Kiirastorstai on ollut näihin asti aika lailla sellainen 1960- 70- lukulainen. Ääritapauksissa ainut vuoden päivä, kun tarjolla on ollut osallistuminen Ehtoolliseen.

Pahoittelen rakkaat ystävät tätä kirkollista kontekstia nyt. Mutta olen kirkon työntekijä, enkä ollenkaan vastentahtoisesti, vaan enemmänkin vakaumuksellisesti.

Minulla oli tänään hoidettavanani kaksi messua. Messu on siis jumalanpalvelus, jossa on tarjolla ehtoollinen, siis se öylätti ja viini.

Toimin aika tavalla normaalin praktiikkani mukaan. Soittelin urkuja ja vähin pianoakin, mutta tilaisuuden lopun tein itsellenikin uudella tavalla. Näin on toki fiksummat tehneet jo varmaan 20 vuotta, mutta minä tulen aina kaikessa jäljessä, en toki aina pelkästään omasta tahdostani.

Hilippasin urkuparvelta alas illan kummassakin messussa ehtoollisen jaon alettua, ja sammutin urut. Ehkä lauleskelin jotain, mutta lopuksi laulatin seurakunnalla ilman säestystä virren 77, Käy yrttitarhasta polku.

Päätalon kirjoissa se on tukkijätkien virsi. Urallani muistan tavalliset ihmiset, jotka sanovat tuosta virrestä, että voiko sitä toivoa. Kun se on niin kaunis ja hieno.

Ja minä, että kyllä voi! Se on minunkin lempivirsiäni. Ellei suorastaan lempivirteni. Niitä muita ovat kylläkin 369, Nyt päivä laskee, pilvi peittää ja 105, Aurinkomme ylösnousi sekä 600, Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan.

Minä olen siis semmoinen höpelö, joka ei pidä kristinuskoa ollenkaan huonona asiana, vaan paremminkin hyvänä. Kannatan sitä, ja itse uskon siihen, vaikka kuinka muuta puheltaisiin. En ollenkaan kiellä, etteikö sen nimissä olisi tehty pahoja asioita tai vääryyksiä, mutta tuokaa minulle asia, jonka nimissä näin ei olisi tehty.

Sanottakoon, että kunnioitan syvästi jokaisen ihmisen omaa kantaa tai asennetta, pyydän siis sitä vain ihan hiljaisesti omalleni. En tahdo pahaa kellekään.

Mutta siis, kun laulettiin tänään kahdessakin kirkossa tuo virsi 77 ihan plainchantina, ilman säestystä, niin oli kyllä hieno tunnelma. Miltei pyhä.

Advertisement

5 kommenttia artikkeliin ”Kun laulu puhuttelee

  1. Pappani lauloi virsiä päivittäin omassa huoneessaan. Muistan kaksi suosikkia, jotka ovat jääneet osittaisiksi korvamadoiksi yli 50 vuoden takaa, ja joita joskus soitan niin huilulla kuin saksofonilla. Sanat kummassakin virressä ovat erilaiset nykyään. Lakkauttihan Ruotsikin asevelvollisuutensa muutamaksi vuodeksi, kun kylmä sota päättyi, mutta palautti sen. Puhaltimilla soitan vain virsikirjasta 1938, en uudempia.

    1 ”Ah, kuinka taivaan valtakunta niin monelle on turha vaan.
    He nukkuu syvää synnin unta ja noudattavat himojaan,
    ja askareissa maailman he unohtavat Jumalan.”

    2 ”Ah ensin juoksin ylväsnä ja rohkealla miellä,
    luulin, että pysyä näin voisin Herran tiellä,
    vaan usein kaaduin kompasttuin….
    ja häpeään mäj ouduin.

    Ah, Herra pidä sanasi jalkaini kynttilöinä
    sen anna loistaa tielleni tähtenä heleänä…”

    Liked by 1 henkilö

  2. Niin, elokuvassa Nuoruuteni Savotat Riitun Veljeä -Neulikon Mattia näyttelee Aarno Raninen. Hän kohtauksessa kuolee tukkimetsään ja nostetaan pinon päälle. Tukkimiehet laulavat koruttomasti erään virren jonka numeroa en tiedä. Se kohtaus on jotenkin aidon oloinen vaikka en tiedä voisiko tuollaista aikoinaan ollut tapana tehdä? Tiedätkö mkä virsi on kyseessä?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s