Seurakuntaamme saapui eilen semmoinen viestipyhiinvaellus. Se lähti toukokuulla Savonlinnasta, ja kulkee muutaman päivän päästä Turun Tuomiokirkkoon. Näin tuli tällaisen tavallisen äijänkin kohdalle nähdä ainakin jollakin tavalla pyhiinvaellusta.

Pyhiinvaelluksen teemana ovat kohtuus, kestävyys ja toivo. Minähän näitä kaikkia teemoja ihan sydämestäni kannatan! Työkaverini, se ihana perheenäitipappi, otti kopin asiasta ihan heti kun siitä joskus alkuvuodesta puhe oli. Ensimmäisessä palaverissa muistan olleeni itsekin Teams- sovelluksen avulla, kun talvella olin pitkällä kävelyllä tuossa lähimerenlahden jäällä.

Pyhiinvaelluksen sivustoa katsellessani huomaan jopa kirjailija-teatteriohjaaja Juha Hurmeen olleen mukana reilu viikko sitten. Se on aika hyvin, kun tietää, mitä Hurme näistä uskontoasioista ajattelee. Mutta kukapa ei kohtuutta, kestävyyttä ja toivoa kannattaisi?

Mainittakoon, että kuluneen vuoden mehevimpiä lukuelämyksiä kohdallani on ollutkin Hurmeen Nyljetyt ajatukset, sekä myös Niemi ja yhä kesken oleva Suomi. Erityisesti ne Nyljetyt ajatukset, jotka lähtevät liikkeelle tästä minunkin asuinseutuni ohittavan soutumatkansa miettimällä Alastalon salissa- kirjan asioita. Kun on nimittäin niin, että tuo Volter Kilven pääteos on kuin onkin jopa tällaisen melko tavanomaisen kirjallisuuden kuluttajan mielestä suomalaisen kirjallisuuden absoluuttista huippua!

Muu Kilven tuotanto jää kirkkaasti varjoon, siis minun mielestäni.

Mutta olin siis tänään mukana pyhiinvaeltajien mukana kotiseuturetkellä.

Käytiin ensiksi Liisa Eerikintyttären muistokivellä. Liisa Eerikintytär on merkillinen hahmo kirkkohistoriassa. Hän oli siis kalantilainen piikatyttö, joka perimätiedon mukaan luki pyhäinpäivän (!) aikana paimenessa (!) Arthur Dentin kirjaa Totisen kääntymyksen harjoituksesta. Minä kyllä ihmettelen, että kuka on ikinä ollut loka-marraskuun vaihteessa paimenessa. Mutta onpa tämä nuori nainen lukenut kirjaa paimenessa tai kekriä odottaessa, on hän tullut voimakkaaseen herätykseen, ja saanut aikaiseksi semmoisen hengellisen liikkeen, jota kutsutaan nykyisin rukoilevaisuudeksi.

Liisan myöhemmät vaiheet ovat vähintäänkin hämärät. Kirkonkirjoihin on kirjattu jossain vaiheessa ”lähti pois”, ja arviot vaihtelevat itsemurhasta siihen, että kirkonmiehet tappoivat naisen, joka astui kirkonmiesten varpaille. Joka tapauksessa vaikuttaa, että brittipietistin kirja on järkyttänyt syvästi vakkasuomalaisen piikatytön psyykeä.

No, jatkoimme matkaa seurakuntamme vanhoja kirkkoja pitkin, ja kävimme vielä Efraim Jaakolan muistokivellä. Minä olin saanut tehtäväkseni kertoa tästä virsirunoilijasta. Efraim Jaakola runoili noin 100 virsitekstiä, joista yksi on päässyt nykyiseen virsikirjaan. Noin 20 on kuulemma päätynyt ”Akreniukseen”, eli Halullisten sielujen hengellisiin lauluihin, ja loput ovat levinneet ns. arkkiveisuina, eli yhdelle painoarkille painettuna virsitekstinä täällä Vakka-Suomen alueella.

En ole erityisen herätyskristillinen, enemmänkin herätyskriitillinen. Silti annan arvoa vaikka Efraim Jaakolalle siitä, että aikansa kuulu viulisti ”Pela-Ville”, eli Vilhelm Anttila (joka muuten on säveltänyt virren 26, Oi armon lähde autuas) ei pelimannihommat heitettyään ja raitistuttuaan joutunut elämänsä suurta rakkautta viulunsoittoa lopettamaan, vaikka ensin herätykseen tultuaan niin oli kuvitellutkin. Ei, Jaakolan pappa laittoi Pela-Villen säestämään virrenveisuuta viulullaan, ja tuo mainitsemani virsi on kyllä Vakka-Suomen pelimannimeininkiä aidoimmillaan.

Mutta olinhan minä, ihan tavallinen kylälukkari, siinä vähän tosi paljon ylevämmässä seurassa kuin tavallisesti. Vaan ihan normaalisti siitä kotiin selvisin.

Huomenna lähden johdattamaan polkupyörillä liikkuvat pyhiinvaeltajat ent. Uusikirkko T.L:n kirkolta Vehmaan Pyhän Margareetan kirkolle viestiä viemään. Siinä on minulle nokko ylevää tehtävää!

Rauhaa ja iloa kaikille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s