Kertomus kanttorin lauantaista

Kissat ottavat erää sängyn alla. Vanhempi ärähtelee nuoremmalle, joka on vähän kiusamielinen. Olen saanut nukuttua reilut kahdeksan tuntia, joten nousen ja silittelen ja kehun kissoja, annan vanhemmalle märkäruokaa ja nuoremmalle eilisiltana sulamaan otettua raakaa lihaa.

Laitan samalla kahvinkeittimen säiliön täyteen vettä ja suodattimeen tummapaahtoista kahvia, ja palaan hetkeksi sänkyyn. Lueskelen ilmaisia uutismedioita, sillä lopetin Helsingin Sanomain tilauksen päättymään pari päivää sitten. Hesari on välillä laadukas uutismedia, mutta on viimeisinä aikoina sortunut sellaiseen iltapäivälehtimäisyyteen, etten näe enää syytä maksaa journalismista. Maakuntalehdet eivät ole vaatimuksiini yltäneet yli kahteenkymmeneen vuoteen. Yle on vähän kuin Hesari, josta kylläkin maksan veroa, joten se välttää uutismediaksi.

Muistan, etten ole katsonut eilen läpi ensimmäisen siunauksen alkusoittoa. Niinpä juotuani pari kupillista tummapaahtoista kahvia nousen, käynnistän Hauptwerk-ohjelman, sekä halpisdigikirkkourkuni, joiden omia äänikertoja en saata kuunnella. Mutta Hauptwerkistä valitsen Veendamin nopeasti latautuvan samplesetin, suurehko pneumattinen urku, jonka on rakentanut E.F.Walckerin urkurakentamo rehdit sata vuotta sitten.

Käyn nopeasti läpi Benny Anderssonin ja Björn Ulvaneuksen säveltämän kappaleen Chess, saman nimisestä musikaalista. Se muistuttaa jonkin verran klassista musiikkia, ja ihan arpomalla sen valitsin, kun omaisilta ei toiveita tullut. Vielä käyn läpi loputkin musiikit päivän kaksista hautajaisista, monenlaista musiikkia on toivottu. On Kari Rydmanin Niin kaunis on maa, Bachin Air, Järnefeltin Berceuse, pitää laulaa myös Katri-Helenan aikanaan tunnetuksi tullut iskelmä, jonka on säveltänyt Veikko Samuli ja sanoittanut Juha Vainio, ja joka on, että Mun sydämeni tänne jää. Minä teen nämä toivotut musiikit kyllä, kun olen näillä ihmisillä töissä. Sanotaan, että Dave Lindholm menee keikalle sopimuksella ”mä soitan mitä mä soitan”, mutta korpilukkari ei ole näin mahtavaan asemaan päässyt. Minä soitan ja laulan, mitä ihmiset pyytävät.

Lähden kotoa heti yhdeksän jälkeen, menen kappelille, jossa on mukava suntio ja eläköitynyt työkaveri papin hommissa.

Hoidamme siunauksen, käymme muistotilaisuudessa, josta lähden, ja soitan tutulle laulajalle ja pyydän häntä yhteen huhtikuussa tapahtuvaan tilaisuuteen laulamaan. Hänelle sopii.

Käyn hakemassa kotoaan toisen tilaisuuden papin, kun hänellä ei tänään ole autoa käytössä. Menemme kappelille, minä nousen parvelle ja soitan Järnefeltin Berceusen, säestän pari lasten virttä ja laulan että Mun sydämeni tänne jää. Lopuksi soitan Bachin Airin.

Lähdemme muistotilaisuuteen, jossa minua on pyydetty laulamaan Petri Laaksosen Ota hänet vastaan ja semmoinen iskelmä kuin Lintu ja lapsi, taisi olla 1970- luvun lopun hittejä, ja säestämään pari virttä. Toteutan nämä toiveet, ja lähdemme papin kanssa yhtä aikaa pois. Vien papin kotiportilleen, ja menen asioimaan ruokakaupassa. Sitten ajan kotiin, mennessä soitan veljelleni, joka asuu edelleen kotiseudullani, tekee hyvää kuulla lapsuutensa ja nuoruutensa kotoista murretta ja läheisten ja tärkeiden ihmisten asioita.

En siis johtanut yhtään hienoa kantaattia, enkä edes harjoituttanut sellaisia. Kunpahan tein normaalia perustyötäni.

Niin ja muuten, aamulla siinä kotiharjoitussessiossani soitin ihan itse rakastamaani Felix Mendelsson-Bartholtyn musiikkia, Preludi ja Fuuga c-molli uruille. Nuottitelineellä odotti myös Johann Sebastian Bachin Preludi ja Fuuga G-duuri, siihen en ennättänyt aamulla tarttua.

Tiedän oikein hyvin, ettei kovinkaan moni odota näitä Mendelssohneja tai Bacheja, ja että jokuset ne kelpuuttavat. Tiedän sitäkin paremmin, että kun laulan että Mun sydämeni tänne jää tai että Ota hänet vastaan, vastaaanottajat ovat kiitollisia. Arvostan sekä seurakuntalaisia, mutta myös omia mieltymyksiäni.

Advertisement