovat nuo nuoruuteni suosikkilauluntekijät päässeet paistattelemaan julkisuudessa muun seikan kuin ihanien laulujensa vuoksi.

Tässä pohdin, että toisaalta nyökyttelen päätäni. Menneen maailman miltei dinosaurukset ärähtävät, ja se on tavallaan oikein. Jos joku sitten heidän matkassaan jättää sen suoratoistopalvelun, niin sehän olisi komeaa jaloillaan äänestämistä. Minäkin vaihtaisin heti, mutten ole tuota potivaita pitkään aikaan käyttänyt. Olin pitkään vallan ilman mitään suoratoistopalvelua, kun on noita levyjä ja vanha kunnon iPod Classic, johon sopii musiikkia koko elämän ajaksi. Mutta toisaalta on niinkin, että nuo 40-50 vuoden takaiset ikonit edustavat mennyttä maailmaa, eikä tämän humpuukipodcastin ystävät välttämättä osaa sanoa muuta kuin että who the f—k are Mr. Young and Ms. Mitchell?
***
Mutta mutta. Eihän tämä mitään uutta kaiketi ole. On jo hirveän kauan siitä, kun Marcus Tullius Cicero (106-43 eKr) huokaili aikoja ja tapoja, ja reilut 2000 vuotta on siitä tulla töpsötelty näihin päiviin saakka. Isä kertoi, että kun hän nuorena miehenä osti radion, niin pappa oli hänelle puhumatta pari viikkoa, niin pani pahakseen nuoren miehen kotkotukset.

Vähänkö sitä on disinformaatiota ollut. Jari Tervo on todistellut hiljattain televiisiossa ja suoratoistossa tuntikaupalla sarjassa Kylmän sodan Suomi, että silloin sitä vasta disinformaatiota oli. Ja kyllähän se jo silloin tajuttiin, mutta mikä lie esti lyömästä nyrkkiä pöytään ja sanomasta että olokaahan siinä. Mahtaako nykyisen historioitsijaksi pyrkivän kirjailijan poika vaikka perata sitten neljänkymmenen vuoden päästä tätä päivää isänsä lailla? Että miksi vuonna 2020 ei suitsittu ihmiskunnalle vahingollisia väitteitä. Mahtaa olla tämän päivän suoranainen kuolinuhriluku jopa suurempi ainakin Suomen mittakaavassa kuin sen suomettumisen – mitenkään suomettumista puolustelematta.

Vaan miten siitä hirveästä suomettumisesta selvittiin? No he, pitämällä oma pää kylmänä ja ajattelemalla, että kyllähän on ontta ilman alla ja puhetta sopii vaikka minkälaista.

Mutta kyllä Neil Young ja Joni Mitchell silti tekivät hienoja lauluja, vaikka nyt mielensä pahoittivatkin.

Katsotaanpa eräänlainen somekeskustelujen edeltäjä viidenkymmenen vuoden takaa. Tuolloin vastaus ei ollut ihan yhtä salamannopea kuin nykyään, mutta sohaisuun tuli kuin tulikin vastaus, samalla alustalla, kuten nykyisin sanottaisiin. Neil Young teki laulun Southern Man, ruoti siinä etelävaltioiden rotuerottelua. Alabamalaisen rock-yhtyeen Lynyrd Skynyrdin jäsenet puolestaan pahoittivat tästä kovasti mielensä, ja tekivät vähintään yhtä klassikoksi tulleen laulun Sweet Home Alabama. He kun näkivät kotiseudussaan hyviäkin puolia.

Ja tiedättekö mitä. Neil Young ja Lynyrd Skynyrdin Ronnie van Zandt olivat kavereita keskenään, ja kunnioittivat toisiaan lauluntekijöinä. Ronniellehan tuli valitettava ennenaikainen kuolema lento-onnettomuudessa vuonna 1977 muistaakseni.

Mutta entäs se Joni sitten, oikealta nimeltään Joan Armstrong taitaa olla hän. Tämä leidi teki minusta ihan tosi hienoja laulua, parhaimmillaan hän on tarinankertoja vailla vertaa, kuten vaikkapa Amelia Earthartin tarinasta tekemänsä laulu. Ja samoin etenkin tuo Hejira- albumi, josta laulu on lohkaistu.

Näin sitä vain kanttorismies maailmallisia miettii tänä keskiviikkoaamuna. Vaan ulkona on kaunis talvipäivä, lunta höytii kuin jouluaaton idyllissä, ja siivekkäät ystävät tarvitsevat ruokaa. Siispä rynttyyt niskaan ja auringonkukan siemeniä ammentamaan ruokinta-astioihinsa.

Hyvää jatkoa, ystäväni. Antaa halullisten tarttua lillukanvarsiin, pietään myö peä kylymänä.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s