Kyllähän tuo johtajien jengi on melkoinen. Tänäänkin lehdessä oli, että Fortumin silloinen johtaja  sanojensa mukaan ottaa täyden vastuun päätöksistään. Ottaakohan? Minä aikanaan otin täyden vastuun, ja ottivat vielä takuumiehetkin, vielä täydemmän. Ja minä jälkeen vielä noin kahdeksantoista vuotta niin täyteläisesti, ettei apua ollut mistään saatavissa.

Elämäni ainoan kerran istuin oikeudessa tuolilla, kun selviteltiin firmani loppuvaiheita. Menin paikalle, vaikkei olisi tarvinnutkaan välttämättä. Halusin vain osoittaa, ettei asia ollut minulle yhdentekevä.

Tuskinpa Fortumin johtaja seurustelee seuraavaa kahdeksaatoista vuotta ulosottomiehen kanssa, vaikka täyden vastuun sanoo ottavansakin. Minä pikkuyrittäjänä olin se, jota katsottiin silmiin ja sanottiin monesti, että etkö edes häpeä.

***

Tämä oli siis tämän viikon krapu, otsikko mukaan lukien 100 sanan kirjoitus. Krapua ylläpitää Susu blogissaan susupetalsanat.wordpress.com. Kurkkaa sieltä ohjeet.

Advertisement

13 kommenttia artikkeliin ”Katkeraa ja kateellista

  1. Kieltämättä joillekin tahoille vastuun ottaminen tarkoittaa sitä, että sanotaan että otetaan täysi vastuu. Muuta ei sitten tarvitsekaan tehdä.

    Tykkää

  2. Vastuun ottaminen sanoissa ja sen kantaminen teoissa, joopa joo. Jos tarinasi kertoi 90-luvun lamasta, niin kuinka paljon pienyrittäjiä olikaan, jotka saivat loppuelämäkseen kauhean taakan harteilleen! Osa ei jaksanut vaan teki oman ratkaisunsa…

    Tykkää

    1. Tunsin yhden, joka ei jaksanut. Itse pääsin saneeraukseen 2003, ja 2008 lähtien olen ollut jälleen legitiimi kansalainen. Enkä ole ottanut velkaa!

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s