Olen asioinut verkossa toimivassa kaupassa, jonka nimi tulee asiointialustasta ja se com perässä liki kaksikymmentä vuotta silloin tällöin, kun jotain sen myymää olen tarvinnut. Tähän asti asiointi on sujunut ihan kohtalaisesti, mutta tällä kertaa tuli kyllä semmoinen limbo, että halukkuus asioida jatkossa on vähintäänkin katkolla.
Korkeat polttoaineen hinnat ovat saaneet harkitsemaan vaihtoehtoisia liikkumismuotoja. Usein ajan puolesta ehtisin tehdä työmatkat polkupyörälläkin. 23-24 kilometriä suuntaansa. Nykymankelilla sen polkee vajaassa puolessatoista tunnissa suuntaansa, ja aikaa täytyy varata tietysti myös siistiytymiseen ja suihkussa käyntiin. Niinpä harkitsin jonkin aikaa sähköpyörän hankkimista, ja sitten päädyinkin sellaisen ostamiseen.
Kotikaupungin pyöräliikkeissä oli eioota. Ei kun nettiä selaamaan, ja niinhän tässä comissa sitten oli kuin olikin ominaisuuksiensa puolesta kelpo malli, jota vielä oli heti lähetettävissä viisi kappaletta. Ei kun tilaus sisään, ja näissä netissä tavaraa myyvien liikkeiden kanssa asioidessa viisastuneena en maksanut – se tästä vielä olisi puuttunutkin – vaan pyysin ja sain laskun, tai tilihän se niillä on. Tilaus sisään torstaina 19. toukokuuta. Valitsin kotiinkuljetuksen, sillä Raisiosta hakeminen tulisi maksamaan kuitenkin monta kymppiä, aikaa tuhraantuisi puoli päivää, eikä se paketti edes sopisi autoomme.
Sieltä kilahti sähköpostiin samantien tilausvahvistus, ja sitten vain odottelemaan. Toistan: tilaamaani mallia oli varastossa heti lähetettävissä 5 kappaletta.
Tiistaina, viisi päivää myöhemmin, kilahti aamulla sähköpostiin viesti, että
heillä on kovasti ruuhkaa, ja että tekevät yhteistyökumppaniensa kanssa lujasti töitä, että tilaus saataisiin yhtä nopeasti kuin tavallisestikin toimitettua. Onko siis comin normaali viisi päivää? Tai no, olihan siinä se viikonloppu välissä, että kolmantena työpäivänä he siitä ilmoittivat. Mutta älähän, älähän! Jo samana iltana kilahtaa, että nyt on tilaus käsitelty ja uusi mankeli on matkalla minulle.
Tokihan sen tiesin, että se EDI- tarra siinä vasta oli tulostettu, kokonaan eri asia on se, milloin se oikeasti lähtee. No, tuli keskiviikko, ja sitten helatorstai. Lopulta perjantaina, kolme päivää tarran tulostamisen jälkeen Posti ilmoittaa, että lähetys on kuljetuksessa. Minuuttia myöhemmin Posti ilmoittaa, että lähetyksen toimitus voi viivästyä päivällä.
Tässä eletään nyt torstaita, kaksi viikkoa siitä päivästä, kun tilasin heti toimitettavissa olevan polkupyörän comista. Ei ole näkynyt. Rupesin toissapäivänä Postilta kyselemään, että mikä tässä kaikertaa. Sieltä, että lähetys on lähetetty vääränä lajina tai jotain semmoista, että viivästyy. Että jos vielä viipyy, niin yhteyttä lähettäjään.
Sai tämä com minulta eilen vähän ikävän sorttisen viestin. Lipevä vastaus oli että pahoittelemme ja sitten että on laitettu Postiin selvityspyyntö.
Äkkispäältään vaikuttaa, että kyseessä on tilanne, jossa ensin menee muutama päivä ihmettelyyn ja nenän kaivamiseen, mutta eihän se niin ole.
Arvelen, että kyse on huippuun hiotusta, kustannustehokkaasta logistiikasta, jossa maksetaan vain syntyneistä kustannuksista ja tehdystä työstä. Lähettämössä hommia tekevät luultavasti vuokratyöfirman ihmiset, jotka on vähän huonosti perehdytetty, kun se mokoma maksaa. Niinpä siellä sitten nollatuntisopimuksella oleva vuokrafirman ihminen, jota ei ole kunnolla perehdytetty, on tehnyt pienen, sinänsä harmittoman fiban.
Milloinkahan minä opin sen, että näiden suurten firmojen kanssa asioimisessa tarvitaan moninkertainen määrä kärsivällisyyttä, mitä minulta löytyy. Sen verran harmittaa, että voisin periaatteessa palauttaa sen saakelin rakkineen, kun se sieltä joskus tulee. Ihan periaatteesta, sillä jurppii maksaa noin tökeröstä palvelusta yhtään mitään.
äej
olet selvästi ’pyörällä päästään ’-tilassa. Otan osaan: ohimenee.
Toivottavasti saat sitten kunnon fillarin, kun aika on.
Jatka kaikessa rauhassa puutarhapuuhia – ne rauhoittavat, kunhan kasvihuone on kunnolla koos. 🙂
TykkääTykkää
Kiitoksia. Kasvihuone on koossa, ja tänään jatkuu hyötykasvien istuttaminen, ja alkaa niiden vaaliminen paahteelta ja kuivuudelta – tuttua puuhaa jo vaikka kuinka monelta suvelta.
Comiin olen vähän suivaantunut. Elkjøbin suomalaisversio menetti aikanaan minusta asiakkaan vähän samalla konstilla, kun heti lähetettävä luuri matkasi maksettuna kahdeksan päivää. Com vatuloi yli kaksi viikkoa, ja se laittaa kyllä äänestämään jaloillaan. Saattaa toenperrään olla, että ihan periaatteesta palautan mankelin avaamatta pakettia.
Aikaisemmin com on ollut ihan hyvä, mutta se näkyy listautuneen pörssiin, joka seikka laittaa osakeyhtiölain ensimmäisen pykälän kaiken, jopa asiakkaiden, yläpuolelle.
TykkääTykkää
Kahtelepa osaisivatko nuo täkäläiset outokumpulaiset auttaa asijassasi:
https://www.niekkabicycles.com/
TykkääLiked by 1 henkilö
Ei ollunna heillä minulle sopivata mallia. Postin kuljetuksesta juuri soittivat, ja lupailivat huomenna iltapäivällä. Helpottaa sikäli, että lauantakina pitäisi juurikin työmatka käytännön syista mankelilla tehä.
Mutta kyllä täytyy sanoa, että comista jäi vähän p—an maku suuhun.
TykkääTykkää
Kärsivällisyyttä kysyy logistiikka kaupallinen. Meiltäpä hajosi männäkesänä tiskakone. Sen naapurikaupungin, joka on nimensä saanut omaisuusrikoksen mukaan, kodinkonehuolto kuultuaan laitteen nimen ja iän, kertoi varaosien tulevan kalliimmiksi kuin uuden hankkiminen. Hankimme siis uuden tarjouksesta, joka oli voimassa G-kirjaimella alkavassa valtakunnan laajuisessa liikeketjussa. Lupasivat toimittaa keskiviikkona ja viedä vanhan pois, koska silloin heillä on käyntiä lähipitäjissä. Yksi monista kuljetusliikkeistä, joita G käyttää, toi uuden koneen keskiviikkona, ja autonkuljettaja alkoi irroittaa vanhaa. Kysyin häneltä, onko koneen mukana tullut nykyään sen alle vaadittava muoviliuska, koska meillä ei semmoista ennestään ole, ja kun se kuulemma vakuutussyistä vaaditaan. Kiintoavain putosi asentajan kädestä lattialle (kuvaann. ilm.) ja asennus päättyi. Uusi kone jäi odottamaan eteiseen. Soitettiin G-kauppaan ja paineltiin käskyn mukaan luurin numeroita. Sanottiin sieltä, että ensi keskiviikkona tulee asentaja ja tuo muovin tullessaan. Heillä ei sitä levyä ole myymälässä, mutta tilaavat keskusvarastolta siihen mennessä. Seuraavana keskiviikkona tuli toisen kuljetusliikkeen auto pihaan. Kysyin kuljettajalta, onko hänellä muovi mukana. Hän kertoi tulleensa asentamaan koneen, muovista ei ollut ollut puhetta. Auto lähti pois. Soitettiin liikkeeseen. Siellä pahoiteltiin, kun oli unohdettu asentajalle mainita muovista ja luvattiin ilmainen vanhan koneen pois vienti ja lahjakortti. Kone voitaisiin asentaa seuraavana keskiviikkona. Uusi autonkuljettaja tuli sitten muovilevyn kanssa, katsoi paikkaa tiskipöydän levyn alla ja sanoi, että vanha kone on kuopassa, ei voi asentaa, muovilevy vääntyy. Käski tasata lattian ja lähti pois. Leikkasin lattian muovimatossa olevaa aukkoa suuremmaksi, sahasin paksusta vanerista sopivan palan. G-kauppa kertoi asentajan tulevan seuraavana keskiviikkona. Uusi kone laitettiin paikalleen. Se sopi, vaikka edellinen käypäläinen väitti, että se ei mahtuisi entisen saman korkuisen tilalle. Kokeilin konetta ja huomasin samalla, että asentajalta oli jäänyt lattialle ruuvimeisseli ja jakoavain. Huomasin myös, että tiskipöydän kaapissa oleva pahvilaatikko, jossa oli pesuvälineitä oli pehmentynyt liitoksesta vuotaneesta vedestä. Soitin asentajalle ja kerroin havainnoistani. Hän lupasi tulla seuraavana keski.. ei vaineskaan vaan aamuna uudestaan, ja tuli kanssa.
Kone laitettiin tiskaamaan muutaman viikon käsitiskin jälkeen. Toimi hyvin, paitsi että alempi ropeli ei pessyt yllään olevia vuokia ja kattiloita. Soitin G-kauppaan, ja nyt sieltä sanottiin, että yhdistävät valmistajalle. Hätäännyin, kiinan-taitoni on ihan olematon, onneksi suomea puhuttiin maahantuojan liikkeessä. Neuvoivat ottamaan yhteyttä siihen asennusliikkeeseen, johon olin soittanut vanhan koneen rikkoutumisen jälkeen.
Sieltä tuli asentaja, napsautti alavimpaimen paikoilleen ja korjasi samalla edellisen kuljetusliikkeen autonkuljettajan väärään asentoon tehneen poistoletkuasennuksen. Kertoi, että tämmöistä se on, kun jotkut eivät ole oikeita asentajia, ja joiden jälkiä saa paikata. Kertoi myös, että heillä on autossa mukana levyä ja muuta puutavaraa mahdollisia lattian tasauksia varten.
Viime syksynä särkyi myös vanha pakastin. Edellä mainittu kodinkonehuolto ei sitäkään halunnut kustannussyistä ruveta korjaamaan. kävimme naapurikaupungin Prismasta ostamassa uuden pienemmän. Pari tuntia hankkeeseen meni, mutta silmiäni en ollut uskoa, kun tarkastelin eroa sähkönkulutukseen.
TykkääTykkää
Kari… pörssiyhtiötalousnon tuonut kaiken tämän mukanaan. Entivanhaan putkimies tuli, kävi työn kestäessä pari kertaa kaupungissa, mutta niin vain monesti samana päivänä työ tuli valmiiksi…
TykkääTykkää