Meillä värjötellään nyt noin 15 asteen lämpötilassa täällä kotona. Meillä alkoi eilen pörssisähkön käyttö, asia, jota kammoksuin voimakkaasti aina näihin päiviin asti. Ilmalämpöpumppu on ohjelmoitu käynnistymään kello 1 yöllä, ja lämmittämään aamuviiteen. Pyykinpesukone aloittaa kahdelta.

Kiinteähintainen sähkösopimus olisi tällä hetkellä noin 42-61 senttiä kilowattitunnilta. Kodissamme ei ole yhtään tulisijaa.

Meillä on jo kuukauden ajan käytetty normaalien peitteiden lisäksi untuvatäytteisiä riippumaton underquilteja tuomassa lämpöä nukkumiseen. Eilen juttelin naapurin rouvan kanssa tuossa pihalla, kun tulin kaupungilta. Rouva kertoi saaneensa 400 euron sähkölaskun. Meillä oli sentään vain noin 90 euroa lokakuulta, kun oltiin varauduttu.

Suurelta osin voin syyttää terroristista naapurimaata tästä. Mutta oma osansa on myös sillä hirvittävällä uskonhuumalla, kun 1990-2000- luvuilla yksityistettiin sähköntuotanto ja jakelu. Vuonna 1987 tuli valtaan Harri Holkerin hallitus, jota seurasi traaginen Esko Ahon hallitus, ja Paavo Lipposen hallitus laittoi vielä pahemmaksi. Matti Vanhasen, Mari Kiviniemen, Jyrki Kataisen, Alexander Stubbin ja Juha Sipilän hallitukset veivät tuhoa kaikki vahvasti eteenpäin. Näille kaikille oli yhteistä usko ja luottamus ”markkinoihin”, ja ne tekivät päätökset, jolla energiantuotanto saatettiin tuottamaan voittoa kalifornialaisille opettajille. Iloitkoot he tästä.

Sitä minä vain, että muinoin energiantuotanto ja jakelu olivat yhteisesti hallitut. Sähkön hinnan määräsi paitsi markkinatilanne, myös kustannusten nousu. Energianjakelun omistavat kunnat ja tuottamisen hallinnut valtio olivat tyytyväisiä, jos kustannukset tuli katettua. Sittemmin otimme riemusta kiljuen potille mukaan sijoittajat, jotka potkaisivat kunnallisten sähköyhtiöiden vetelehtivät työntekijät tuorravaan työhön, ja vaihdoimme ne pörssiyhtiöiden ostopalveluilla silloin ja tällöin töissä oleviin huoltajiin.

Nyt maksamme naurussa suin pörssisähköstä summan, joka vie aika suuren osan tuloistamme ja eläkkeistämme, mutta ollaanhan sentään vapaassa markkinataloudessa.

Siitä iloitkaamme. Ja kuunnellaan Maiju Lassilan mainion kuolleista heränneen Jönni Lumperin raakkuvalla äänellä toteama: ”Joit myrkyn! Myrkyn joit!”. Etenkin seuraavien vaalien jälkeen sen taas saamme tuta.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s