Ei se sitten väistänyt, vaan kohdalle sattui. Tuliko viime perjantaina koulun kevätkirkossa, lauantaina hautajaisissa vaiko ylioppilasjuhlissa, en tiedä.
Mutta tiistaina tulin kipeäksi, lentsuun. Tartutinkohan maanantaina jonkun, kun olin ihmisten kanssa tekemisissä. Tiistaina kotitesti oli yhdellä viivalla, vaan keskiviikkona sitten tuli komeasti kaksi ja ei kun tilaamaan testiä, jonka tulosta äsken ihastelin.
Ei tullut yllätyksenä. Päänsärky, tukkoisuus, hakkaava yskä, lihaskipu. Viime yönä ei monta silmäntäyttä unta tullut. Parempi puolisko on ihme kyllä säilynyt terveenä, toistaiseksi.
Sinänsä tämä ei ole sen kummempaa kuin vilustumisesta seurannut lentsu, ei ainakaan vielä.
Mutta yksi asia harmittaa. Edessä on viikonloppuvapaa, ja tarkoitus oli lähteä sinne, missä on kaikki, mi kallista on. Enpä sitten lähdekään. Melkein kaikki tärkeät ovat riskiryhmäläisiä, ja yksi nuorimies on odottanut setää, kummisetää rippijuhliinsa.
Että tämmöinen tapaus tällä kertaa.
Pikkuharmi toki, kuinkahan paljon maailmassa on todella isojen harmien kanssa taikinoivia ihmisiä. Jossakin suurvallan tykistö ja rypälepommit moukaroivat taloja soraläjiksi ja silpovat ihmisiä. Jossakin sissit kaappaavat ihmisiä. Jossakin on jos ei nyt, niin pian, nälänhätä.
Että kyllä tämä tästä, jotenkin. Enpä ole ennen kotona maski naamalla ollutkaan, nyt yritän vaimokultaa suojella, saa nähdä, jääkö yritykseksi….
Isoisälläni oli kaikenkattava, lakonisen viisas lausahdus:
”T ä s s ä
k o h a l l a
m e n n ä ä n
t ä l l ä
l a i l l a”.
Tuo lause ei pala tulessakaan.
Äijäblogi IV 