Se on hienoa mutta kamalaa

Niin että mikä on hienoa, mutta kamalaa?

Vetää musiikkiryhmiä. Juuri äsken kotiuduin sellaisesta hommasta, esitämme sunnuntaina kympin messussa pari aikalaissäveltäjän kirkkomusiikkiteosta, mukaan olen kelpuuttanut ns. varmat laulajat. Siis sellaiset, että osaavat lukea nuotit ainakin sinne päin, ja ääntä on sen verran, että pärjää hätätilassa vaikka yksikseenkin.

Aamulla tuli viesti ensimmäiseltä altolta, onkoon hän vaikka A: ”Unohdin sopiessamme, että olenkin tänään Helsingissä”. Hmm. M ja toinen M tulevat ilmoituksensa mukaan, joten sen puolesta ok.
Sopraano A ei näköjään suvainnut tulla, mutta onneksi H, L ja T tulivat.
Basso J:llä oli este, rehtinä miehenä hän soitti tuossa päivällä. Sunnuntaina lupasi tulla. Toinen basso P oli paikalla, ja hoiti hommansa kyllä.
Tenori M tuli. Ja minäkin tenorina häärin johtamiseni ohessa, tuskin koko ajan väärin, kun vielä koetin johtaakin. Paikalla olivat myös urkuri ja oboisti.

Edelliskerralla kävi niin, että koko porukka oli ensimmäistä kertaa kokonaisena koolla esiintymispäivän aamuna, ja lukkaririepu oli vähän, että kuinkahan tämä, mutta nuo tunteet on pidettävä sisässä, ja oltava hymyilevä, itsevarma ja rohkaiseva. Se keikka meni hyvin. Menee ensi sunnuntaikin, mutta jonkin verran raastaa aina se epätietoisuus.

Tämä varmain laulajain porukka lienee ensimmäinen urani kunnollinen lauluyhtye, vocal ensemble. Muuten olen vetänyt enimmältään porukoita, joille laulamishomma on ollut enemmän kuulumisten vaihtoa taukokahveilla, väärin laulaminen on kuitattu kiusaantuneella hymyllä ja sillä hurskaalla toivomuksella, että eihän hurjempi tätä huomaa, ja viisas ei mitään virka.

No sittenhän olen vetänyt myöskin ns. kehittyviä laulajia, joista puhutaan rumasti laulutaidottomina. Heissä on se ihana puoli, että he imevät kuin sieni annetun opin, kun taas ne, jotka mielestään osaavat laulaa, mutta ymmärtävät nuoteista vain sen, ettei niitä saa repiä eikä viedä sateeseen, suhtautuvat usein äänenmuodostusvinkkeihin lähinnä huumorilla tai sitten ihmettelevät, että ei kai äänenavausten oppeja laulaessa käyttää tarvitse.

Niinpä vokaalimusiikki on jäänyt minulla melko vaatimattomaksi. Niinpä tuntuikin mukavalta, kun laulunopettajani alkoi tuossa hiljattain puhua, että olisi mukava perustaa kvartetti laulajista, jotka osaavat nuotinluvun, pysyvät äänessään, ja joilla on korvat, että sointi saadaan viilattua kunnolliseksi. Semmoiseen sanoin mitä jyrkimmin olevani valmis ja innoissani, ja vaahtosin jo psalmi- tai tekstimoteteista.

Mutta ans kattoo ny.

Vanha kylälukkari vain tässä todellisuuttaan ja haaveitaan vertailee.

Ja sanon minä sen, että kun tämä virka noin kolmen ja puolen vuoden kuluttua vaihtuu eläkepäiviin – JLS – en ota vastataksenikaan yhdenkään ryhmän esityksistä! Niin ihanaa kuin vokaalimusiikki toimiessaan onkin.