Ennen sitä päivää ei kukaan olisi uskonut, että tässä pienessä kylässä olisi jo aamupäivällä sellainen hälinä ja hyörinä. Oli eletty tähän päivään asti niin, että viimeisimmätkin uudistukset tulivat kauan sen jälkeen, kun asiat olivat olleet arkea suuremmissa paikoissa.
Nyt paikalla oli kaikkien TV-kanavien uutistoimitukset, kommentaattorit pauhasivat analyysejään, kaikki olivat oudon kiihkon vallassa, teorioita esitettiin. Yksi teoria oli anonyymin, globaalin ympäristöaktivistiryhmän protesti, veikkailtiin myös vieraan vallan vakoilupaalua, kolmas suosittu oli jokin salainen viesti joltain järjestöltä, joka ei osannut kertoa asiaansa.
Ainoastaan pikku Tuomas tiesi. Yksitoistajalkainen jättiläinen kiertäessään monoliittia maahan iski hänelle silmää ja näytti sormella, että hys. Tuomas nyökkäsi: sovittu.
***
Viikolla 43 on vuorossa kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan oheinen kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.
Jätä krapusi linkki SusuPetalin blogiin susupetalsanat.wordpress.com
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
Hauska satu. Jättiläiset ovat sympaattisia.
TykkääTykkää
Ainakin tämä oli, kun vain ilkikurisesti vinkkasi pikku Tuomaalle silmää ja näytti että hys…. ei ole ilkeä jättiläinen tämä… eli kuin nuoruuden lempibändini Gentle Giant….
TykkääLiked by 1 henkilö
Uskon, että Tuomas on onnellinen, hänellä on hieno salaisuus. Ja jättiläinen kaverina.
TykkääTykkää
Kyllä, eikä hän hiisku. Hän tietää, ettei häntä kuitenkaan uskottaisi, mieluummin uskovat niitä paasaavia kommentaattoreita…
TykkääTykkää
Miten hienoa, yhteinen salaisuus jättiläisen kanssa… 🙂
TykkääTykkää
Jättiläinen uskoutuu vain taatuille kavereille…
TykkääTykkää
Kiva, että saatiin pieneen kylään säpinää!
TykkääLiked by 1 henkilö
Se on kerran elämässä, tai vähemmän…
TykkääLiked by 1 henkilö
TV-toimittajien ilmestyminen kylälle ennakoi jotain epätavallista. Jäivät kuitenkin paitsi suuresta salaisuudesta, jonka jakoivat Jättiläinen ja Tuomas.
TykkääTykkää