Oli syyskuinen iltayö, istuimme piknikillä suurehkon sisäjärven saaren rannalla. Paikalle oli saavuttu tervatulla soutuveneellä.

Eväänä oli pullo punaviiniä ja muutama voileipä. Elämä oli kumpaakin kolhinut siinä määrin, että ystävyys pysyi erimerkkisistä sukupuolista huolimatta täysin platonisena ilman minkäänlaista ponnistelua. Ikäero, 15 vuotta, saattoi myös vaikuttaa asiaan. Mutta tärkeänä ystävyyden kumpikin koki.

Vaihdettiin kokemuksia. Toisella oli ollut ystävä, joka oli päätynyt itsemurhaan. Sitä oli edeltänyt pitkä puhelu, jossa elämää oli laajalti pohdittu. Omatoimisen lähtönsä päättänyt oli kysynyt toiselta:
– Näkyykö siellä nyt yhtään tähteä?
– Kyllä, täällä näkyy yksi.
– Hyvä, että edes yksi.

Taivaankannella loisti tuhansia tähtiä.
****

Viikon 47 krapu, jota emännöi edelleenkin SusuPetal, perustuu oheiseen kuvaan. Krapu on otsikoineen 100 sanan tarina, ei enempää, ei vähempää. Ohjeet Susun blogissa.

Advertisement

12 kommenttia artikkeliin ”Hyvä, että edes yksi

  1. Jotenkin voin ymmärtää syyt, miksi jotkut lähtevät täältä ennen ”lähtökäskyä”. Kun ei siis enää toivon hippustakaan näy missään. Tunnen ihmisen, joka epätoivonsa hetkinä aina päätti, että katsoo vielä huomisen päivän ja päättää sitten. Tänä päivänä hän elää onnellista elämää. Hieno Krapu!

    Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: Ehkä | SusuPetal
  3. Hieno platoninen ystävyys. Ystävyys on aina elämää rikastuttavaa. Surullinen kohtalo sillä toisella, joka itse päätti päivänsä. Itsemurhista lukeminen on aina pysäyttävää. Miksi ei ollut enää mitään muuta vaihtoehtoa, mietin joka kerta.

    Tykkää

    1. Tosi on. Arvot saattavat jo puolentoista vuosikymmenen erolla olla ratkaisevan erilaiset, ja sitten kun niitä aletaan puolin ja toisin kysellä ja parhaassa tapauksessa hyväksyä, ollaankin jo pitkällä.

      Liked by 2 people

  4. Siltikin vaikka on ystävä olemassa täytyy lähteä tähdeksi taivaalle. Siinäpä pohdittavaa….

    Tykkää

    1. Tuo sama ystävä, jonka kanssa rantakalliolla kauan sitten istuttiin, kipuili myöhemmin uusperheasiassa, kun miehensä lapset ei hänen ja miehensä liittoa hyväksyneet. Hänen teesinsä oli: ”Sen ei tarvitsisi olla niin”. Minä sanoin, että ei tarvitsisikaan, mutta minkä teet sille, jos ne ei hyväksy.
      Luulen, että ystävän lähtö tähdeksi taivaalle on vielä kipeämpi asia. Omaan päätökseen perustuva lähtö on rankka asia – olen niitä pitkällä kanttorin uralla jokusen ollut saattamassa, ja ne ovat saaneet minutkin vereslihalle.
      Mikään yksinkertainen selitys ei oikein kelpaa. Aina ilmaantuu jälkeenpäin niitä, jotka olisivat ymmärtäneet, olisivat hyväksyneet.
      Kuulin kuutisen vuotta sitten erään tuttavan päätöksestä lähteä itse. Hän oli arvostellut voimakkaasti läheisiään, jotka olivat päätyneet tuohon epätoivoiseen ratkaisuun.

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s