Vielä tänään nukuttiin niin pitkään kuin nukutti. Vielä tänään oltiin suorittamatta yhtään mitään, kunpahan lähdettiin pakollisten kasvihuoneen kasteluiden ja sadonkorjuun jälkeen ulkomeren puolella olevaan saareen.

Paikkakuntamme edustalla pohjoiseen päin on moniaita puuttomia, kivisiä luotoja, ja Fräkäli- nimiselle on joskus muinoin rakennettu kalastajia varten maja. Kylämme miehet sen kunnostivat takavuosina, ja nykyään siellä on nelisen armeijan kerrossänkyä patjojen kera. Mistä lienee saaneetkaan nuo sängyt, jollaisissa itsekin nukuin 12.6.1980-6.2.1981 miinustettuna viikonloppuvapailla ja HL- lomilla. Kuntsareita en saanut yhtä ainoaa vuorokautta.

Huomenna on viimeinen vapaapäivä. Loma on oikeastaan jo loppunut, mutta härkäpäisesti pidän kiinni viikkovapaistani, jollainen on tänäisen lisäksi vielä huomenna. Ei kai kukaan oikea ihminenkään loman loputtua perjantaina rynni lauantaina sähköpostiaan lukemaan?

Onhan se, tämä työvelvoitteesta vapaana oleminen. Kyllä se on hienoa, ei se ikävää ole. Kun on vielä se työmaa, johon palata. Ja kun noin neljän vuoden päästä alkaa se loma, jonka jälkeen alkavat maksaa takaisin niitä maksuja, joita olen örsältänyt alle kaksikymppisestä asti, mutta jotka luetaan hyväkseni vasta 23- vuotiaasta asti. Se ei kaksinen tulo ole, mutta riittänee vanhalle ukolle hyvin.

Huomennakaan en aio vielä työasioihin suuremmin käestää. Loman aikana käynnistin kotivirtuaaliurkuni tasan yhden kerran, kun lupasin soittaa ystäväni siunaustilaisuuden.

Ei se töihin palaaminen nyt ihan maailmanlopulta tunnu, mutta myönnän jyrkästi odottavani jo eläkepäivien koittamista. Että työtehtävät, joita epäilemättä eläkkeelle jäämisen jälkeenkin teen, perustuvat siihen, että minulle käy niiden vastaanottaminen.

Semmoinen on suunnitelmani, toteutuminen on sitten toinen asia. Tähän ikään olen tullut näkemään ja kokemaan, että se, mitä itse kukinenkin suunnittelee, on monesti mutkatonta ja auvoisaa, kun todellisuus on sitä samaa turpailemista kuin tähänkin asti on ollut.

Yksi toivomus ja oikeastaan vaatimus minulla on. Se, että ei tapahtuisi yhtään mitään. Parasta, mitä on, on se, että ei tapahdu yhtään mitään. Aamusella kastellaan viljelykset, päivälle ei ole mitään ohjelmaa, illalla ei ole mitään menoja. Voi vaikka lukea Mika Waltaria tai Kalle Päätaloa tai Väinö Linnaa. Tapahtumat olisivat tuossa ympärillä, mutta ne eivät minua hetkauttaisi suuntaan tai toiseen. Savonlinnan Oopperajuhlilla voisi aina käydä katsomassa oopperan tai kaksi, samoin käydä Turussa konsertissa, kun saavat sen uuden konserttitalonkin. Mutta kaikki tämä omilla ehdoilla.

Kaikkinainen kylän elämä olisi itseä haittaamatonta, kun itse ei siihen millään tavalla tarvitsisi osallistua.

Sillä osallistuminen on pahinta, mitä tiedän….

2 kommenttia artikkeliin ”Kaikki hyvä aina loppuu…

  1. äej

    äläkäs unoha Volter Kilpeä!
    Otat esille Pitäjän pienempiä ja luet kerran viikossa sen ensimmäisen luvun – ai että raukasee ja elämänhallinta on hyppysissä.

    Tykkää

    1. Enhän minä. Tosin Kirkolle on jäänyt harmittavaisesti vaiheeseen, Alastalon Salissa viihdyin taasen erinomaisen hyvin.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s