Maaliskuun idus

Wikipedia kertoo, että gregoriaanisen kalenterin mukaan on vuoden 74.päivä, jos olisi karkausvuosi, niin tietysti 75. Jäljellä tätä vuotta on vielä 291 päivää.

Risto viettää nimipäiväänsä Kristofferin ohella, ortodokseilla Armas. Kerta kaikkiaan hyvien miesten nimipäivä siis.

Tänä päivänä muun muassa:
– Julius Caesar murhattiin, asialla Cassiuksen ja Brutuksen salaliitto. Sinäkin, Brutukseni! Vuosi oli 44 e.Kr.
– Kristoffer Kolombus palaili ensimmäisen kerran Espanjaan jenkeissä käytyään, vuosi oli 1493
– Trenton kirkolliskokous kokoontui ensimmäisen kerran, vuosi oli 1545. Katolinen kirkko lakkautti kokouksen yhtenä seuraamuksena anekaupan ja teki muitakin uudistuksia, vaan Lutherin vaatimukseen kansankielisestä Raamatusta ei sentään suostuttu.
-Finlaysonin kutomosalissa Plevnassa Tampereella sytytettiin pohjoismaiden ensimmäiset sähkövalot. Vuosi oli 1882. Carl von Nottenback- niminen insinööri, joka oli työskennellyt Edison General Electricin tehtaalla, oli tuonut tuliaisina kaksi tasavirtadynamoa ja 150 sähkölamppua tamperelaisten kutojien iloksi.

Näin siis on koostanut Wikipedia. Ihan merkittäviä tapahtumia on tässä maaliskuun puolessavälissä.

Itselleni päivä on sikäli merkittävä, että tilille kilahtavat tänään taas ne denaarit, joilla taas kuukaudeksi eteenpäin hoidetaan arjen pyörittäminen, ja tulevaakin eläkeuudistusta silmällä pitäen laitan taas pari kolme sataa sivuun, niitä voi joskus tarvita, ellei sitten tämä inflaatio niitä haukkaa. Siinä tosin olemme kaikki samassa pinteessä.

Radio taratteli äsken, että sekä Venäjä että Ukraina kärsivät ammuspulasta.

Voi.

Minulla ei ole kovin laajaa ymmärrystä maailmanpolitiikasta, vaikka sitä kaiken aikaa seuraan. Käsitykseni on muodostunut siinä äijämäisessä maailmankäsityksessä, jossa on se sama vika kuin kaikissa muissakin, että ”minä” on sen keskipiste.

Mutta käsitykseni on tämä:

Maailmassa on kolme, pian ehkä neljäkin supervaltaa: Yhdysvallat, Kiina, Venäjä ja pian, saati ellei jo nyt, Intia. Länsi-itä – tilanne on siis 1-3. Venäjä on Putinin aikana hakenut takaisin entistä vaikutusvaltaansa, Vladimir Vladimirovits puhelee moninapaisesta maailmanjärjestyksestä, ja pitää länttä, johon mekin kuulumme, johon olemme ainakin enimmät halunneetkin kuulua, vihollisenaan. Vladimirilla on syvä huoli siitä, että länsi (lue: Nato ja lue vielä oikeammin: Yhdysvallat) tulee nurkalle. On ollut katkera pala seurata, kuinka kaikki entiset ei oikeastaan liittolaiset, vaan 2. maailmansodan myötä silloisen Neuvostoliiton etupiiriin kuuluneet maat hiippailivat yksi toisensa jälkeen Natoon ja Euroopan Unioniin. Minkähän takia…

Ja Vova-setä on ottanut tehtäväkseen pelastaa sen, mikä pelastettavissa on. Mitäpä maan suunnattomasta pinta-alasta ja luonnonrikkauksista, kun läntinen hapatus tunkee nurkalle. Valko-Venäjä sentään saatiin omaksi, mutta Ukraina mokoma rypistelee vastaan eikä ymmärrä kolmen heimon Venäjän aatetta. Niinpä Vova-setä näytti voimansa ja otti Krimin ja muutamat alueet itä-Ukrainasta malliksi jo kohta yhdeksän vuotta sitten. Ei toki sotien, pois se, vaan ihan kansanäänestyksellä. Mitä nyt jokunen tunnustukseton sotilas oli vähän neuvomassa… Ja nauroi varmaan riettaallisesti, kun länsi eli Nato eli Ameriikka laittoi muutamia naurettavia pakotteita, ei mitään vaikutusta niillä. Komea silta Krimille rakennettiin, ja muutaman hyödyllisen idiootin, jotka tunnemme länsimaisina johtavina poliitikkoina, avulla rakennettiin NordStream II – kaasuputki Itämeren pohjaan. Elekää suotta sakemannit oloko moksiskaan, täältä tullee kuulkaa halavalla kaasua….

Edelleen suosikkikirjailijani ja -satiirikkoni Veikko Huovisen luoman Konsta Pylkkäsen sanoja lainatakseni: ”Paras ja imelin viisauven laji on jäläkiviisaus”.

Suosittelen muille paitsi woke-väelle voimakkaasti, ellei kuiva ja tylsäkin historian tietokirjojen luku oikein maistu, lukemaan kaksi pienenläntää kirjaa, jotka on kirjoittanut Veikko Huovinen, jo aikoja kuollut humoristina pidetty kirjailija, hiljaisen hymyn mies. Kirjat ovat nimeltään Veitikka ja Joe-Setä. Siellä humorististen lauseiden keskellä, ihmishirviöiden syömisiä tai muita inhimillisiä tekemisiä huvittavasti kuvaillessa on selvästi erotettavissa lauseita, joista syöksyy silmille historian tuntemus, suru sodan jalkoihin jääneistä ihmisistä, valtioterrorista, totalitarismista.

Nyt alan kirjoittaa sormilla suuremmilla. Voisiko mainittu kirjailija kirjoittaa tänään, jos olisi keskuudessamme vaikkapa tällaisia lauseita:

”Kremlin tarkimmin vartioidussa, ydiniskun kestävien seinien sisällä olevassa huoneessa, jonka hengitysilmakin oli tullut lukuisien säteilyn suodattavan puhdistimen kautta, oli pitkä pöytä, jonka päässä istui vähänläntä, 169- senttinen kaljupäinen mies, Vladimir Vladimirovits Putin. Huonetta vartioi lakkaamatta rankimman koulutuksen saaneet, hampaisiin asti aseistettujen vartijoiden prikaati, jonka jokainen sotilas niksauttaisi puolessa sekunnissa rettelöivältä musikalta niskat nurin.

Hän tunsi olonsa turvalliseksi, joskin huolet painoivat häntä. Kiinan johtajalle hän oli hiljattain puhunut suuresta huolestaan, kuinka länsi pyrkii johtamaan koko maailmaa vain Washingtonista. Mitä helvettiä se semmoinen on olevinaan, ei sitä maailmaa nyt Washingonista pidä kokonaan johtaa, vaan myös ainakin Moskovasta, Moskovastapa hyvinkin. Moskovasta, Moskovasta, joo… Suomikin, joka oli kiltisti ollut talutushihnassa ja vanhoina Neuvostoliiton kunnian päivinä jättänyt jopa presidentinvaalitkin pitämättä, kun Tehtaankadun porukka kävi puhumassa Suomen Sosialidemokraateille, että tehkääpä semmoinen ehdotus, että Kekkonen jatkaa, Karjalainen kepuineen on jo puhuttu valmiiksi asian taakse. Tsuhnat uskoivat, kun näkivät vielä siihen aikaan joka päivä lähistöllään, mitä ryppyily Neuvostoliitolle maksoi… jalkaproteesit kopisivat ja lasisilmät kiiluivat, kun sodassa siipeensä saaneet ehkä saunojen peräkammarissa muistelivat kahakoissa jalkoihin jääneitä ja ainoansa antaneina…. muutenhan ne julkisesti taisivat ohjeiden mukaan miltei halveksia sankareitaan…

Mutta nyt on tilanne pahemmin. Viimeinenkin tsuhnien vasalli, joka junaili kaasuputken moninapaista maailmanjärjestystä auttamaan, oli pois pelistä, ja Neuvostoliiton loistoa koskaan näkemätön demaripääministeri puhui kuin pahin amerikkalainen, ja lovileukainen entinen pääministerikin lähti kälppimään suuren pankin johtokunnasta… Tsuhna alkaa isottelemaan, eikä sille oikein voi mitään. Harmillinen tilanne, kerta kaikkiaan.

Pöydän toisessa päässä istui silmälasit silmillään roikkuvin poskin Sergei Viktorivits vähän sydän pamppaillen ja yrittäen arvuutella pelottavan esimiehensä ajatuksia. Olisi ollut mukavampi jo vuosia sitten mennä Lontooseen, nauttia työnsä hedelmistä siellä, mutta kun tuo Vova ei päästä… Ja jos asian puheeksi otit, kysäisi Vova, että kenenkäs ansiosta sinulla niitä taloja siellä Lontoossa ja Zürichissä oikein on, näinkö osoitat kiitollisuutesi…”

No, enpä viitsi enempää mestaria matkia.

Ukrainassa miestä kylymenöö edelleenkin tarpeettoman paljon. Asialle ei ole ikävä kyllä kunniallista loppua tiedossa. Sota loppuu hektkeksi kyllä, jos Ukraina antautuu ja sen johto ottaa sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä niskalaukauksen ja kansa alistuu Venäjän komentoon, hengittämään tunkkaista mahorkkailmaa ja raatamaan oligarkkien omaisuutta kartuttaakseen… Sitten alkaa valmistautuminen entisen etupiirin takaisin ottamiseen.

Paras uutinen oli se, kun tänään väittivät, että ammukset ovat kummaltakin riitapukarilta vähissä.


Surkeinta on koko jutussa se, että uskoisin valtaosan niin länsimaisista, venäläisistä ja ukrainalaisista ja kiinalaisista ja vaikka mistä hottentoteista olevan sitä mieltä, että rauhassa eläminen ja oleminen olisi parasta, saati ettei ylivertaista.

Tyhmänä kyselen, että miksei sellainen ole mahdollista?

Ulkona on ihana kevättalven päivä. Työpöytäni edessä ikkunalaudalla tomaatintaimet kurottavat terhakkaasti valoa kohti. Vaikka tietäisin, että Vova räjäyttää elokuun alussa atomipommin, ja kuolemme kaikki, istutan silti toukokuulla tomaatin taimet kasvihuoneen multaan. Martti-tohtori oli kuitenkin viisas mies, tiesi toivon ja tulevaisuudenuskon merkityksen…

Advertisement