Kyllä nukutti raskaasti. Yöllä heräsin, ja taisi herätä puolisokin, pariksi kolmeksi tunniksi valvomaan, mutta sitten voitti taas uni, ja oltiin pitkällä aamupäivässä, kun aikuisten oikeasti ylös noustiin. Nukutuskahvit taisin keitellä aamuyön tunteina, ja siinä meni pari tuntia selatessa Internetin ihmeellisyyksiä, selvittäen mm. sen, kuka oli Sigurd Wettenhowi-Aspa. Nimi osui silmiini Juha Hurmeen hienosta kirjasta Suomi.

Kuukauden loppu lähestyy, ja sitä myöten lähestyy se päivä, kun tulee lasku joulukuun sähkönkäytöstä. Sen seurantaan on meillä käytetty melkoinen aika! Sähköyhtiö ilmoittaa joka päivä seuraavan päivän tuntihinnat, sitten jostain muualta saa muita hintoja, ja ero on välillä ei mitään, välillä jopa lähes kymmenen senttiä kilowattitunnilta.

Itse olen rakentanut Excel-taulukon yhtäältä myyjän ilmoittamista tuntihinnoista, toisaalta Fingridiltä saaduista tiedoista sähkönkulutuksestamme tunneittain. Siihen vedottuna joulukuun energialasku tapaninpäivän iltaan mennessä oli noin 165 euroa. Lähes kolme viikkoahan hinnat olivat aivan hirmuiset, halvimmatkin tunnit vuorokaudessa olivat 20 ja 30 sentin välillä. Puoliso on taas seurannut Nordpoolin hintoja, ja ihmettelee sähkönmyyjän ja Nordpoolin hintojen eroa, joka on välillä lähes kymmenen senttiä myyjän hyväksi!

Mitä tässä muuta osaa miettiä kuin sitä, että minkä tähden ja minkä asioiden seurauksena ollaan tähän jouduttu. Noh, jo 1990 – luvulla haettiin voimakkaasti sähkömarkkinoiden vapautumista ja yksityistämistä. Ja sitä kohta ollaan pyritty, kuin käärmettä pyssyyn ajaen välillä. Sinnikäs työ on tuottanut tulosta, ja näin on jopa Suomen kantaverkko yksityistetty ja saatettu pääosin ulkomaiseen omistukseen. Keiden, sitä emme tietenkään tiedä, koska ne omistajat ovat siellä salaperäisessä hallintarekisterissä, johon meillä ei ole eikä varsinkaan pidä olla mitään pääsyä.

Muuan Facebook- ystävä, oikein mukava laulaja, kitaristi, basisti ja mikä lie 40 vuoden takaa julkaisi sosiaalisessa mediassa vähän ennen joulua päivityksen, jossa hän totesi sähkön hinnan olevan kestämätön ja hallituksen lähtevän joululomalle. Joskus aiempiin avautumisiin olin koettanut jotain lähihistoriallista perspektiiviä tuoda, vaan osoittautui tuo mainio laulaja, kitaristi, basisti ja mikälie yksinkertaiseksi politiikkauskovaiseksi. Kaipaan 1980 – luvulta niitä hetkiä, kun ex tempore mentiin keikalle ystävän, tämän veljen ja serkun kanssa, ja valloitettiin teollisuustaajaman työväentalo varauksetta. No, oli se maailma silloin vähän erinkaltainen tähän päivään verrattuna, että ehkäpä kaipuuni on epäkurantti. Mutta hienoja hetkiä ne olivat.

Nyt odottelen joulukuulta tuollaista vähän alle 200 euron energialaskua. Kulutus on alle puolet viimevuotisesta, oikein reilusti. Kalliina päivänä olimme villapaidoissa ja toppahousuissa, emme ole saunoneet ollenkaan sitten viime elokuun. Siirtolasku lienee 50 euron luokkaa. Pystyn nämä laskut maksamaan, koska olen töissä, joista maksetaan elämiseen riittävä palkka, joka on vähän yli Laura Rädyn takavuosina ilmoittaman minimin.

Tingin vain jostakin, sillä koko työurani ajan on palkkani mennyt suurelta osin kulutukseen, viimeisen 5-6 vuoden ajan olen laittanut noin kymmeneksen säästöön pankin tarjoamiin rahastoihin, joiden suhteen olen tällä hetkellä noin 1000 euroa tappiolla. Siis sijoitusteni arvo on tuhat euroa pienempi kuin niihin laittamani rahat. Toki kerran nettosin tämänhetkisen tappion verran, ja maksoin tuolloin voitostani veroja kolmenneksen. Olisiko tällä hetkellä tulos siis +-0? Ei siis huono.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s