Kumman ottaisit ennen, ikuisen maanjäristyksen vaiko ikuisen tulivuorenpurkauksen? Entäpä miten on, ruttoko olisi kivempi vaiko kolera.
Tuon kokoisia asioita ne Euroopan päättäjät joutuvat nyt miettimään. Täällä pienessä Suomessa, johon olen syntynyt, ja jolle maalle olen vannonut kesällä 1980 sotilasvalan, on nyt virinnyt kova innostus liittyä Naatoon. On kuulemma jo semmoinen kansalaisaloite, notta on järjestettävä kansanäänestys asiasta.
Äijän aivot (tai jotkin sen tapaiset) menevät vähän solmuun. Kun se presidentti, jota vielä kuluneena vuonna on reposteltu, liki 34 vuotta kuolemansa jälkeen, oli sitä mieltä, että Suomi ei ole tuomari vaan lääkäri näissä konflikteissa. Ja minä olin yli 20- vuotias, kun hiän pahoin sairaana joutui kaiketi harmikseen lopettamaan. Ei kun taisin täyttää vähän sen jälkeen.
En ole ollut järin ihastunut Naton toimiin menneinä vuosikymmeninä. Sanottakoon samaan hengenvetoon, että en kyllä tuon vennäänmaankaan. Ei se ole mukava naapuri. Arvaamaton ja välillä keljukin se on. Monesti olen ajatellut tätä isänmaata ja tuota naapurimaata verrata niin, että on semmoinen soma, pieni, mutta hyvin hoidettu talo, joka on kovalla työnteolla saatu kukoistamaan. Sitten siinä vieressä on kartano, jota isännöi rökälemäinen liivijengi, mutta jolla on maita ja mantuja, niissä hyviä luonnonvaroja vaikka miten, ja vaikka niitä vähän hutoityönä hoidetaankin, niin siellä sitä vain riittää ja riittää, ainakin sen liivijengin johtajille.
No joo. Olisiko kuitenkin vain ihan tavallinen supervalta, joka tykkää sanoa, milloin pelut on pieniä. Ei ole Kiina sen parempi, ja aika kelju se Ameriikka on osannut olla. On ollut minusta jotenkin hieno, kun ei ole kovin kompuksessa niitten kanssa oltu. YYA-sopimushan se oli silloin muinoin, ja sitten on ollut se Naaton rauhankumppanuus vai mikä se oli.
Mutta onko nyt sitten esissä se hetki, että josko sinne Naatoon. Ihan sillä, kun Ukraina ja Valko-Venäjäkään ei ole liittoutuneet, eikä niillä järin hyvin taida nyt mennä.
Onnekseni – ja varmaan kaikkien muidenkin onneksi – päätän vain omista asioistani ja siitä, mitä virsiä huomenna tuossa lähikirkossa lauletaan. Siinä sitä on vastuuta minulle nokko.
Mitä jos pysyttäisiin puoluettomaana, silti kyselen. No siinähän kävisi sillä lailla, että jos tuo kelju naapuri alkaisi pullistelemaan ja rajan yli tulemaan, niin sissisodaksihan se menisi. Eihän niitä pysäytetyksi saisi meidän väellä eikä vehkeillä, että ainut konsti olisi tehdä niille kiusaa sissitoiminnalla. Tilaisuuden tullen tuhota niiden tukikohtia ja sabotoida niiden vehkeitä ja sitten äkkiä karkuun.
Entäpä sitten, jos Naatoon mentäisiin mukaan? Olisihan siinä sitten sikäli kun se Ville Vallattoman näköinen ukko ei pääse takaisin Valkoiseen Taloon, amissioonia takana, jos tuo kelju naapuri meinaisi ahdistella. Mutta sitten tulisi aina vähän väliä niitä sinkkiarkkuja tuolta maailmalta. Naatohan vähän väliä käy asettamassa milloin mitäkin kapinallisia tai kansannousuja tai mitälie, ja raatoja tulee myös Naaton sotilaista.
Vaikka ajattelisin aivoni ihan hikisiksi näiden kanssa, niin en pääse puusta pitkään. Ei ole minulla sellaista kypsynyttä järkinäkemystä, jonka osaisin monipolvisesti ja faktoihin pohjautuen perustella. Epäilen, että lisäkseni saattaa olla samalla pohjalla moni kannattaja kuin vastustajakin.
Loppulausumani on se, että ihmiskunnan historiaa tunnetaan jokusia tuhansia vuosia, mutta ihmiskunta ei ole oppinut historiasta isossa kuvassa yhtään mitään. Välillä ihmiskuntariepu sotii itsensä henkihieveriin ja perikadon partaalle, sitten kun ne lopettavat, niin ne vähän aikaa parhaassa tapauksessa muistaa, sen verran aikaa, kun keskuudessansa kulkee silmäpuolia, raajarikkoja ja mieleltään järkkyneitä. Mutta sitten kun ne jossain vaiheessa, ne invalidit ja veteraanitkin kuolevat, niin heidän kärsimyksiään ei muisteta. Tai sitten jos on kyseessä suurvalta, niin nehän on aina sotajalalla. Ja varjele, kun semmoisen suurvallan johtoon tulee hullu koira, kuten nyt on päässyt käymään… Ei ole kaukaa haettua verrata naapurin isännän touhua Aatun touhuihin 1930-luvulla. Kummallakin on agenda. Täysin mielipuolinen agenda, mutta he itse uskovat siihen, ja saavat mukaansa muitakin. Kumpikin aloittaa parantamalla auksi kansalaisten olosuhteita. Kummallakin on syyllinen taannoiseen ahdinkoon. Kumpikin aloittaa aikeidensa paljastamisen valloittamalla toisesta, itsenäisestä maasta alueita muun maailman katsoessa hämmentyneenä vierestä. Tällä nykyisellä sankarilla on vielä se iso vaihde vetämäti päälle, mutta ei hyvältä näytä.
Mikään ei olisi mukavampaa kuin olla tässä asiassa erehtynyt ja joutua naurunalaiseksi.
Äijäblogi IV 