Peiliin katsomattakin hän tietää, että silmäkulma tosiaankin on turvoksissa. Tuli illalla noustua tuolin kanssa kurottamaan yläkaapista vuokaa, ja tasapaino petti. Pöydän kulma löi kipeästi, ja matka jatkui vielä lattialle saakka, ja vähän aikaa taisi taju olla kankaalla.  Jotenkin hän sai kömmittyä vuoteelle, ja tähän aamuun sai herätä omituisen olon kanssa.

Kyllähän vahinkoja aina sattuu, Tyttäret on vannottaneet, ettei hän  kurota yläkaappeihin, mutta eipä kukaan niistä illalla ollut maisemissa, eikä hän soittanutkaan, kun paistovuokaa tarvitsi. Kuka sitä nyt naapurikaupungista aikuisia lapsiaan tämän takia häiritsemään.

Hän nousee sängystä, yrittää päästä vessaan. Kolmannella askeleella kipu päässä suistaa hänet lattialle ja taju sammuu.

***

Viikon 36 krapusanat ovat pöytä, turvoksissa, vahinko.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Susupetalin blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki https://susupetalsanat.wordpress.com – blogiin.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

20 kommenttia artikkeliin ”Lähtö

  1. Päivitysilmoitus: Uusi tyttö | SusuPetal
  2. Todellakin, ei kannattaisi nousta tuolille ja kurotella. Samaa olen miettinyt, kun olen keikkunut hiukka liian vaarallisesti yläilmoissa.
    Toden tuntuinen tarina.

    Tykkää

  3. Kertomus elävästä elämästä, todellakin. Aikoinaan äitiäni varoitin samasta kiipeämisestä ja nyt olen itse siinä tilanteessa, että jotkut yläkaapit, lamput yms ovat vaarallisessa paikassa.

    Tykkää

  4. Hyvä muistutus! Nyt kyllä haen aina ne korkeammat tikkaat vaatehuoneesta, kun tarvitsen jotakin ylähyllyiltä. Yleensä keikun liian matalilla keittiön tikkailla laiskuuttani. Ja onneksi tarinan minä selviytyi, koska pystyi kirjoittamaan tämän Kravun :D.

    Tykkää

    1. Ailakaarina, eihän se selvinnyt, hänelle kävi huonosti. Tarinalla ei ole juurikaan muuta todellisuuspohjaa kuin se, kuinka itselleni läheinen henkilö lähti tästä elämästä, kaatumisen seurauksena. Mutta siitä on kauan aikaa.

      Tykkää

  5. Kaatumisessakin on aina tuuria mukana. Joskus selviää mustelmalla joskus käy tosi huonosti.

    Tykkää

  6. Se on kyllä hyvä asia. Tulee mieleen myöhäissyksy 2005. Isoäitini ei pudonnut mistään, löi vain päänsä, ja minä nousin kotipaikkakunnan kirkon urkuparvelle soittamaan – ollen virassa lounaassa, kuten vieläkin. Olihan hän jo 90, mutta kuitenkin ihan täydessä järjessään, ja kaipaamaan jäätiin.

    Tykkää

  7. Kiipeily ankarasti kielletty; joka kerta kun pöydältä löytyy jotain mihin minun ei pitäisi ylettyä kuulen kysymyksen ”Miten sä tuon sait?” Vastauksena osoitan anopin perinnöksi jättämää jatkokättä, meillä on niitä kaksikin ja fysioterapeutti joka käynnillä varmistaa, että niin, niitä apuvälineitähän oli, ettei tarvitse kiipeillä 🙂

    Tykkää

    1. Etevät apuvälineet ovat hyviä! Itselläni oli nuorena ns. rekipää, tein rakennushommis ja puoli vuosikymmentä kiikuin räystäillä ilman valjaita. Nelikymppisenä alkanut nivelrikko ei rekipäätä vienyt, mutta huononsi tasapainoa.

      Tykkää

  8. Vaara piilee kiipeilyssä tikkaille tai tuolille kurkottelemaan jotain. Kun sen muistaisi aina. Huimaus tulee varoittamatta.
    Minulle tässä taannoin talvisin kattolumia pudottaessani sanottiin, ettei yli kuusikymppisillä ole mitään asiaa lumia pudottelemaan!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s