Mustikkaan

Kun on kolea toukokuun alku, ja vielä kiihkeät hallitusneuvottelut käynnissä, ja neuvottelijoiden käytöstavat osin vähän originellit noin parlamentaarikoiksi, niin on sopivaa karistaa hetkeksi oman maan mansikan tomut jaloista ja lähteä ihmettelemään venetsialaisten ja ottomaanien linnoitusten seutuja reilut 2300 kilometriä etelään Helsingistä, samalla aikavyöhykkeellä. Tosin matkaa varatessa ei hallituisneuvotteluista tainnut olla sen kummempaa tietoa, kuin että eri porukalla nen käydään kuin viimeksi. Niin se tuppaa olemaan, eikä minulla ole siihen sanaa sanottavana. Tietysti ihmisiksi niissä voisi käyttäytyä, mutta jos on lusikalla annettu, niin eihän kauhalla sovi vaatia. Että matkoille lähdetään.

Onhan se nykyaikana vähän epäilyttävää. Kerosiinia palaa rekkakuorma kun suihkumoottorit kiskovat Airbus A – sarjan lentokoneen yläilmoihin ja lennättävät Euroopan halki. Mutta on sitä maailmassa muutakin epäilyttävää. Päästöjä ei taideta tuolla Ukrainan perällä laskea, siellä suhahtelevat ohjukset ja lennokit tavantakaa, tykit humpsahtelevat ja miestä kylymenöö joka hetki ties kuinka paljon. Kaasuputkia meren pohjassa räjäytellään ihan strategisessa mielessä.

Niinpä sitä rauhoittaa mielensä, ja ajattelee, että kun vielä tämän kerran ainaski päästään ainaski sinne, niin lähdetään sitten. Tahdon uimaan Joonianmeren turkoosiin veteen, istuskelemaan rantakahvilassa kahvin tai Retsina-viinilasillisen ääressä, syömään vaikkapa gemistaa, riisi- ja yrttitäytteistä paprikaa tai papoutsakia, lampaanjauhelihalla ja juustokastikkeella täytettyjä munakoisonpuolikkaita tai souvlakia, mitä niitä sitten on. Aterian jälkeen sitten ottaa hyvillä mielin ouzo-naukut ja palailla kortteeriin, istua katsomassa parvekkeelta Välimeren yllä tummuvaa iltaa, ja kuunnella vaikka Taito Vainion soittamana Ilta Välimerellä..

Päivisin voi ihmetellä sikäläisen kevään ihmeitä, ehkä oleanteripensaat kukkivat jo, kattohaikarat liihottelevat kylien yllä, kilpikonnat mönkivät polkujen vaiheilla. Kyllä siellä ihmeteltävää riittää. Acheron- virralla, sillä tarujen Styx – tai Haades – virrallakin voisi poiketa, siellä lentelee kauniita sinisiä sudenkorennon näköisiä hyönteisiä. Ja vaikka meri on paikallisille vielä viileä uida, niin finskituristi siellä rypee mielihyvin, merisiilejä väistellen ja veden ihmeellistä kirkkautta ihastellen.

Noin välillä, jonkinlaisena eskapismina, tuollainen elämä pienen aikaa peittoaa kotoiset hallitusneuvottelut 6-0. Katsotaan, joko se vanhempansa menettänyt on hallituksen ajalliseksi saanut siihen mennessä.

Eihän se poliitiikassa helppoa ole kohdemaassakaan, siellä se vasta valtionvelka iso on. On tullut siellä käytyä monessakin paikassa viimeisen 15 vuoden aikana, ja jollain reissulla, kun talouskriisi oikein russutti, oli jopa kerjäläisiä. Niin, ja sitten muuten mukavasta Samoksesta tuli joku pakolaisleiri. Pitäisi kai olla hyveellinen ja olla menemättä maahan, joka suhtautuu pakolaisiin niin.

Kohde, johon menemme, on tuttu, olemme olleet useita kertoja. Pikkukaupunki tai ehkä enemmänkin kylä. Kammanmyyjien puolesta saa kävellä rauhassa. Rantabulevardilla on hyviä ruokaravintoloita, joista parhaat jo tiedämmekin. Myös korkeammilla paikoilla löytyy kovasti hyviä ruokapaikkoja. Kyllä siinä oma huvinsa on, kun illankahussa käppäilee viiniköynnösten alle illastamaan.

Ennen sitä siellä istuskelee kuin television ääressä kuuntelemassa hallitusneuvottelijain kärhämiä.